Sain joitakin vuosia sitten mummivainaaltani perinnöksi muuan kirjan.  Tohtori Edvard F. Griffithin kirjoittama Joka naisen ja miehen sukupuoliongelma (Modern marriage 1934/1953) on varsin mainio teos. Se on alkeellinen Kamasutra, sukupuolielämään painottunut lääkärikirja ja moraaliopus samoissa kansissa. Jo ensimmäisiltä sivuilta käy ilmi, että kirja on kirjoitettu avioliittoa solmiville ja jo avioliitossa oleville.

Vaan entäs me muut? Kerro se meille, dr. Griffith!

”Tytön yksinkertaisimmatkin eleet voivat jostain syystä kiihottaa miestä ja saada hänet menemään pidemmälle, kuin hän oli alunperin aikonut.”

No huh huh! Ja juttu jatkuu:

”Mitä enemmän nuoret suutelevat ja rakastelevat, sitä suuremmaksi kasvaa heidän nälkänsä, kunnes he lopulta kiihdyttävät itsensä sellaiseen jännitystilaan, etteivät enää pysty itseään hillitsemään.”

Sanoinko jo, että kirjan esipuheessa Bristollin tuomiorovasti kiittelee kirjaa onnistuneena moraaliteoksena?

Opus on kirjoitettu puhuttelemaan ensisijaisesti naista. Silloin tällöin esiintyy ilmaisu ”miehen pitää tuntea vastuuta naisesta”. Miesten vastuullistamisesta huolimatta tulee usein sellainen fiilis, kuin naisten oletettaisiin kuuntelevat ohjeet ja ottavan onkeensa. Ja kun nainen osaa estellä kiimantunteitaan, osaa mieskin taas kantaa vastuuta nuorikostaan. Jostain syystä mies tuntuu olevan biologisempi olento.  Hänellä on suurempi oikeus mennä vinkalleen vastapelurin feromoneista. (Ei liene ihme, että lekuri profiloi miehet suhteiden aloitteentekijöiksi. Naiset odotelkoot kainoina rivissä)

Tohtori on siinä toki oikeassa, että suhteesta voi syntyä lapsi.

Kirjoittamisajankohtansa Englannissa avioton lapsi päätyi 90-prosenttisesti äitinsä harteille ja isänsä hylkäämäksi. Lapsi tiesi kustannuksia, jotka yksinhuoltajaäidin oli hankala täyttää. Pahimmillaan äiti ja lapsi syrjäytyivät yhteiskunnasta ”avioton” -leiman myötä.

 Teollisen ajan Englanti taas ei ollut yhtään parempi. Lapsi ajettiin kotoa töihin heti, kun se oli mahdollista. Sen sijaan Griffithin maalailema moderni avioliitto pystyi kasvattamaan sekä miehen että naisen tasavertaista suhdetta, että turvaamaan lapsen elämän taloudellisessa yltäkylläisyydessä.

Tämäpä perheraamattu! Ei opeta pelkästään seksiasentoja (kaikkiaan viisi variaatiota), vaan myös jokapäivän sosiaalipolitiikkaa!

Dr. Griffith on kuitenkin siitä viisas mies, että ymmärtää sukupuolielämää tapahtuvan muutoinkin kuin avioliitossa. Hän asettaa joitakin sääntöjä, joiden varassa lihallinen suhde voisi toimia.

”1. Se ei pidä vahingoittaa kummankaan osapuolen tunne-elämää tai ruumista.

2. Sen pitäisi olla ainakin jossain määrin kestävää.

3. Sen pitäisi tuottaa huojennusta kummankin asianomaisen tunteille.

4. Miehen tulisi tuntea vastuuta naisesta [ts. mennä naimisiin tämän kanssa jos lapsi alkaa ilmoitella itsestään]

5. Nainen tarvitsee turvallisuutta ja kodin tai ainakin luovaa askartelua.”

Luovaa askartelua? Määrääkö lääkäri nyt seksiä ja virkkaamista? Vai bingoa?

Olisipa mummini vielä elossa kertomassa, kuinka hän tämän kirjan koki.