Isommat sielut
”Hullun ja minun välillä on yksi ero. Minä en ole hullu.”
– Salvador Dali
Yksi parhaimpia kesätöitäni on ollut oppaan virka muuan maalaismuseossa. Työssä parasta oli huumorintajuinen työporukka, leppoisa työaika ja erikoisimmat asiakkaat, joihin olen törmännyt.
Pihaan tallasi kerran mies, joka avasi keskustelun sanomalla ”lähdinpä tuossa viikko sitten kävelemään Hauholta tänne päin”. Kyseinen paikkakunta sijaitsee päälle kahdensadan kilometrin päässä pihasta.
Eräällä toisella kerralla toinen mies tuli museon pihaan pyöräänsä taluttaen ja päätään raapien. Hän esitteli itsensä maalariksi, ja kysyi, eikö hän minunkin mielestäni ole Kari Heiskasen näköinen. Heiskaset olivat kuulemma sukua keskenään, mutta hyvin epämääräistä kautta.
Tilanne oli pihassa Heiskaselle ikimuistoinen, sillä hän ei ollut koskaan eläessään käynyt tässä paikassa. ”Tällä paikalla” mies tarkoitti sitä neliömetriä, jolla hän parhaillaan seisoi. Miekkonen kertoi itsestään myös sen verran, että tunsi kuulemma yhden Kummeli-koomikon ja oli toiminut mansesketsien innoittajana. Keskustelumme päättyi siihen, että hän halusi puhua talon kanssa.
Aikaa myöten vieraina kävi muitakin miehiä ja naisia omanlaisine tarinoineen. Mutta ei heistä sen enempää. Tarkoitukseni ei ole tarinoida näistä tyypeistä ja nauraa heille. He olivat kaikki mukavia. Heidän juttunsa toivat myös uusia ajatuksia. Miksi he ovat meidän mielestämme omituisia? Mitä vikaa on kävellä kaksisataa kilsaa ympäriinsä?
Minun mielestäni on tärkeää, että he ovat olemassa.
Erikoisten ihmisten funtsiminen on aivan omiaan tätä sääntöpalstaa varten. Talolle puhumisen on helposti kuitattavissa mielensairaudeksi. Mutta on olemassa psyykkisesti terveitä kavereita, joilla on eksentrisiä tapoja. He ovat uppoutuneet erikoiseen harrastukseensa mahtavalla intensiviteetillä tai he välttelevät jotain normaalina pidettyä asiaa kuin ruttoa. Näitä ihmisiä syytetään logiikan sumeudesta tai toisessa maailmassa elämisestä.
Mutta mitä yksinkertaistamista se onkaan!
Oikeaan eksentrismiin liittyy kuitenkin tietynlainen hyväntahtoisuus ja harmittomuus. Oudosti käyttäytyvät ihmiset tuovat parhaimmillaan uusia keskustelunavauksia siitä, ovatko normaaleina pidetyt asiat oikeasti järkeviä vai eivät. Ohjaako arkeamme pelkkä tottumus, vai pitäisikö asioita muuttaa. Eksentrikko seuraa omaa vaistoaan, eikä pelkää asettaa omaa totista pakkomiellettään naurunalaiseksi. Hän on isompi sielu, jota on tarpeen tullen joskus järkevää kuunnella. Miksi autoilla, kun kävellen näet enemmän?
Mies Hauholta, tämä on sinulle: