Muistutus mädästä

Vietimme viime viikonloppuna mukavan (kyllä, todellakin!) lauantaipäivän. Tuntui, että jotenkin pystyimme jopa yhdessä nauttimaan helteisestä kesäpäivästä. Keskusteluyhteys oli, toki vain pinnallisista ja turhanpäiväisistä aiheista, mutta silti. Puuhailimme jotain tähdellistäkin yhdessä ja rentouduimme aika mukavassa ilmapiirissä.

Illalla menin sisältä terassillemme, missä puolisoni oli tapojensa mukaan oli puhelimellaan. Kun astuin terassille, hän nopeasti, lähes paniikinomaisesti sulki puhelimensa näytön, etten ehtisi sitä nähdä. Näin hänen kasvoillaan sellaisen pettyneen tai turhautuneen ilmeen ja minusta tuntui, kuin hyökyaalto olisi pyyhkinyt kaiken mukavan ja positiivisen päästäni. Tiesin, että hän kirjotteli nettisuhteensa kanssa. Mukavakaan yhdessäolo ei poistanut häneltä tarvetta sivusuhteeseen. Minä siis hävisin, taas kerran.

Poistuin paikalta, koska en missään tapauksessa halua olla osa tuota hevonpaskaa, vaikka tietysti passiivisena osapuolena sitä olenkin. Ymmärsin, että vaikka meillä olisi kuinka mukavia päiviä, vaimoni on pettäjä ja valehtelija. Ne ovat ilmeisesti jotenkin niin sisäänrakennettuja piirteitä nykyisessä hänessä, ettei hän niistä pääse eroon. Ei ehkä haluakaan. En oikein ymmärrä, miksi hän ei vain eroa, jos kerran tämä parisuhde ei riitä hänelle.

Toinen pettymys minulle oli, kun palasin viikolla muutaman päivän työmatkalta. Tultuani kotiin, vaimoni käytti sen illan yhteisen valveillaoloaikamme Twitterin selaamiseen ja tyhjänpäiväisten nettipelien pelaamiseen. Vähän se vitutteli, vaikka jo kotiin tullessani mielessäni pyöri jonkinlainen pettymyksen tunne jo alkujaankin.

Olemme eriytyneet toisistamme viimeisen kuukauden aikana jättimäisin askelin. Suunta vaikuttaa nyt pysyvältä ja aikanaanhan se johtaa tietenkin lopulliseen eroon. Se tarkoittaa minulle suurta epäonnistumista, mutta pakko minun on myöntää, vaikka katselenkin maailmaa itseniväristen lasien takaa, että olen tainnut jo luovuttaa.

Ehkä se on hyvä niin.

Kommentit (2)
  1. Olen lukenut tätä blogiasi. Toivottavasti olet jo tehnyt itsesi kannalta ainoan oikean ratkaisun ja päättänyt lähteä tuosta liitosta.

    Kenenkään itseään kunnioittavan ihmisen ei tarvitse sietää tuollaista mistä olet kirjoittanut.

    1. Moi Tuomo.

      Kiitos kommentistasi.

      Ja kiitos, että olet lukenut tätä. Itsekunnioitus on kyllä minulla vielä melkoisesti haussa, mutta viitteitä sen löytymiseen on alkanut näkyä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *