Ladataan...
Toiveissaan

Nyt on siis käsillä kieto jossa ensimmäistä kertaa ollen käyttänyt jotain lääkettä, ja heti tehtiin myös inseminaatio. Hoitoon mentäessä ajattelin, että ehkä meille riittää vain pelkkä lugesterol kääkitys, mutta eihän tietenkään niin käynyt. Heti pääsin tositoimiin piikkien kanssa. Nyt on piikitykset jo muistovain ja olen käyttänyt vähän yli viikonpäivät näitä ihania lugesterol-kapseleita.

Olen yrittänyt olla toivomatta liikoja tässä kierrossa, sillä mahdollisuutemme eivät kuitenkaan ole hierveän hyvät. Nyt menossa kp23. Inseminaatiosta on kulunut 10 päivää. 

Luget aloitin siis kp15. Minulla annostus on aamuin ja illoin 200mg. Pikkuhousunsuojat ovat olleet ahkerassa käytössä, kun lääketöhnä valuu parin tunnin kuluessa ulos. Oireita lugeista on varmastikkin rintojen ja nännien arkuus, sekä lievät nippaillut alavatasalla. Turvotusta ehkä aavistuksen verran. Aika vähillä oireilla ollaan nää piinapäivät menty.  Lääkkeettömässä kierrossa mulla alkaa tiputtelu aina kp21-22 (näin on ollu koko tämän vuoden). Lugejen kanssa tipputtelua ei olle näkynyt vielä, et kyllä nää nyt siihen ainakin auttaa. Katsotaan nyt pidentyykö mut lutelliaalivaihe näillä. Normaalisti luteliaalivaihe kestää mulla vain 11 päivää.  

Eilen tuli muuten tämän kierron ensimmäinen kiukku ja itku. Eli taitaapi enteillä menkkoja.

 

Ladataan...
Toiveissaan

Inseminaatio varattiin 38 tunnin ja 20 minuutin päähän Ovitrelle pistoksesta. Miehen osuus piti toimittaa laboratorioon inseminaatio aamuna 7.30-8.30 välisenä aikana. Mieheni täytti purkin kotona ja minä lähdin toimittamaan lähetystä. Matkaan ei onneksi mennyt enempää kuin tunti, mikä onkin suositus siinä toimituksessa, eli siis tavara olisi aina hyvä saada labraan tunnin kuluessa, näytteen purkittamisesta laskettuna. Simpat otettiin vastaan ja lähdin siitä sitten aamupalalle Tullipuomin laboratorioon. Sielä on erittäin hyvä aamiainen!  

Minulla oli vielä aamiasenkin jälkeen reilusti aikaa (2h!), mutta en jaksanut lähteä mihinkään pidemmälle,vaan tapoin aikaa odotustillassa kuuntelemalla äänikirjaa. 

Pääsin sisään n. 10 minuuttia myöhässä. Minullle kerrottiin, että pesun jälkeen hyviä siittiöitä oli jäänyt vähän vähemmän kuin toivotaan.  Meidän kohdalla jäätiin alle 4 miljoonaan. inseminaatio tehtiin tästä huolimatta. Toimenpiden oli hyvin nopea, tunsin vain hieman painetta kun tavara ruiskutettiin kohtuonteloon.  Sain heti nousta ylös ja lääkäri sanoikin että ei tarvitse jäädä makoillemaan, ja toivotti vielä onnea loppukiertoon. Pääsin lähtemään kotiin päin puolenpäivän aikaan. Loppupäivän olin ottanut vapaaksi. 

Ladataan...

Ladataan...
Toiveissaan

Munatorvien aukiolo tutkimus varattiin lokakuun alkuun. Mieheni tuli mukaan tutkimukseen, koska sillä käynnillä piti alllekirjoittaa hoitosuostumus. Minä sain ohjeeksi ottaa 800mg buranaa ja panadolia 1g ennen tutkimusta. Ne tuli ottaa n. 60-30 min ennen varattua tutkimusaikaa.  Napsin lääkkeet automatkalla naistenklinikalle. Tällä kertaa lähdimme hyvissäajoin ja olimmekin perillä niin ajoissa, että ehdimme käydä kahvilla.

Meidät otti vastaan eri lääkäri, kuin ensimmäisellä käynnilllä, ja tietenkin hieman myöhässä, kun me kerran olltiin ajoissa. Ensimmäisellä käynillä nuorehko mies ja nyt hieman vanhempi nainen.

Melkein heti pääsin kipuamaan tutkimuspöydälle, mies meni istumaan mun taakse. Tutkimusta jännitin jonkin verran, koska olin kuullut, että se voi olla hyvinkin kivulias. Mun kohdallla ei onneksi kipu juurikaan ollut, ikävää painetta kohdussa kyllä tunsin ja menkkakipumaista jomotusta. Toimenpide oli kuitenkin nopeasti ohi ja lääkäri ilmoitti, että mollemmat putket ovat auki, HUH!

Tutkimuksen jälkeen lääkäri kertoi hoitosuunnitelmasta, meillle suositeltiin heti kättelyssä ovulalatioinduktiota liitettynä inseminaatioon.  Seuraava kierto olisi heti ensimmäinen hoitokierto. Sain reseptit Gonal F, Ovitrelle ja Lugesterol lääkkeisiin. Gonal f ja Ovitrele ovat pistettäviä lääkkeitä ja lugesterol on kapseli, joka laitetaan paikallisesti allakertaan.

Meille ei oltu varattu pistosopastukseen aikaa, mutta hyvällä tuurilla yhdellä hoitajista oli aikaa ottaa meidät, muiden asiakkaiden välissä. Jes! Säästyttiin yhdeltä ylimääräiseltä ajelulta Helsinkiin. En ole pistos kammoinen, mutta en mä kuitenkaan itseni piikittelystä erityisesti tykkää.  Onneksi  Gonal f ja Ovirelle ovat esitäytettyjä ja kyniä joissa on hyvin ohuet neulat. Opin pistotekniikan nopeasti. Kokeilin piikkiä hoitajan vo:lla suoraan vatsaan. Kynässä oli silloin minimi annos suolavettä. 

Kun kierto vaihtui niin minun piti  soitaa ja ilmoittautua hoitoon ja siinä samalla sovittiin ensimmäinen ultra, joka oli kp 9.  Gonal f ja Lugesterolin sain hakea apteekista heti, kierron alettua, mutta Oviterellen hain vasta myöhemmin lähempänä pistospäivää. Gonal f pistokset aloitin kierron 5. päivä ja annos oli 50 yksikköä. Tarkistus ultrassa katsotiin katsottiin pistosten vaste follikkelien kasvuun. Ultarassa nähtävissä oli oikealla puolella 1x14mm rakkula ja pari pienempää, vasemmalla oli vain pieniä rakkuloita. Ohjeeksi sain pistää 50 yksikköä Gonal f:ää vielä 2 päivää ja kolmantena päivänä piti pistää Ovitrellea, koko annos 250 yksiköä. 

Inseminaatio varattiin tiistaille, joka oli kp 13. 

Tällä hetkellä olen laittanut 6 kapselia lugeja, ja en ole onneksi niistä saanut vielä mitään kummempia sivuvaikutuksia, niinkuin ei tullut piikeistäkään.
Inseminaatiosta kerron vielä erikseen seuraavassa postauksessa. 

Mukavaa viikonlopua <3

 

Pages