Tiedättekö sen tunteen? Makaat liikkumattomana lattialla tekemättä yhtään mitään, keskittyen vain omaan hengitykseesi ja ylipäänsä siihen, että olet vielä elossa kaiken tämän suorittamisen keskellä. Se tunne kun kukaan ei pyydä sinulta yhtään mitään (ja tähän voit lukea myös itsesi). Tämä on usein myös ainoa hetki päivässä, jolloin saat hetken olla itsekäs. Sitä tunnetta tosin oppii arvostamaan vasta sitten, kun sinulla on lapsia, aviomies (tai joku muu mieslajin edustaja), koira tai muuta aktiivisuutta vaativa harrastus/työ. Sitä tunnetta oppii myös arvostamaan vasta tiettyyn ikään tullessa. Se tunne on tekemättömyyden tunne.

Mutta tällä tunteella on myös pimeä puoli – dark side. Usein tunnen siis myös syyllisyyttä ja painetta tekemättömyydestä. Onko olemassa joku vakio suorittamisen määrä vuorokaudessa? Tarkoitan tällä sitä, että milloin olet omasta mielestäsi suorittanut päivän aikana tarpeeksi, jolloin annat itsellesi luvan olla tekemättä mitään, niin ettet pode siitä huonoa omaatuntoa. Ystäväni sanoja lainatakseni, tänä päivänä sinun tulee suoriutua vähintään tyydyttävästi joka osa-alueella elämässä ja se luo paineita.

Ihan tutkimusmielessä laskin yhden illan aikana, kuinka monta kertaa rakas poikani aloitti lauseen sanalla ”Äiti”. 84 kertaa. Toki tämä sana menettää merkityksensä lauserakenteessa, kun sen toistaa riittävän monta kertaa päivässä. Näin ollen ihan joka Äiti-alkuiseen lauseeseen en välttämättä reagoi enää niin suurella intensiivisyydellä, vaikka äiti sanana onkin ihanin kaikista.

”Äiti, kato mua!Äiti kato!” ♥️

Mikä siinä sitten on, että tekemättömyys on niin ihanaa, mutta samalla myös niin kamalaa. Kokemuksesta voin kertoa teille, kuinka kuvittelin äitiyslomani aikana suorittavani YAMK-tasoisen koulutuksen sillä ”ylimääräisellä” ajalla, jolloin ei ole mitään tekemistä. Huomasin nopeasti, että kahden pienen lapsen hoitaminen ja arjen pyörittäminen vaatii melkoista tukijoukkoa ympärille, jotta opiskelu on mahdollista kaiken sen keskellä. Tämä ylimääräinen aika tarkoitti siis klo 21-06 välistä aikaa, eli sitä omaa aikaa jolloin sinulla on mahdollisuus olla tekemättä mitään. Kaikesta huolimatta suoritin opettajan virkaan vaadittavat pedgogiset opinnot ja valmistuin ajallaan AmOksi. Hyvä minä!

Miksi tavoitteet asetetaan yhä korkeammalle ja korkeammalle?

Hektinen elämä töiden ja kodin välillä tasapainoillen yhteiskunnan vaatimustasolla vaatii töitä. Ahkeruus palkitaan, sanotaan, vai palkitaanko? Itse en kuitenkaan saanut mitään sankarin viittaa siitä, että ajoin itseni hermoromahduksen partaalle vuosi sitten. Sitä kuvittelee, että suorituksen määrällä saavuttaa jotain enemmän…arvostusta, kateutta vai kenties kunnioitusta. Toivottavasti ainakin jotain näistä, muuten työ on ollut turhaa.

Nyt ajattelin kuitenkin olla tekemättä yhtään mitään ja nauttia siitä täysin rinnoin. 😉

Muista olla myös itsekäs!