Keskity!

 

Opettaja puhuu! Mutta kukaan ei keskity – kuuntelee kyllä – mutta ei keskity. Keskittymisen taito on katoamassa, haihtumassa unholaan, häviämässä hiljalleen, jopa kuolemassa sukupuuttoon. Keskittymisen taidosta on siis tulossa uhanalainen laji ja se on ajettu ahtaalle satojen samanaikaisten virikkeiden vuoksi. Kokeilevan journalismin vuoksi heittäydyin haasteeseen ja päätin olla kuukauden ilman somea.

Keskittyminen vaatii virikkeiden vähentämistä radikaalisti.

Olen tehnyt viimeisen kuukauden aikana raskasta eroprosessia somesta, ihan niin kuin se olisi jokin henkilö jolla on tunteet ja tietoisuus. Tuntuu, että minut on jätetty vaikka minähän se tässä jätin. Tuntuu kuin olisin tuuliajolla, elämästäni on iso asia poissa enkä tiedä millä sen täyttäisin. Miten mennä eteenpäin? Mihin suunnata kaikki tämä ylimääräinen aika ja energia?

Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat synkimmät ja silloin kärsin myös pahimmat vieroitusoireeni. Käteni hapuilivat puhelintani ja etsivät korvaavia sovelluksia tuttujen ja turvallisten sometilien tilalle. Painelin totutusti navi-näppäintä katsoakseni uusimmat viestit ja päivitykset somesta. Mutta tällä kertaa näyttö oli tyhjä. Kerta toisensa jälkeen vain kellonaika ja päivämäärä olivat jännittävimpiä asioita puhelimeni näytöllä. Olin yksin, minut oli unohdettu.

Ajan saatossa huomasin kuitenkin oman kärsimykseni lomasta, että myös monille ystävilleni somettomuuteni saattoi olla jopa suurempi haitta. Nyt pitäisi nähdä vaivaa pitääkseen yhteyttä ja kysyäkseen kuulumisia. Pitäisi olla aktiivinen ja oma-aloitteinen. Somepalveluiden tarjoama vaivattomuus kuulumisten tsekkaamiseen kun on niin helppoa ja vaivatonta. Allekirjoitan täysin! Mutta sen minä vielä haluan sanoa, että yhteydenpito ystävien kesken on kahden kauppa, yhtälailla kuin parisuhdekin. Ei riitä, että vain toinen osapuoli on aktiivinen.

Olen miettinyt alkavani somelahkon saarnanaiseksi: Miten tuhota kaikki sometilit ja pysyä vahvana? Vaihtoehtoinen elämä somen ulkopuolella on sittenkin mahdollista! Ja niin edelleen…

No miltä minusta on sitten tuntunut tämä kuukauden somettuus? Onko tapahtunut muutoksia käyttäytymisessä? Onko ajatusmaailmani muuttunut tai kenties jopa arvoni?

Alkuun minusta tuntui, etten ole enää osallisena kenenkään elämää. Eikä kukaan ole osallisena enää minun elämää.  Muiden elämien seuraaminen kauniin kiiltokuvamaisina linssin läpi sai minut tajuamaan kuinka oma elämäni, se mikä on tässä ja nyt -tämä hetki- valuu ohitseni. Miksi kaikki pitäisi jakaa muiden kanssa? Tai miksi pitäisi olla osana jonkun aamupalahetkeä? Olenkin nyt pyrkinyt keskittymään reaaliaikaiseen todellisuuteen, siihen todelliseen elämään ilman filttereitä ja risuaitoja. Se tunne on ollut lopulta todella vapauttavaa. Kaikki se aika, jonka olin käyttänyt somepäivityksien luomiseen ja häshtägien keksimiseen on realisoitunut stressittömäksi vapaa-ajaksi. Amazing!

Jos minä pystyn, niin sinäkin pystyt!

Listasin tähän alle myös teille tiedoksi ihan muutaman pikku jutun, mitä olen tehnyt kaikella tällä ylimääräisellä vapaa-ajalla tai miltä minusta on tuntunut:

• lisääntynyt läsnäolo
• stressin väheneminen (parempi minä)
• kirjojen lukeminen
• elokuvien katseleminen alusta loppuun asti (ilman puhelimen nypläystä samanaikaisesti)
• pasianssin pelaaminen puhelimella
• uutisten lukeminen
• töiden tekeminen nopeasti ja tehokkaasti ilman keskeytyksiä
• kuulumisten kyseleminen muualla kuin somessa
• lisääntynyt keskeytymätön urheilu
• paskanjauhamisen väheneminen

Hyviä puolia somettomuudessa on siis monia, mutta vaarana voi olla myös yksinäisyys ja eristyneisyys. Jos itse et ole se aktiivinen osapuoli käyttämään muita tapoja yhteydenpitoon, niin mahdollisesti voit tuntea jääväsi ulkopuolelle monista tapahtumista ja yhteydenpidoista. Mutta onneksi älypuhelimet mahdollistavat myös muunlaisen yhteydenpidon ystäviisi, kuten esim. soittaminen.

On ollut myös virkistävää kuunnella muiden kuulumisia ihan kasvokkain, niin ettet tiedä jo etukäteen missä he ovat olleet viikonloppuna tai mitä he söivät ravintolassa.

Kaikenlainen aktiviteetti ja urheilu ovat olleet tehokkaampia ilman ylimääräisiä keskeytyksiä ja kuvasessioita. Toki kehittymisestä pitää olla erikseen kuvamateriaalia ;)

Kuvaaminen ja ajatusten jakaminen on minulle kuitenkin mielestä puuhaa, sitä minä en kiellä. Kuvaaminen on minulle yksi harrastuksista. Tykkään käsitellä kuvia ja saada aikaan kauniita otoksia. Olen myös pitänyt Instagram tiliäni osakseen päiväkirjan korvikkeena, jolloin voin myöhemmin palata päivään joka oli minulle tärkeä ja merkityksellinen. Ja jos voin vaikuttaa jonkun elämään piristävästi tai esimerkillisesti, niin miksi en jakaisi sitä. Hyvän olon ja uusien ideoiden jakaminen muille on mieltä stimuloivaa ja sitä pitäisikin olla enemmän saatavilla. Mutta tässäkin toki pätee sanonta ”kohtuus kaikessa”.

Mutta uskallatko sinä ottaa haasteen vaastaan? Uskallatko jättää somen ja katsoa elämää suoraan silmiin ilman orjallista linssin läpi tuijottelua?

-Inka-