Kun ei vaan huvita

Blogi on ollut kaksi viikkoa hiljaa. Suurin syy hiljaisuuteen on ollut se, ettei minua vaan huvita kirjoittaa. Tai ehkä se huvittaminen on huono sana, mutta toisaalta se on osin myös totta. Toki tässä välissä on arjessa ja omassa elämässäni ollut paljon postauksen arvoisia aiheita. Kävimme  esimerkiksi viime viikonloppuna Saariselällä ja käyn sisäisesti suuria ammatillisia/koulutuksellisia pohdintoja, joita voisin mielelläni jakaa myös täällä omien pohdintojeni tueksi. Mutta se, että ne pohdinnat eivät ole tänne asti päätyneet, on puhtaasti oman priorisoinnin tulosta. Kun aikaa on rajallisesti käytettävissä töihin, opintoihin, perheelle ja omille harrastuksille, jätin nyt hetkeksi tämän bloggaamisen pois. Se on tuntunut yllättävän helpolta.

Kun viime lukuvuonna kirjoittelin yliopiston blogiin, tuntui, että voisin nauttia säännöllisestä ja vapaammasta bloggaamisesta. Erona tähän ja yliopiston blogin päivittämiseen on se, että yliopiston postauksia ehdin työstää kuukauden verran, mikä oli sopivan pitkä aika hioa tekstiä ja kuvia kaiken muun elämän ohessa. Omaan blogiini halusin kuitenkin tiheämmän päivitystahdin, mutta vähitellen se on ollut enemmänkin ahdistava ajatus. Arjessa on tällä hetkellä niin paljon suoritettavaa, etten halua blogist tulevan yhtä suoritetta lisää. Viime viikolla se hetki, jonka olen yleensä käytttänyt blogin päivittämiseen, menikin omien uinuvien maalaustaitojen herättelyyn. Se tuntui jotenkin jännittävältä ja eri tavalla virkistävältä kuin tänne blogiin kirjoittaminen.

Ehken nyt täysin pillejä pussiin laita vielä tämän blogin osalta, mutta yritän kuitenkin pohtia itseni kanssa mikä on minulle ajankäytöllisesti tärkeintä ja mielekkäintä. Bloggaaminen myös entistä enemmän sitoo minua someen sekä koneella vietettävään aikaan, jota haluaisin vähentää esimerkiksi lukemiseen, käsitöille, maalaamiseen sekä ihan vaan lasten kanssa olemiseen. Katsotaan siis siirrynkö päivittämään harvemmin vai hiljeneekö blogini vähitellen kokonaan.