Viides kuukausi

Kriisimme viides kuukausi alkaa olla valmis. Tämän kuukauden teemana on ollut jonkinlainen vastarinta. Olen ehkä vahvistunut tai toipunut niin, että pystyn jo ajattelemaan omastanikin näkökulmasta ja nimenomaan itseäni. Pohdin sitä, mikä olisi juuri minulle parasta. Pidän tuosta kehityssuunnasta.

Olen huomannut itsessäni jonkinlaisia merkkejä eteenpäin katsomisesta. Tulevaisuus näkyy jo, vaikkakin vielä aika hämärästi. Olen katsonut ohimennen netistä vuokra-asuntoja, olen laskenut säästötilini saldoa siltä varalta, että rahaa tarvitaan yhtäkkiä, olen kuvitellut elämääni ilman vaimoani.

Jätän yhä useammin vaimoni ylimielisen käytöksen ja minun alistamiseen pyrkivän ohikatsomisen huomioimatta ja teen omia juttujani. Eihän se aina onnistu, mutta paremmin kuin ennen. Myös kontrolloinnin tarve on vähentynyt selvästi.

Huonoja päiviä on yhä, ei siitä mihinkään pääse. Uskottomuus tulee vielä joskus uniini ja katkeruuden hyökyaalto pyyhkäisee toisinaan melkoisella voimalla. Elämän epäreiluus puistattaa välillä ja siitä on yhä vaikea nousta. Vaimoni saa hallittua minua ja hän pystyy jotenkin luomaan minulle tunteita, joita vihaan, esimerkiksi kontrolloinnin tarvetta, mustasukkaisuutta ja hirveää pettymystä. Mutta suunta tuntuu silti oikealta.

Vaimoni pyrkii ajoittain yhä olemaan lähelläni. Silti hänellä on tarve saada minut kerjäämään huomiota ja läheisyyttä. Ja minä onneton ressukka teen sitä! Vihaan sitä joka päivä enemmän.

Seksiä on vähän, ehkä pari kertaa kuukaudessa ja se on melkoisen huonoa. Se ei mainittavasti anna minulle oikein mitään. Paitsi tietysti kokemuksen läheisyydestä, joka on minulle tärkeää, vaikka tiedostankin, ettei se ole enää samanlaista kuin ennen.

Minusta tuntuu, että ajaudumme luonnostaan kohti eroa. En haluaisi luovuttaa, mutta en ehkä jaksa yrittää enää kovin kauaa. Minua harmittaa suunnattomasti, että jos eroamme, yksi suurimmista syistä siihen on se, ettei vaimoni ylpeys antanut periksi käsitellä asiaa. Minä olisin ollut, ja olisin vieläkin valmis yrittämään ja käsittelemään, mutta yksin en pysty. Minä olen kyllä niellyt ylpeyttäni ämpäritolkulla!

Summaus viidestä kuukaudesta voisi olla vaikka se, että moni asia on helpottanut. Pahin, viiltävä tuska on ohi. Jäljellä on epävarmuus tulevasta, melkoisen synkkä suru ja yhäkin yli porhaltavat masennuksen aallot, jotka painavat polvet maahan. Voisi sanoa, että viisi kuukautta ei riitä ainakaan minun tapauksessani vielä lähellekään.

Kommentit (2)
  1. Jennycarolina
    25.3.2021, 12:56

    Eksyin blogiisi ja luin yhdeltä istumalta kaikki postauksesi. Olet todella hyvä kirjoittamaan ja osaat hienosti sanallistaa kokemuksiasi ja tunteitasi!

    En voi sanoa että olisin kokenut saman – minua ei ole petetty. Mutta, ymmärrän miltä toisen täydellinen hylkääminen, selän kääntäminen, ohi katsominen ja toisen tarpeiden täysi huomioitta jättäminen tuntuu. Se tuntuu kamalalta. Se tuntuu siltä, kuin kaikki menettäisi hetkessä merkityksenä, eikä valoa eikä toivoa näy enää missään. Olen itse käynyt saman helvetin läpi, tai kai sitä osaltani edelleen käy, mutta nyt kevät aurinko hiljakseen pääsee jo sydämeeni ja toivon ripauksiakin näen jo siellä täällä.

    Mutta toivoa en saanut takaisin ilmaiseksi, tekemättä mitään. Tein itse valinnan, vaikka se sattui enemmän kuin mikään muu aikaisemmin. Tein päätöksen, että mun ei tarvitse enää suostua olemaan toisen kynnysmatto ja likasanko. Mulla on rajat ja tarpeet ja jos toinen osapuoli ei osaa tai halua niitä kunnioittaa, niin silloin on parempi erota. Kun ajatuksissani sain päätöksen tehtyä – siitä alkoi eheytyminen. 20 vuotta yhteistä matkaa päättyy ensi viikolla. Meillä on myös lapsia ja tottakai mietin heidän pärjäämistään (ovat alakouluikäisiä), mutta olen aivan varma, että erillään voimme tarjota lapsillemme aidommat, rakastavammat ja henkisesti tasapainoisemmat vanhemmat, mitä olisimme yhdessä ollessamme pystyneet heille tarjoamaan.

    Sinä olet kaiken hyvän arvoinen. Muista että arvosi ei ole sidoksissa muihin ihmisiin. Vaikka nyt varmasti tuntuu, että hyväksyntää olisi helpompaa hakea ulkopuolelta, niin suosittelen ensin löytämään sen hyväksynnän, onnellisuuden ja ilon itsestäsi. Se on siellä. Näin minäkin yritän (kompastellen) tehdä. Minulle on auttanut suunnattomasti, kun olen etsimällä etsinyt eron hyviä puolia. Mitä kaikkea uusi alku voikaan minulle tarjota? Mihin haluan energiani keskittää? Mitä haluan vapaa-ajallani tehdä? Miten voisin olla itselleni mahdollisimman hyvä?

    Käyn jatkossakin lukemassa kirjoituksiasi – ne auttavat omallakin matkallani.

    Toivon kevätauringon näyttäytyvän myös sinulle 🙂

    1. Hei Jennycarolina!
      Kiitos kommentistasi! Olen pahoillani, että olet joutunut tekemään raskaita ratkaisuja,mutta olen onnellinen puolestasi, että olet niitä pystynyt tekemään.

      Uskon täysin, että päätöksen tehtyään matka ehjään ja aitoon uuteen elämään voi alkaa. Minä huomaan lähestyväni sitä pistettä.

      Kiitos rohkaisevista sanoistasi. Otan ne talteen ja palaan, kun oikein korventaa.

      Mukavaa, että olet lukenut näitä tekstejä ja suurkiitos kehuistasi. Ne tuntuvat hyvältä.

      Mukavaa kevättä sinullekin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *