Olen pohtinut, olisiko meille avoin suhde vaihtoehto nykyiselle tilanteelle? En olisi uskonut, että sitä koskaan tosissani pohtisin, mutta nyt alkaa mieli hivellä sitäkin optiota.

Avoimessa suhteessa olisi kyllä hyviä puolia. En luota vaimooni tällä hetkellä yhtään. Hänen moraalinsa ja impulssikontrollinsa ovat sellaisia, jotka eivät luottamusta juuri herätä, varsinkin, kun hän on minulle jatkuvasti epärehellinen. Olen aivan varma, että jos saan rakennettua luottamusta vaimooni ja yhteiseen tulevaisuuteemme, hän satuttaa minua uudelleen. Jostain syystä minulla ei ole siitä epäilystä. Jos meillä olisi sopimus siitä, että meillä on lupa olla muissakin suhteissa, tietäisin asian. Jos vielä saisimme sovittua järjestelyn reunaehdot kunnolla, toista ei tarvitsisi loukata salailemalla. Salailutarpeen poistuminen myös helpottaisi varmasti kumpaakin osapuolta.

Kolikon toisella puolella on sitten se, että uskon suhteen avaamisen olevan viimeinen naula tämän parisuhteen arkkuun. Perhe ei olisi enää kummallekaan ensisijainen ja tärkein elämän perusta, vaan se jakautuisi perheen ja jonkun sen ulkopuolisen henkilön kesken.Veikkaan, että jo pelkkä päätös hajoittaisi suhteemme lopullisesti. Minulla on kuitenkin ohjaavana tekijänä perheen pitäminen yhdessä ja se olisi uhattuna tässä. Pystyisinkö tai pystyisikö vaimoni yhä olemaan täysipainoisesti tässä suhteessa, jos sivussa olisi toinen, merkityksellinen ja tärkeä ihminen, jonka kanssa samanlaista suhdetta yritettäisiin ylläpitää? En oikein usko siihen.

Uskon, että suhteen avaaminen olisi meille vain keino helpottaa omaa oloamme, ei parantaa tätä parisuhdetta. Minun työpöydälläni on kuitenkin vielä tämä parisuhde ja sen eteen teen työtä.

Kuulen toisinaan tarinoita avoimista suhteista. Ne ovat kyllä ihan kiinnostavia, mutta samalla tilastot kuuluvat osoittavan, etteivät ne yleensä pitkällä aikajänteellä toimi kovin hyvin. Minä haluan pohjimmiltani rakkaussuhteen, jossa jaetaan asiat puolison kanssa ja ollaan yhtä. Avoimen suhteen vaihtoehdossa en tuota aspektia oikein näe.

Kun mietin, mitä haluan parisuhteeltani, päädyn kerta toisensa jälkeen kumppanuuteen, kiistämättömään ja jakamattomaan rakastamiseen ja ykseyteen. Haluan, että jonakin päivänä laitamme villasukat jalkaan ja istumme kahvimukiemme ääressä vaihtamassa päivän kuulumisia. Sitä, että katsomme, kun lapsemme kasvavat ja nautimme siitä, mitä olemme elämässämme saavuttaneet. Se kuva, mikä minulla on avoimesta suhteesta, ei oikein täsmää tuohon kuvitelmaan. Jos 25 vuotta sitten minulle olisi tarjoutunut mahdollisuus avoimeen suhteeseen, olisin todennäköisesti hyvin mielelläni sellaisen itselleni suonut. Mutta silloin minulla oli erilaiset motiivit ja tavoitteet. Avoin suhde voi toimia hyvin vaikka seksielämän piristämiseen, mutta nyt minun listani kärjessä on ehkä vähän pehmeämmät asiat.

Arvaan, että avoin suhde meillä olisi vain siirtymävaihe omiin elämiin. Olisiko se huono asia? Ei välttämättä.