Reilu vuosi sitten toinen lapsistamme alkoi olla päiväkotipäivien jälkeen todella väsynyt ja itkuinen. Useamman kerran hän makoili lattialla, koska ei jaksanut enää leikkiä istualteen. Hänen vatsansa toimi huonosti ja vatsa oli useimmiten kuin kivikova pallo. Kaikesta päätellen hänellä oli enimmäkseen tukala olla.Vähitellen hän ei suostunut enää syömään tiettyjä ruoka-aineita ja ennen todella energisestä lapsesta tuli apaattinen sekä kalpea. Neuvolassa otimme asian puheeksi ja pääsimme melko pian verikokeisiin, jossa tarkistettiin  kilpirauhasarvot sekä otettiin keliakian vasta-aineet. Labratulokset toivatkin selityksen oireisiin: lapsemme keliakia vasta-aineet olivat yli 100 U/ml, kun viitearvo on alle 7 U/ml. Keliakiaa ei kuitenkaan koskaan diagnosoida pelkän verikokeen perusteella, vaan lopulliseen tulokseen tarvitaan gastroskopia sekä koepala ohutsuolesta. Niinpä jäimme odottamaan lähetettä gastroskopiaan. Aika pian meille myös selvisi, ettei Lapin keskussairaalassa tehdä gastroskopiaa näin pienille potilaille, koska heillä ei ole tarvittavaa laitteistoa, joten tutkimukset tultaisiin sen vuoksi tekemään Oulussa. Tutkimukseen pääsyä jouduimme hoputtamaan, sillä lapsemme vointi hunoni koko ajan: hän laihtui, oksenteli viikottain ja itki yöt läpeensä kipeä mahaansa. Ja siis ennen gastroskopiaa meidän piti antaa ihan normaalia gluteenillista ruokaa, jotta mahdollinen keliakia saataisiin kiinni tähystyksessä. Huhtikuun alussa onneksi saimme aiottua nopeammin lapsellemme tutkimusajan Ouluun ja heti tähystyksen jälkeen lääkäri totesi, että suolisto on sellaisessa kunnossa, että lapsellamme on takuuvarmasti keliakia. 

Vaikka keliakia on elinikäinen sairaus, johon auttaa vain gluteeniton ruokavalio, olin todella helpottunut. Me saimme oireille selityksen ja ruokavalion muokkaaminen ei tuntunut ylitsepääsemättömän hankalalta. Toista se olisi ollut varmaan kultaisella 80-luvulla, jolloin kaupasta kuulema sai vain yhtä gluteenitonta jauhoa. Melko pian lapsemme palautui omaksi itsekseen, kun saimme ruokavaliosta poistettua kaiken gluteenin sekä palautettua hänen luottamuksensa sen suhteen, ettei ruoka aiheuta hänelle enää niin ikävää oloa. Tällä hetkellä lapsi on saanut painoa takaisin ja pituuskasvukin on vähitellen alkanut seurata perässä. Kävimme maanantaina kontrollikäynnillä lastenpolilla ja siellä saimme kuulla kaiken olevan kunnossa. Toki jälkikäteen olemme ihmetelleet, miten meidän lapsellamme voi olla keliakia, koska kummankaan suvussa ei ole keliakiaa. Mutta mielummin keliakia kuin jokin muu krooninen sairaus, joka vaatisi esimerkiksi jatkuvaa lääkitystä.

Arjessamme keliakia näkyy lähinnä siinä, että meillä syö koko perhen gluteenitonta ruokaa. Meille se oli helpoin vaihtoehto toteuttaa, koska meillä on muutkin herkkävatsaisia. Samalla lapsella on myös kananmuna-allergia, joten se on ehkä haasteellisempi arjen kannalta tällä hetkellä kuin gluteeniton ruokavalio. Mutta toiveissa on, että kananmuna-allergia siedättyisi jossain vaiheessa pois. Eniten erityisruokavaliot asettavat haasteita sillon, kun syömme kodin ulkopuolella. Kyläillessä meillä on usein erikseen omat eväät lapsellemme ja esimerkiksi pitkillä automatkoilla on helpompi ruokailla ABC:llä, jolloin valikoimasta löytyy aina jotain lapsellemme sopivaa, vaikka periaatteesta en ketjuhuoltoasemilla haluaisi asioida. Päiväkodin nyyttärit ovat myös aika ahdistavoa, koska en ole mikään huippuleipuri silloin, kun ei voi käyttää vehnäjauhoja tai kananmunaa. Mutta kotona ja arjessa gluteeniton ruokavalio sujuu meiltä jo rutiinilla enkä enää oikeastaan ajattele sitä mitenkään erityisenä juttuna. Ehkä minä myös vähitellen opin tekemään gluteenittomia leivonnaisia: toistaiseksi olen ainakin löytänyt yhden hyvän ja helpon rieska ohjeen, jota voi kaiken lisäksi tehdä lasten kanssa.