Olen aikaisemminkin kertonut, että minulle on diagnosoitu vuonna 2012 ADD eli keskittymishäiriö. Söin tähän lääkettä noin 2017 vuoteen asti, mutta lopetin lääkkeen syönnin ja aloin opettelemaan toimimaan ilman lääkettä.

Olen viimeisten vuosien ajan kuunnellut useiden ihmisten mielipiteitä ADD:sta joten ajattelin vihdoin kertoa millaista on elää ADD:n kanssa, millaista on harrastaa urheilua kun välillä keskittyminen ei riitä.

Kun minulle vuonna 2012 diagnosoitiin ADD, en hyväksynyt ollenkaan asiaa ja asia pidettiin hyvin salassa. Opettajille ei kerrottu kuin pakko tilanteissa, osa ystävistä ei tiennyt, harvalle sukulaiselle kerrottiin ainostaan. Miksi sitten pidettiin salassa? En hyväksynyt asiaa ja koin olevani nii erilainen sillä minua kiusattiin todella paljon, etten halunnut antaa kiusaajille enempää aihetta kiusata. Häpesin itseäni aika paljon vuoteen 2017 asti.

Aloin syömään Conserta nimistä lääkettä päivittäin, joka paransi huomattavasti keskittymistäni ja arvosanatkin koulussa lähti nousuun. Lääkkeestä oli minulle todella paljon hyötyä, kunnes aloin reagoimaan lääkkeeseen negatiivisesti, joka sai minut vuonna 2017 lopettamaan lääkityksen kokonaan. Sivuoireita oli paljon, kokeilin muita lääkkeitä, mutta tuntui helpommalta vaan lopettaa ja alkaa opettelemaan kantapään kautta kaikki uudelleen. Olin päättänyt kuitenkin nuorempana, että aikuisena minä en söisi lääkettä vaan osaisin kontrolloida itseäni.

Lääkityksen lisäksi kävin muutaman vuoden kognitiivisessa psykoterapiassa, jossa eniten hain itseni hyväksymistä. Minulla oli monta vuotta vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä minun pitää olla erilainen, miksi tämä vaikuttaa minuun niin älyttömän paljon, olenko nyt sairas vai hullu kuten minua haukuttiin. Itsensä hyväksyminen oli kaikista vaikeinta ja suutuin AINA kun joku ulkopuolinen kuten sukulainen alkoi asiaa kommentoimaan. Kuitenkaan kukaan muu ei voi toisen kokemaa erilaisuutta muuttaa, ja huomasin että kun asista kerrottiin osalle sukulaisista, niin heti lähti se erilaisuus soimaa jokasen korvissa. Voin suoraan myöntää, että olin vihainen lapsi kauan.

Kun aloin vihdoin hyväksymään itseäni pikku hiljaa, aloin myös puhumaan ADD:sta enemmän, enkä ollut todellakaan niin vihainen. Itsensä hyväksymisen myötä alkoi tulla myös iso helpotus siitä, että tiedostan miksi jotkin asiat ovat niin vaikeita ja toisilla ne on itsestään selviä. Itsensä hyväksyminen oli minulle todella iso askel, mutta sen hyväksymisen jälkeen kun ihmiset alkoivat tietää diagnoosistani alkoi suiden louksuttaminen…

Osa ihimisistä kertoi, että ADD:ta ei ole olemassa koska sitä ei voi aivoista todentaa kuten ADHD voidaan, ADD on hullujen tauti, ADD on vaan esittämistä, ADD ei ole mikään erikoinen, ADD:lla haetaan vaan huomiota, no se selittää syyn miksi olet erilainen ja ADD on kaikilla. ”Se on vaan selitys huomion hakuisuudelle”. Välillä teki mieli sanoa näille ihmisille todella ilkeästi, mutta minkäs minä voin sille jos he eivät ymmärrä tai kasvatus on jäänyt vajaaksi, kun ei ole opetettu suvaitsevaisuutta. 

ADD ei minulla ole sitä, että on vaikea keskittyä koulussa aineeseen joka ei kiinnosta tai huomion hakuisuutta. ADD on sitä, että jos kuulen kesken tekemisen jonkun oudon äänen reagoin heti jolloin ajatus katkeaa, ADD on sitä, että herkästi luovutan kesken tekemisen, ADD on sitä, että pinna loppuu kesken, ADD on sitä, että olen erittäin kärsimätön, ADD on sitä, että jos jokin asia ei todellakaan ole minulle mieluinen en tee sen asian eteen yhtään mitään, ADD on sitä, että olen muita paljon impulsiivisempi, ADD on sitä, että teen ensin ja sitten vasta mietin mitä tuli tehtyä, ADD on sitä, että kiireessä unohdan herkästi jonkun yksinkertaisen asian kuten vaikka avainten ottamisen ennen kun lähden kotoa, mutta ADD on sitä, että tiedostan sen kärsimättömyyden ja luovuttamisen, joka puskee minua toisaalta enemmän eteenpäin ja pystyn silloin sulkemaan ärsykkeet ulkopuolelle. ADD:ssa on paljon pahaa, sekä hyvää. Jokainen ihminen kuitenkin reagoi eritavalla, jokainen kuitenkin kokee asiat eritavalla. Nämä on vain minun kokemuksia ja tapoja miten ADD ilmenee minussa. ADD on siitä todella erikoinen omasta mielestä, kun toisilla voi olla enemmän ADD oireita ja toisilla huomattavasti vähemmän mutta kuitenkin on sama diagnoosi.

Esimerkiksi yleensä ADD potilaalla on vaikea keskittyä ryhmässä keskusteluun ja muihin aktiiviteetteihin, kun minulla siinä ei ole ongelmaa. Yleensä ADD potilaalla on uniongelmia, no minulla ei niitä todellakaan ole. Yleensä ADD potilaalle rutiinit on vaikeita, kun itselläni rutiinit on erittäin tärkeitä enkä niitä muuttele huvikseen tai mielijohteen takia. Pidän todella tiukkaa rutiineista kiinni, rakastan rutiineja. Aikataulutan lomatkin, olen niin sekaisin rutiineista. Yleensä ADD potilaalla on huono muisti, no ei siinäkään ole ongelmia. Yleensä ADD potilas on hidas ja aikaansaamaton, no ei siinäkään ole ongelmia.

Kuten tästäkin käy selväksi, ADD on sama diagnoosi. Toisilla on enemmän piirteitä, toisilla vähemmän, toisilla diagnoosiin liittyy paljon muutakin kuten minulla, mutta se on silti sama diagnoosi.

ADD Urheilessa

Huomaan treeneissä joskus, että kun ADD potkii kunnolla päähän minun valmentaja ja jotkut nostajat eivät välttämättä tajua sitä, että se heidän ”neuvominen” ei auta pätkääkään. Minulla on omat keinot miten saan itseni keskittymään, silloin eniten häiritsee jos joku alkaa pätemään, neuvomaan tai komentamaan. Sitä kaikki ei ymmärrä, että se ”auttaminen” voi oikeasti pahentaa tilannetta. Esimerkiksi tämmöisissä tilanteissa kun keskittyminen on todella vaikeaa haen keskittymistä esimerkiksi musiikin avulla, puhumalla itselleni, olemalla hiljaa tai tuijottamalla johonkin tiettyyn asiaan jolloin suljen kaikki ärsykkeet pois tämä on ollut yksi asia mistä olen todella ylpeä itsessäni koska lapsena sitä en osannut ja pyrin kontrolloimaan omaa sykettä. Sykkeeni yleensä lähtee taivaaseen asti nousemaan kun minulla on vaikea keskittyä. En tiedä miksi, mutta minulla nämä keinot auttaa paljon. Minun tilanteessa diagnosi on jo monta vuotta sitten tehty joten todellakin itse tiedän mikä toimii ja mikä ei. 

Urheilessa muutenkin ADD on iso haaste, sillä harrastan lajia jossa pitkä pintaisuus, keskittyminen ja tekniikka on todella tärkeää, jolloin saan tehdä tuplasti enemmän töitä kuin nostaja jolla ei ole diagnosia. Se keskittymisen määrä on todella iso ja saan välillä todella paljon purra hammasta yhteen. Mutta koska painonnosto on kuitenkin minulle mielenkiinnon kohde, jaksan tehdä töitä sen eteen paljon, mutta ei se helppoa ole. 

Ehdin kilpaurheilla 2015-2016 vuosina siten, että minulla oli kuitenkin Suomen antidoping lautakunnan lupa käyttää lääkettä kilpailun aikana ja harjoitusten aikana. Conserta on kielettyjen lääkkeiden listalla, joka voi parantaa urheilusuoritusta. Sen luvan saanti oli yhtä käden vääntöä ja uskokaa pois, siitäkin minua kiusattiin. Vuonna 2015 keväällä voitin alle 17-vuotiaiden Suomen Mestaruuden 76 kiloisissa jos nyt oikein muistan, ja sen aikaiset ystävät pilkkasivat minua ja levittivät erilaisia juoruja, että voitin sen takia kun minulla on lääke joka parantaa suoritusta. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ymmärrä sitä, että minun tilanteessa se lääke toi minut samalle tasolle missä muut ovat eikä heitä ylemmäs. Ilman lääkettä olin tasoa alempana. Tosissaan nykyään en syö lääkettä, joten enää ei tarvi lähteä anomaan lupia, mikä helpottaa todella paljon.

Mutta ei se elämä sen erikoisempi ole vaikka on ADD. Se tekee tietyistä asioista paljon hankalempaa, joskus joutuu tekemään muita enemmän töitä, mutta toisaalta voipahan sanoa, että on tehnyt kaikkensa asioiden eteen. En koe enää itseäni erilaiseksi, en ajattele enää itseäni erilaiseksi, hyväksyn itseni juuri tämmöisenä, rakastan itseäni juuri tämmöisenä, ADD on antanut minulle niin paljon ja vienyt minulta niin paljon, että olen alkanut hyväksymään asian. Puhun asiasta paljon enemmä kui koskaan ennen, olen valmis jakamaan oman tarinani. Elämäni on aika helppoa kun hyväksyn itseni ja teen töitä asioiden eteen.

Olen vuosien aikana oppinut ymmärtämään paljon enemmän itseäni, tekojani, muita ihmisiä ja oppinut kasvattamaan kuoren itselleni.

Opin jonka voin antaa jokaiselle teille on, että jos joku koskaan kertoo saaneensa ADD diagnoosin älä vähättele sitä missään nimessä, sillä et voi tietää mitä kaikkea se pitää sisällä tai miten vaikeaa se on ollut toiselle. Pahinta mitä voit tehdä on loukata asialla, minkä toinen kuitenkin luottamuksella kertoo.

Jos yhtään aihe kiinnostaa teitä tässä on muutama linkki:

https://adhdtutuksi.fi/wp-content/uploads/2015/06/ADD_esite_nettiversio_06_2015.pdf

Mahtavaa päivää teille kaikille ❤️

Instagram : roosapuhakka

Snapchat : roosems