Pieni, mutta raskas henkäys. Pakottava tunne, joka on muuttanut muotoaan turtaan. Tunnottomuus. Kuumuus. Kipu. Ahdistus. Pelko.

– – – – – – – – – – – – – – – –

Aurinko, kauniit vehreät pellot, kimaltelevat järvet, valkoinen hevonen, sangollinen hattaraa, nauru, lempeä katse – lämpö. Rakkaus.

On yö, en saa unta. Vilja Eerikan tapaus on noussut esiin ja se nostattaa taas monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Kysymyksistä suurin on miksi. Miksi tällaista piti tapahtua, miksi tämän annettiin tapahtua, miksi kukaan ei ottanut vastuuta ja tehnyt asioille jotakin? He, ketkä olisivat voineet tehdä jotakin, he keiden olisi pitänyt tehdä jotakin – Saivatko he yönsä nukutuksi, saavatko he nyt yönsä nukutuksi?

Tunnen vihaa. Käsittämätöntä vihaa ja hiljaista surua. Joku voisi kliseisesti sanoa, että on turha etsiä syyllistä, ei se Pientä Prinsessaa tuo takaisin. Väärin! Nyt todellakin on aika, on aika nostaa kissa pöydälle, ottaa lusikka kauniiseen käteen, avata silmät ja todeta missä mennään. Päätekijät istuvat tuomiotaan, toivottavasti lopun ikäänsä. Kaikki muu on vielä tämän asian osalta kesken.

Vilja Eerikan elämässä ei ymmärtääkseni ollut monia ihmisiä, mutta ne vähäisetkin olivat huolissaan. He tekivät asialle voitavansa, yrittivät. Kysymys kuuluu, tekivätkö he voitavansa, jotka oikeasti ja konkreettisesti siihen pystyivät?

Voin sanoa, että ymmärrän kuinka on resurssipula, sosiaalihuolto on ylikuormitettu ja listaa voisi vielä jatkaa. Mutta ei, se ei auta, ei nyt eikä enää. Ei tarvitse olla kovin pätevä tai korkeasti koulutettu ymmärtääkseen tämän kaltaisia asioita. Nämä ovat sen luokan asioita, joita ei voi olla ymmärtämättä, tai sitten on jotain tosiaan jäänyt ymmärtämättä. 

Seuraavaan olen koonnut pätkiä, jotka toden teolla herättävät ihmetystä ja kysymyksiä tavallisessa tallaajassa. (Lainauksia uutisista, suurin osa MTV3:n uutisartikkeleista.)

Seuraavat lainaukset eivät herättäneet ihmetystä/kysymyksiä & toimenpiteitä?

”Perhetukikeskuksessa ei havaittu merkkejä isän ilmoittamista Vilja Eerikan raivokohtauksista.”
”Kotilomista kysyttäessä tyttö kuitenkin vastasi lyhyesti ja hän totesi kerran kotiasioiden olevan salaisuus.”
”Psykologin mukaan kotiasioista puhuminen tuntui Vilja Eerikasta vaikeammalta ja tyttö sanoi, ettei kaikista kotiasioista saa puhua.”
”Psykologia jäi myös mietityttämään, miksi Vilja Eerika halusi jäädä vielä perhetukikeskukseen.”
”Kun lapsi ei itse kertonut kaltoinkohtelusta, sitä ei myöskään epäilty.”
”Vilja Eerika vältteli katsekontaktia, puhui vain kuiskaten, kertoo lääkäri kuulustelussa.”
”..potilaskertomuksesta jää epäselväksi, onko epäilty lääkäri kysynyt vammoista lapselta itseltään.”
”Hankalista asioista kysyttäessä hän ei kertonut mitään, kertoo lastenpsykiatri.”

”– Kollegani oli vuonna 2010 saanut selville Vilja Eerikan äitipuolen todellisen henkilöllisyyden. Tiesimme siis hänen valehtelevan. Samoin me olimme ymmärtäneet, että puheet nelosraskaudesta olivat perättömiä ja omistusasunnon hankkiminenkin osoittautui valheeksi kun kävi ilmi, että asunnossa, jota oltiin muka ostamassa, asui aivan muu perhe, joka ei ollut muuttamassa.

Viranomainen kertoo, että hän ymmärsi tuolloin, että äitipuolen valehtelussa oli kyse jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä. Tästä huolimatta Vilja Eerika asui isänsä ja äitipuolensa kanssa kuolemaansa saakka muutaman kuukauden sijoitusta lukuun ottamatta.”

Karua luettavaa.

En siis pysty enkä usko siihen, että kukaan ei osannut aavistaa mitään. Kyse ei ollut enää ihmisestä, ei siitä pienestä ja hauraasta lapsesta – kyse oli vastuuttomuudesta. Asioiden taakse kätkeytymisestä. Oletuksesta, että kyllä joku muu tarttuu asioihin, reagoi. Näinkö jokainen viranomainen kohdallaan ajatteli ja toivoi? Jos joku olisi toiminut, olisivatko asiat nyt toisin? Toimimattomuus ja tapahtumat puhuivat ja puhuvat nyt puolestaan.

En ole oikea henkilö tuomitsemaan, ne asiat selviävät aikanaan. Kyse on toivottamista ajatuksista, kuinka kukaan ei huomannut, kuinka kukaan ei puuttunut. Ei ajoissa, ei ollenkaan. Kukaan ei halua tällaista tragediaa, kukaan ei kestä sitä toistamiseen. Silti tuolla jossain on Pieniä Astronautteja, Pieniä Lentokapteeneja, Pieniä Lääkäreitä, Eläintenhoitajia ja Kampaajia. He odottavat. Toivovat. Odottavat.

Lyötynä, pakkosyötettynä, juoksutettuna ja nöyryytettynä hän jaksoi vielä, päivän kerrallaan. Lopulta hän kuitenkin taipui tahtoon ja antoi periksi. Nippusiteisiin sidottuna, tiukaksi paketiksi lakanaan ja pressuun käärittynä hän palasi Satumaahansa.

”Ja niin hän nousi valkean ratsunsa selkään ja he matkasivat taikametsään yhdessä muiden eläinystävien kanssa. Siellä puut olivat toffeeta ja kukat marsipaania. Siellä ei ollut surua, ei kipua, eikä ikävää. Päivät täyttyivät valosta, naurusta ja ilosta. Linnut osasivat puhua ja aurinko hymyillä. Pienen Prinsessan iloinen nauru kaikui halki taivaiden.”

Pienet Prinsessat ja Prinssit tarvitsevat mahdollisuuden.

Suuressa surussa Pienen Prinsessan äitiä, lähimmäisiä ja sukua kunnioittaen.

Lepää rauhassa, Pieni Prinsessa.