Ihmekirja, anna menestystä!

Lapsuudenkotini kirjahyllystä eksyi käteeni Maallisen viisauden käsikirja. Teos kertoo, kuinka rikastua, haalia ystäviä ja vaikutusvaltaa. Kirja koostuu kolmestasadasta aforismista, jotka on laatinut 1600-luvulla elänyt jesuiitta Baltasar Gracian

Jaahas, ihmekirja. Kerro minulle, kuinka tulla paremmaksi ihmiseksi!

Koska palstan lukijoilla ei voi koskaan olla aikaa kolmeensataan aforismiin, jaan kirjan viisautta viiden maistiaisen verran:

73. Oppikaa välttelemään. Kepeä vitsi vie ulos sotkuisemmastakin labyrintistä.

85. Ei aina ässänä. Mitä kirkkaampi soihtu, sitä nopeammin se palaa ja sitä lyhyemmän aikaa se kestää.

105. Ei saa olla pitkästyttävä. Yhtä ja samaa aihetta jauhava ihminen on rasittava.

148. Keskustelutaito. Keskustelu onnistuu, kun otatte huomioon muiden luonteen ja älyn. Älkää ryhtykö sensuroimaan sanoja, sillä silloin teitä sanotaan pilkunrakastajiksi (!!!???).

182. Suhtautukaa melko rohkeasti kaikkiin. Monet näyttävät suurilta, ennenkun joudutte tekemisiin heidän kanssaan. Lähempi tutustuminen johtaa useammin pettymykseen kuin arvonantoon.

Bonusraita:

204. Helppoon käykää käsiksi kuin vaikeaan, ja vaikeaan kuin helppoon.

 

Kirjan luettuani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että sitaatit on osoitettu verkostoitumis- ja käytöstapaoppaaksi aikansa meneville bisnesmiehille. Joukossa on muutamia kirkkaita helmiä, jotka kehoittavat rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Valitettavasti löytyy muutakin. Baltasar opettaa juonittelua, jopa sitä, miten omista ystävistä kannattaa lypsää kaikki hyöty irti. Rakastuneenkin on syytä miettiä, kannattaisiko valita viisauden tie ja hylätä lihan nannat.

Koska Gracian oli myös satiirikko, haluan tulkita nämä ohjeet toisella tavalla. Menestysaforismit viestittävät minulle nyt sitä, etten edes halaja menestystä, joka pakottaa hyötymään ystävistä ja kuolettaa minusta kaiken spontaaniuden ja seikkailunhalun. Tätä kirja kutsuu viisaudeksi, minä julmetuksi tylsyydeksi.

Palautan kirjan takaisin hyllyyn. Vedän villasukat jalkaan ja yllätän itseni ajattelemasta, etten aio olla huomenna ”ihan ässänä” töissä.

Muuten: Löytyykö teidän kirjahyllyistänne hyviä käytösoppaita? Onko niissä mitään järkevää?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

<3: Heini

suhteet ystavat-ja-perhe mieli suosittelen

Pystynpä!

Et pysty, ei ole mahdollista, ei onnistu.

 

Tässä on kolme toteamusta joihin minä, sekä varmasti moni teistä on törmännyt usein. Ja mikä pahinta, näillä sanoilla on juuri oikealla hetkellä mieletön voima.

Vedämme hartiat korviin ja painamme katseen maahan. Toistamme saman rotlan: ”En pysty, tämä on mahdotonta, en onnistu.”

Tällaisilla hetkillä – tai tietenkin jälkeen päin – tekee mieli kysyä, millä lihaksilla joku neuvoo toista luovuttamaan.

Pystyminen, pystymättömyys, vaara, vaarattomuus, mahdollisuus, mahdottomuus ja tietenkin kaiken läpäisevä paine onnistua ovat niitä asioita jotka muokkaavat SÄÄNTÖJÄ. Säännöt, jotka koostuvat yhtä hyvin suosituksista ja laeista, antavat meille jokaiselle kartan siitä, miten elämässä tulisi toimia. Ne myös säästävät aikaamme, hermoista puhumattakaan.

Emmekä tietenkään voi tietää kaikkea oman kokemuksen kautta. Silloin ohjeet auttavat meitä menemästä kuusikkoon.

Joidenkin sääntöjen järkevyyttä on silti järkevää epäillä. Esimerkiksi tämän palstan aloitussanat saavat itseni aina provosoitumaan. Jos olisin aikoinaan totellut näitä sanoja, en olisi koskaan seurustellut, päätynyt opiskelemaan yliopistoon, edennyt työelämään tai harrastanut näyttelemistä.

Kun joku sanoo, ettet pysty, ei ole mahdollista ja ei onnistu, kysy:

Totellako?

Voit ajatella sen kahdella eri tavalla: a) Esittämällä lisäkysymyksiä ”Miksi ei?”. Mahdollinen lisätieto helpottaa neuvon painavuuden arviointia.  Mahdollisesti harkinnan jälkeen voit kysyä itseltäsi b) Tottelenko minä?

Olen Heini K. ja jaan tällä palstalla kaikenlaisia sääntöihin liittyviä ajatuksiani. Jotta palsta olisi paras mahdollinen, ilmiantakaa tekin sääntöjä, jotka vain eivät toimi. 🙂

Kaikkea ihanaa!

<3 :Heini

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan