Seitsemäs kerta

Nyt menossa seitsemäs yrityskierto ja kiertopäiväkin on 7. Kiertoni on aika lyhyt, usemmiten 24 päivää. Pisimmillään mennyt 27 ja lyhimmillään 22 päivää. Ovulaatiota en ole oikeastaa tuntenut koskaan. Nyt tämän yrityksen aikana olen kuitenkin niitä kuuluisia limoja omastamilestäni bongannut. Tähän kiertoon kuitenkin otin avuksi Clear Bluen monitorin, jolla siis seuraan estrogeeni- ja lutenisoivanhormoonin tasoja. Ostin vempaimen käytettynä tori.fi:stä ja mukaan sain 30 kappaletta testitikkuja, jotka toimivat monitorin kanssa. Lisäksi sain myös tavallisia onestepin ovistestejä varmaan 50 kappaletta ja pari raskaustestiäkin.  Nyt ei ainakaan ole testien määrästä kiinni! 

 

monitori.jpg

 

Eilen eli kp 6 oli ensimmäinen testipäivä. Testi tehdään aina aamun ensimmäisestä virtsasta. Testien tekoa jatketaan niin pitkään kunnes monitori havaitsee lh-huipun. Monotori tunnistaa myös siis kohonneen estrogeenin ja löytää siis mahdollisesti useamman korkean hedelmällisyyden päivän. Voisin kuvitella, että minun kohdallani se huippu voisi tulla siinä kp 10-14 aikana. Tänään hormonitasot olivat vielä matalat.

Tässä kierrossa olen myös juonut greippimehua vähintään aamuin ja illoin lasillisen, katsotaan nyt onko siitä mitään iloa. Onneksi sentään pidän greipin mausta! Tämä Tropicana Golden Greipfruit on oikein hyvää. 🙂

 

greippi_0.jpg

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys

Jotain minusta

Tervehdys!

Täälä kirjoittelee 28-vuotias nuori nainen, jolle on iskenyt pahimmanluokan vauvakuume! Kaikki alkoi kesäkuussa 2016, jolloin päätimme mieheni kanssa lopettaa hormonaalisen ehkäisyn. Ensimmäinen puolivuotta meni sillä tavalla, että ehkäisynä käytettiin kondomia ja välillä ei käytetty mitään. Jos vauva tulisi, se olis hienoa! Kuukaudet kuitenkin vierivät ja vuosi vaihtui. Helmikuussa läheinen ystäväpariskunta kertoi odottavansa lasta! 

Ystävien vauvauutisista innostuneina aktivoiduimme ja jätimme ehkäisyn kokonaan pois.  Nyt on elokuu ja vieläkin yritämme.  Yrityskiertoja takana 6, eikä olla saatu haamun haamua. Apuna viimeisimmissä kierroissa on ollut ovulaatiotestit. Käytössäni on ollut Sofi merkkiset testit, joihin olen saanut aika heikonlaisesti selkeitä plussia. Yhdessä kierossa kokeilin Clear Bluen digitestiä, joiloin sainkin ovisplussan, tärppiä ei silloin tietenkään tullut… Välillä turhauttaa oikein huolella, mutta uuden kierron alkaessa olo muuttuu pikkuhiljaa toiveikkaammaksi. Tiedän, että normaalilla terveellä pariskunnalla voi mennä n. 12kk ennen, kuin raskaus saa alkunsa. Me ollaan vasta puolessavälissä, joten en vielä vaivu epätoivoon.

Olen saanut myös toivoa tänä aikana muista blogeista, joita olen nämä edelliset 6 kuukautta lueskellut ahkerasti.  Samalla myös kypsyi ajatus tästä omasta blogista. Lähtökohtana halu kirjata omia kokemukia ylös tältä ajalta, kuin yritetään ja mahdollisesti joskus odotetaan omaa lasta. Bonuksena tulee sitten vielä se, jos joku tykkää lukea näitä höpinöitä ja saa vaikkapa vielä vinkkejä tai vertaistukea näistä!

Tästä tämä sitten lähtee liikkeelle, tervetuloa seuraamaan. Jättäkää ihmeessä kommenttia! 

 

v-kuume_0.jpg

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys