Olen aina ollut eläinrakas. Omistanut lemmikin ja elänyt peltojen keskellä, maatilan tyttönä. Tottunut pitämään eläimistä huolta ja kunnioittamaan elämää, mutta myös nähnyt karun todellisuuden aina vammaisista vasikoista kotipihalla odottavaan nyljettyyn lemmikkipossuun. Niihin liittyvät selvät ja tunteikkaat muistot. Ne ikävät ja surullisetkin. Tilallamme ei kuitenkaan koskaan ollut kidutusta tai turhaa kärsimystä.

Olen silti ja siitä huolimatta aina syönyt lihaa. Tuolloin en toki tiennyt eläinten matkankulusta kohti tuota kauniimpaa tuonelaa. Toki lapsuudestani muistan tapauksen, jossa käsiteltiin eläinten teuraskuljetuksia tiloilta teurastamoon ja silloisia vallitsevia olosuhteita, jotka järkyttivät tuona aikana.

Vanhempana olen kyllä mässyttänyt sitä rasvaista hyvin paistettua pihviä kuten iso osa suomalaisista, ajattelematta asiaa tarkemmin. Välillä ajatuksia tuotannosta, keinoista ja eläintenkohtelusta on kiirinyt mieleeni. Ajatus lihattomasta elämästä ei siis ole ollut aivan vieras.

Ratkaisun hetket tapahtuivat eräänä päivänä syödessäni meetvurstileipää ja siivu, ”alkoi puhumaan minulle”. Kyllä, luit oikein! Ja toden totta, en ole lopullisesti pimahtanut. Kuulin kuin liha olisi elossa, eläimen äännähtelyä. Tuli omituinen, herätetty ja oksettava olo, en syönyt kyseistä lihasiivua.

Se oli jo jokin aika ennen tapauksia Sastamala ja Paimio. Ennen kyseisiä salakuvattuja videoita teurastamoilta. Videoiden tultua julki, seurasin tapahtumia, mutta en halunnut katsoa kyseisiä videoita. En pystynyt. Asian kauheus iski kuitenkin syvään, ja lopulta katsoin kyseiset pätkät. Olo oli se, mitä olin kuvitellutkin, mutta totuus karmivampi – ahdistunut ja järkyttynyt.

Kysymyksiä tulvi mieleeni ihmisyydestä, eettisyydestä ja siitä, mikä ihmismieltä vaivaa. Ajatukset eläinten viimeisistä kauhunhetkistä, ihmisen välinpitämättömyydestä ja suoranaisesta julmuudesta oksettivat ja itkettivät. En kuitenkaan kuvitellut, että sen päivän jälkeen en pystyisi syömään punaista lihaa lainkaan – se oli viimeinen niitti tälle ”liha alkoi puhumaan minulle” – osiolle.

Osin tämä oli järjellinen ja tietoinen valinta. Osin tunteihin sidoksissa oleva päätös. En halua tukea lihatuotantoa, jossa syyttä suotta ja surutta aiheutetaan turhaa kärsimystä. Mieleeni tulevat heti eläimet, heidän kärsimyksestä kaikuvat huutonsa ja apua anelevat silmänsä. En halua syödä lihaa, minkä vuoksi eläin on kärsinyt turhaa kipua ja tuskaa.

Minusta ei kuitenkaan tullut kasvissyöjää, kuten olettaa olisi voinut. Pystyn syömään yhä lihaa, mikä on eläessään saanut olla luonnollisessa kasvuympäristössään, kulkea vapaana, toteuttaa luonnollisia käyttäytymismalleja- ja tarpeitaan. Elänyt ilman kidustusta ja turhaa kärsimystä. Kuollut niin sanotusti kertalaakista. Syön esimerkiksi itse metsästettyä hirveä.

Ihminen on itsekäs. Ihmisluonto pitää kiinni asioista, jotka kokee tärkeäksi. Toiselle se on ratkaisu a, toiselle b ja kolmannelle vaihtoehto c. Elämä on vaihtoehtoja täynnä, tämä oli minun valintani ja olen siihen tyytyväinen. Mikään ei ole elämässäni hetkeen tuntunut näin selvältä asialta kuin tämä. Helpolta ratkaisulta kuin tämä.

Minkä sinä koet tärkeäksi tänään, huomenna, ensi viikolla? Haluatko valinnoillasi olevan merkitystä, vaikuttavan tiettyihin asioihin? Tärkeintä on, että koet valinnan olevan merkityksellinen itsellesi, siitä kaikki voi alkaa.

Tästä alkoi minun matkani.