Life Update
Siitä on nyt muutama kuukausi kun viimeksi tuli kirjoteltua yhtään mitään. Todella paljon on tapahtunut viime kuukausieen aikana, jonka takia tarvitsin pienen tauon jotta saisin mahdollisimman hyvän otteen omasta arjesta ja elämästä.
Muuton jälkeen kaikki on mennyt todella hyvin, eikä mitään vastoinkäymisiä ole ollut. Olen saanut paljon kysymyksiä teiltä liittyen kiusaamiseen,että onko kaikki hyvin. Tällä hetkellä kiusaaminen on surimmaksi osaksi loppu, mutta tiedän sitä tapahtuvan edelleen. Onneksi se suurin kiusaaminen on ohi, sillä olisin sen voinut jo viedä eteenpäin ja tulen sen viemään eteenpäin jos homma jatkuu ja minun elämään aletaan puuttumaan. Kiusaamista ei tulisi kenenkään sietää, eikä kukaan ole ”ansainnut” tulla kiusatuksi.
Lokakuu oikeastaan menikin sitten töiden etsimisen parissa ja oikeastaan myös itsensä etsimisessä. Onni onneksi osui nilkkaan ja sain itselleni työpaikan H&M vaateliikkeestä. Olen ollut todella tyytyväinen tähän työpaikkaan ja työkaverit ovat ihan älyttömän mukavia. Kun työpaikka oli taskussa, oli helpompi keskittyä omaan itseensä. Muuton jälkeen on ollut vaikeaa keksiä mitä itä seuraavaksi tekisi ja tietenkin on ollut iso ikävä takaisin Espooseen ystävien luo.

Kuten olen aikaisemminkin kertonut, jouduin lopettamaan painonnoston valiettavista syistä, enkä omasta halusta. Se on aina jäänyt päähän pyörimään, että olisiko minusta vielä painonnostajaksi. 2 luokan tuomarikortti ainakin löytyy taskusta, että sen kautta olen kuiten pysynyt piireissä. Mutta nostamisen halu on vaan kasvanut päivä päivältä. En tiedä onko tämä ollut syy siihen, miksi musta on lopettamisen jälkeen tuntunut aina vähän puolikkaalta. Kävin lokakuun lopussa tuomaroimassa yhdet kisat ja sen jälkeen oikeastaan menin yhden seuramme valmentajan luo keskustelemaan, mitä jos tulisin hänen valmennukseen. Noh nyt ollaan siinä tilanteessa, että 5 viikkoa olen harrastanut todella aktiivisesti painonnostoa ja jopa käynyt yksissä kisoissa, jota en olisi voinut todellakaan uskoa tapahtuvan näin nopeasti. Ihan hullua ajatella, että siitä oli jopa 3 vuotta aikaa kun viimeksi kisoissa olin ja noin kuukauden treenailun jälkeen uskalsin jo nostaa kisoissa.
Kisat menivät omalta osalta paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitella, mutta tietenkään ei henkilökohtaisia ennätyksiä ole vielä tehty. Mutta kehitystä on tapahtunu ihan älyttömän paljon. Kun ekan kerran menin aamulla treeneihin, en pystynyt olla edes tempausvalassa ollenkaan tai alku asennossa. Tasapaino oli ihan hukassa, tekniikka oli kyllä myös ihan hukassa. Ei onneksi mennyt kauaan kun kroppa muisti miten sitä painonnostoa oikein harrastetaan, ja teknniikka on nyt palautunut muistiin onneksi.
Tämä valmentaja jokaa minua valmentaa on Ari Moilanen, ja hän on todella kova valmentaja, jolta löytyy iso määärä kokemusta, viisauksia ja oppeja koskien painonnostoa. Hän asettaa nostajilleen todella kovia ja korkeita tavotteita, eikä päästä ketään helpolla. Olen todella tyytyväinen hänen valmennus tapaansa, sillä minulla on älyttömän suuri persoona ja hän pitää pääni ojennuksessa varsinkin kun minulla on diagnosoitu keskittymishäiriö. Olen aina tiennyt sen, että tarvin pientä kuria valmetajalta ja nyt sitä vasta onkin.
Uuden valmentajan myötä on tullut uudet lisää tunteja treenailuun. Treenaan sen 8 kertaa viikossa painonnostoa ja 3-4 kertaa viikossa nopea tempoista aerobista. Joka torstai ja sunnuntai on minulle painonnostosta vapaat päivät, tiistaina ja lauantai ilta on aina vapaa, mutta maanantai, keskiviikko ja perjantai minulla on 2 treenit päivässä. Hullua eikö. Ennen tuli treenattua vaan 5 kertaa viikkoon ja kerran pävässä. Nyt treenataan todella kovalla taahdilla, mutta ilman rankkaa työtä ei tulisi myöskään tulosta. Nautin todella tästä treeni määrästä ja muutenkin valmentajan tavasta luoda ohjelmat. Joka perjantai on maksi treenit, jolloin nähdään viikottainen kehitys, joka kertoo onko todella tullut tehtyä töitä vai himmailtua paikoillaan.
Minua tietenkin vielä mietityttää painonnosto ja oma selkä. Mutta minun on turha sitä ollenkaan murehtia sillä jotta voittaisin oman kehon trauman minun tulee tehdä niin paljon töitä oman pääni sisällä ja luottaa omiin lihaksiin ja totta kai tekniikkaan. Painonnostn aloittaminen on minulle kyllä yksi työmaa ja koe, pystynkö tähän sittenkään. Ainakin motivaatio on tällä hetkellä ihan pilvissä ja kroppa valmiina koviin viikkoihin.
Mutta nyt painonnostosta toisiin asioihin. Olen aloittanut kaupallisen yhteistyön Better Bodies merkin kanssa. Minulla ei ole teille vielä antaa mitään alennuskoodeja, mutta minultaa voitte tulla aina kysymään mielipidettä vaatteista ja muista Better Bodies tuotteista. Tulen myös Insagramin ja Snapchatin puolella kertomaan hieman enemmän Better Bodies merkistä, joten ottakaa ihmeessä tuosta alhaalta minun sosiaaliset mediat haltuun. Myös Insagramin puolella tulen jakamaan enemmän minun arkista treenailua.
Astoria Seamless Bra, Lilac 19,90 € https://www.betterbodies.com/eu/product/astoria-seamless-bra-lilac/
Kiitos kaikille ihanista tsemppi viesteistä!
Tammikuun alusta alkaen joka viikko tulee aina uusi postaus!
Instagram : roosapuhakka
Snapchat : roosaems