Kuukausi töissä

Olen ollut nyt reilun kuukauden töissä ja samanlainen hyvä fiilis on edelleen päällä kuin elokuun alussa. Monesti työpäivän jälkeen olen lähtenyt töistä kevein mielin, vaikka aika monessa tilanteessa huomaa ajan ja toisinaan myös omien pedagogisten taitojen olevan melko rajalliset. Kotona en ole juurikaan tehnyt tuntivalmisteluja ja olen jämäkästi pystynyt jättämään aina kaikki töihin liittyvät materiaalit työpaikan kaappiin. Oppilaiden asioita en myöskään samalla tavalla vatvo kuin aiemmin, koska oma perhe-elämä ei tavallaan anna sijaa jatkuvalle murehtimiselle ja oppilaita kannattelevat muutkin koulun opettajat.

Vaikka opetustunteja on vain 14 h/vko teen valmistelujen lisäksi vielä aika paljon ekstratöitä silkasta työn ilosta. Minulla on vielä tässä vaiheessa lukuvuotta siihen paukkuja, koska opinnot eivät pyöri vielä täysillä ja on menossa jonkilainen ensihuumavaihe. Pieni reality check tuli tosin jo viime perjantaina, jolloin oli ensimmäinen kandiseminaari. Siellä kandiohjaaja sanoi melko juhlavasti, että kandi on prosessi joka vaatii täyttä sitoutumista ja jatkuvaa työstämistä. Itsellä alkoi siinä vaiheessa pieni stressihiki nousta, koska kandisemma ei ole ainoa kurssi tälle lukuvuotta. Mielessäni pieni aikapessimisti hoki koko ajan: ”Missä välissä mä ehdin kandiini oikein rakkaudella syventyä?” Stressihikeä ja aikapessimistiä itsessäni olen saanut rauhoitettua, sillä, että minulla on kandiaiheen kanssa jo melko selvät sävelet. Lisäksi olen yhden kandin tasoisen työn tehnyt, joten muotoseikat ja viittauskäytännöt tulevat jo aika hyvin selkärangasta. Vielä en siis tarvitse paperipussiin hengittelyä, vaan olen melko luottavainen oman jaksamisen ja kandityön suhteen.

Vaikka nyt onkin paljon palloja ilmassa, oma olo on aikaansaava ja ennen kaikkea toiveikas. Toivon, että tämä fiilis kantaa ruuhkaisen arjen yli silloinkin, kun oma kandiaihe ärysttää, töissä on hankalaa tai kun koko perhe ollaan yhtaikaa sairaana juuri silloin, kun on kaikki deadlinet.