Ensimmäinen IVF (2019 maaliskuu)

Into kirjoitteluun lopahti, kun mitään ei saatu aikaiseksi. Edelleen rämmitään lapsettomuuden suossa. Mutta nyt voisin aktivoitua täällä ja kirjoittaa viimevuoden tapahtumista näin takautuvasti ja sitten voisin jatkaa nykypäivän kirjoituksilla, kun siihen pisteeseen pääsen. 🙂

Lokakuun 2018 lopussa tehty inseminaatio, jota ennen tehtiin ovulaatio induktio ei tuottanut tulosta.

Aluksi, ennen ensimmäistä hoitoa suunnittelimme, että tehtäisiin 2 inseminaatiota. Ensimmäisen hoidon jälkeen päädyttiin kuitenkin lääkärin kanssa siihen, että meidän kannattaa mennä seuraavaksi suoraa IVF-hoitoon.  Jono tuohon hoitoon oli noin 3 kuukautta ja jonotus aikana ei voi tehdä mitään hoitoja, ainakaan Naistenklinikan kautta. Hoitoihin tuli siis pieni paussi tuolloin.

Kuva: Shutterstokc

Ivf-hoidon suunnittelu aika oli helmikuussa 2019. Pakollisen tauon hoidoissa yritin  käyttää hyvin ja pyrin näkemään mahdollisimman paljon kavereita ja yritin olla ajattelematta vauvoja. Tauko meni yllättävän nopeasti ja helmikuussa puolessavälissä päästiin tosiaan suunnittelu käynnille. Sielä päädyttiin pitkään kaavaan, jossa ensin sammutetiin oma hormoonitoiminta ennen kuin aloitettiin munarakkuloiden kypsytys ihon alle pistettävien aivolisäkehormonivalmisteiden (gonadotropiinien) avulla. Minulla oli tuolloin käytössä Synarela suihke ja Gonal-F pistokset.

Synarela-annostus oli alkuun 1 suihkaus molempiin sieraimiin aamulla ja illalla 12 tunnin välein. Ennen pistosten alkamista piti tulla vielä yhden kuukautiset. Pistokset aloitettiin siis  kp5. Annostus oli suoraa 300 UI. Pistäminen oli edeltävästä hoidosta jo tuttua, joten se meni ihan hyvin. Tässä vaiheessa myös synarela annos puolitettiin.
Pistosten vaikuttavuus tarkistettiin ultrassa kp14. Tässä tutkimuksessa nähtiin n. 10 sopivan kokoista follikkelia, joka oli hyvä tulos.

Munarakkuloiden irroituspiikki (Ovitrelle)  määrättiin pistettäväksi  illalla kp16. Munasolujen keräys eli punktiopäivä oli kp18.

Punktioon mentiin Naistenklinikalle aamulla n. klo 7.30. Mies kävi tekemässä oman panostuksensa, jonka  jälkeen siemenet vietiin suoraa labraan. Näytteen olisi voinut purkittaa jo kotona, mutta meistä oli kuitenkin helpompi ottaa sperma talteen paikan päällä klinikalla, koska meillä ajomatkaa kuitenkin n. tunti kotoa aamuruuhkassa. Spermanhan tulee olla toimitettuna laboratorioon tunnin kuluessa siemen syöksystä.

Seuraavaksi päästiin tilaan missä olimme kaikki saman päivän punktio potilaat odottamassa omaa vuoroa. Sielä kaikille annettiin kipulääkettä ja otettiin mm. verenpaineet. Myöhemmin laitettiin vielä tippa kämmeneen. Toimenpiteen aika kipulääke annetaan tipan kautta.

Olin kolmas joka pääsi toimenpiteeseen. Alkuun laitettiin lätkiä ympäri kehoa. Sitten sain kipulääkettä, tuntui vaan lämmin humahdus. Jonka jälkeen vain tunsin että jotain tehdään, mutta kipua ei tuntunut.  Oikealta puolelta kerättiin 6 follikkelia ja vasemmalta yhdeksän. Osa oli hyvin pieniä. Toimenpiteen jälkeen minulla oli hieman verenvuotoa. Myöhemmin meille kerrottiin punktion tulos, eli monta kypsynyttä munasolua saatiin kerättyä. Meidän saalis oli 3 kypsää solua. Tämä oli aikamoinen pettymys. Tyhjennettyjä folleja oli kuitenkin 15kpl!

Klinikalta päästiin poistumaan noin kahden tunnin kuluttua toimenpiteestä. Ennen kuin pääsi pois, niin piti käydä onnistuneesti pissalla. Itsellä tässä ei ollut mitään ongelmaa.  Loppupäivä menikin kotona lepäillessä. Punktio tehtiin perjantaina, joten sen jälkeen sai ottaa rauhassa vielä koko viikonlopun.

Alkion siirto sovittiin heti maanantaille klo 13.00. Maanantai oli kp 21.
Koko viikonlopun jännitin saadaanko mitään siirtoon. Meille sanottiin, että klinikalta soitetaan maanantaina, jos jotain muutoksia tulee. Olin koiran kanssa lenkillä, kun puhelin soi. Olin aivan varma, että nyt alkion siirto peruuntuu kokonaan. Soittaja oli klinikalta, mutta asia olikin se, että minua pyydettiin tulemaan siirtoon jo tuntia aikaisemmin! HUH!
Samalla hoitaja kertoi, että kaikki 3 munasolua olivat hedelmöittyneet normaalisti maljalta. Tuon puhelun jälkeen pääsi kyllä itku.

Alkion siirtoon piti mennä virtsarakko täynnä joten, join jonkin verran vettä matkalla Naistenklinikalle. Kun alkion siirto tehtiin, niin oli muuten ihan kauhea pissahätä, enkä oikein pystynyt  keskittymään itse siirtoon. Näkyvyys oli ainakin kuulemma hyvä ja siirto onnistui ongelmitta. Minulle siirrettiin kohtuun siis yksi alkio.  Kaksi muuta jäi jatkoviljelyyn.

Luget aloitin alkion siirto päivänä. Raskaustesti piti tehdä 14 päivän päästä siirrosta. Testi oli negatiivinen ja kuukautisetkin alkoivat heti, kun testi oli tehty.

Myöhemmin sain nettipalveluun (terveyskylän omapolku) tiedon, että kaksi viljelyyn jäänyttä alkiota eivät selviytyneet pakastukseen.

Perhe Oma elämä Terveys Vanhemmuus

Siirtääkö lugesteron menkkoja?

Inseminaatio ei tuottanut tulosta ja nyt on menossa kp12.  Viime kierto venyi lugejen takia 28 päivän pituiseksi, eli se oli 4 päivää pidempi kuin minulla normaallisti.  Lopetin luget kp25 ja vuoto alkoi tästä 3 päivän kuluttua. Nyt kun uusi kierto on hyvässä vauhdissa, niin on taas ovulaatio mielessä.  Jos en olisi käyttänyt lugeja, kiertoni nyt olisi jo todennäköisesti neljä päivää pidemmällä.

Jäin tätä pohtimaan koska,olen jostain lukenut, että jollain saattaa kierto alkaa lugeista huolimatta taustallla, vaikka vuoto ei olekkaan vielä alkanut. Eli jos niin olisi minun kohdallani niin nyt olisi jo kp16 ja oviksen olisi pitänyt jo olla. Olen tehnyt ovistestejä kp 8 lähtien (alkaneista menkoista laskettuna), mutta positiivista testiä ei ole vielä tullut.

Todennäköisestit siis kiertoni alkoi myös siloin, kun menkatkin alkoivat. Ovis olisi siis tulossa ihan näinä päivinä. Jatkan siis testien tekoa.  

Mielenkiinnolla odotan mihin kohtaa menkat tulevat, niin sitten viimeistään selviää, miten luget vaikuttivat tähän uuteen luomu kiertoon. 

Onko muut lugeja käyttäneet huomanneet niiden käytön vaikutuksia uuteen lääkkeettömään kiertoon? 

img_20181108_084443_0.jpg

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys