Siirtääkö lugesteron menkkoja?
Inseminaatio ei tuottanut tulosta ja nyt on menossa kp12. Viime kierto venyi lugejen takia 28 päivän pituiseksi, eli se oli 4 päivää pidempi kuin minulla normaallisti. Lopetin luget kp25 ja vuoto alkoi tästä 3 päivän kuluttua. Nyt kun uusi kierto on hyvässä vauhdissa, niin on taas ovulaatio mielessä. Jos en olisi käyttänyt lugeja, kiertoni nyt olisi jo todennäköisesti neljä päivää pidemmällä.
Jäin tätä pohtimaan koska,olen jostain lukenut, että jollain saattaa kierto alkaa lugeista huolimatta taustallla, vaikka vuoto ei olekkaan vielä alkanut. Eli jos niin olisi minun kohdallani niin nyt olisi jo kp16 ja oviksen olisi pitänyt jo olla. Olen tehnyt ovistestejä kp 8 lähtien (alkaneista menkoista laskettuna), mutta positiivista testiä ei ole vielä tullut.
Todennäköisestit siis kiertoni alkoi myös siloin, kun menkatkin alkoivat. Ovis olisi siis tulossa ihan näinä päivinä. Jatkan siis testien tekoa.
Mielenkiinnolla odotan mihin kohtaa menkat tulevat, niin sitten viimeistään selviää, miten luget vaikuttivat tähän uuteen luomu kiertoon.
Onko muut lugeja käyttäneet huomanneet niiden käytön vaikutuksia uuteen lääkkeettömään kiertoon?
