Painonpudotus

Hejsan,

Painonpudotus oli ja on minulle yksi kaikista vaikein asia minkä olen joutunut kohtaamaan. Mutta joka tapauksessa, viimeisen 7 kuukauden aikana koin ison painonpudotuksen, joka vieläkin jatkuu, sillä iho joka jäi painonoudotuksen jälkeen on saatava pois. Ainakaan itse en siitä hirveästi pidä ja tunnen itseni vielä jotenkin epävarmaksi omaa kroppaa kohtaan. Mutta matkaa on jäljellä ja minulla varastollinen motivaatiota.

Miksi ylipäätänsä aloitin painonpudotuksen?

– Ha, helppoa. Lihoin liikaa.

Mutta ennnen itse painonpudotusta, minun on kerrottava muutama taustatekijä.

Tosissaan 2018 jouluna lihoin koko ajan. Harrastin 5 krt. viikossa voimaurheilua, joka ei ollut paras mahdollinen valinta siihen tavotteeseen kohden ja söin mitä sattui. Mikä pahinta, annoin lievälle masennukselle vallan itsestäni. Söin kun itkin, söin kun olin surullinen, join liikaa sokerijuomia kun stressasin. Luoja, tuo aika oli kamalaa, onneksi se on erittäin kaukana minusta nykyään.

Minulla on lievä masennus kaiken koulukiusaamisen takia ja itsensä vihaamisen takia. Vihasin monen vuoden aikana itseäni ADD:n takia, enkä hyväksyny itseäni OLLENKAAN. Halusin kuolla. En aio kaunistella aikoja, jotka on menneisyydessä sillä ne ei ollut kauniita muistoja tai positiivisia.

Tein asioita mitä ei olisi pitänyt, satutin itseäni, satutin muita, annoin toisten kiusata minua ja ajaa itseni siihen pisteeseen, että halusin kuolla. Ylä-aste, lukio ja internetissä kiusaaminen ajoi minut viime vuonna burn out tilaan, jossa olin niin loppu etten enää pakotietä löytänyt. Se oli yksi isoimmista syistä, miksi lihoin. En halunnut herätä aamuisin, en halunnut nousta sängystä, minusta tuntui, että koko elämäni oli ohi.

Ulkoapäin näytin vahvalta naiselta, joka ei mielipiteistä välitä. Mutta se mitä sisälläni tapahtui, se vei minulta elämisen halun.

Urheilutapaturmat, lajin lopetus, tulevaisuuden uudelleen suunnitteleminen. Kaikki tämmöiset asiat tekivät minusta entistä enemmän vihaisen ja surullisen. Purin omaa pahaa oloa vanhempiini, jotka ei välttämättä ymmärtäneet kuinka iso menetys se oli minulle ja kuinka pahalta minusta tuntui, että koko elämä on pilalla. Ei se ole tekosyy kuitenkaan purkaa omaa pahaa oloa muihin, en ole ylpeä sanoistani ollenkaan. Mutta ajattelen kuitenkin, että ilman kaikkea tätä paskaa mitä elämässä tapahtui kaikki yhtä aikaa, en olisi noussut sielä vitun kuopasta ylös ja muuttanut omaa elämää radikaalisti.

Muutin pois Rovaniemeltä niiden kiusaajien luota. Ajattelin, että se kiusaaminen olisi oikeasti loppunut siihen. Mut honey, väärässä olit. Sosiaalinen media on oikeasti tosi julma paikka, eikä koskaan voi tietää kuka seuraavaksi puukottaa selkää. Sain kuulla ystäviltäni melkein viikottain kuinka nämä kiusaajat haukkuivat minua huoraksi, läskiksi, epätoivoiseksi, lutkaksi, nollaksi ja epäaidoksi. Kaikkien noiden sanojen takana oli kasa pelkureita, jotka melkein onnistuivat viemään minulta hengen. Mutta ettepäs onnistunutkaan asiassa, mettään meni.

Kuitenkin ne sanat loukkasi ja toi mieleen ylä-aste ”lempi”nimen Kiimainen Hirvi. Vaan koska olin iso, minua oli oikeus haukkua? Onkohan tuo nyt ihan oikein? Miksi kukaan ei asiaan puuttunut tai tehnyt sille loppua? Miksi kropan pitäisi olla joku syy kiusata toista? Miksi erilaisuutta ei arvosteta? Oliko tämä kaikki oikein ja minun vika?

No ei todellakaan ollut. Tein sen selväksi itselleni, mutta en uskaltanut avata suutani ennen vuotta 2019.

Mutta nyt ollaan siinä ajassa kun valmistuin lukiosta syksyllä 2018. Lihavana, huorana ja lutkana, niin he sanoivat..

Ajattelin, koska nyt on yksi etappi saavutettu, olisi aika vihdoin ajatella itseään ja omaa hyvinvointia. Päätin, että nyt alan laihduttamaan ja muuttamaan elintavat kokonaan. Eka asia mitä tein ennen trainerin ostamista oli, että minä lompsin terapiaan uudestaan. Kävin terapiassa hakemassa neuvoja lievään masennukseen, mutta lääkettä en ottanut, enkä koskaan siihen tule koskemaan.

Terapian jälkeen lompsin Fressiin tapaamaan entistä työkaveriani Waita, ja siitä alkoi meidän yhteinen matka kohti parempaa elämää. Minulla on tukiranka ongelmia, joita lähdimme Wain kanssa korjailemaan kaiken muun lisäksi. Wai teetti minulle SECA-tutkimuksen, jossa selvisi, että painoni oli huikeat 94 kiloa. Apua… Rasvaprosentti 36% … Ihan oikeasti, mitä olin tehnytkään itselleni… Häpeän määrä oli jotain aivan kamalaa. Mutta tästä alkoi uusi elämä.

Aluksi en käyttänyt mitään ruokavaliota, mutta jätin herkut, juomat, rasvaset ruoat pois, kermat, maitotuotteet, kaiken ylimääräsen pois. Treenailin sen 5-6 krt viikossa kestävyyttä, HIIT-treenejä, cardiota ja nukuin hyvin joka yö. Stressi alkoi lähtemään urheilun ja säännöllisten unien kautta pois. Paino tippui hienosti, olin iloinen, olin onnellinen.

Mutta sitten painon tippuminen pysähtyi. Jahas, mitähän nyt. Käännyin äitini puoleen asiassa ja aloitin ruokavalion, jonka tännekkin jaoin. Painoa alkoi tippumaan vielä enemmän. Motivaatio oli katossa, lievä masennus kurissa, elämäntavat paremmat. Olin iloinen.

Tammikuusta heinäkuuhun tiputin huimat 21,5 kiloa.

21,5 kiloa, ei voi olla totta. Olin erittäin ylpeä itsestäni. En meinannut uskoa, että olin saavuttanut jotain niin upeaa vain ja ainoastaan itseni takia. Se oli mahtavaa. Rasvaprosentti on alle suosituksien.

Sain käyttää huomattavasti pienempiä vaatteita, tunsin ja TUNNEN itseni upeaksi ihmiseksi. Kauniiksi, hyvä kroppaseksi ja terveeksi. Uskokaa pois, yhä tänä päivänä kun peilistä menen ohi, mietin hyvin paljon miten paljon olen laihtunut! Mutta se ei ole ohi.

Tänä päivänä minulla on menossa Ketoosi, jonka avulla pyrin kiinteyttää itseäni entistä enemmän, jotta minusta tuntuu, että olen valmis. Ihoa löytyy vielä, mutta tiedän sen, että minulla on motivaatiota ja tahtoa jatkaa tätä operaatiota niin kauan kun pitää.

Mistä jouduin painonpudotuksen jälkeen luopumaan?

Isoista vaatteista ja huonoista elämäntavoista. Herkut ovat osa elämääni, mutta erittäin erilaisessa muodossa kuin ennen ja hyvin pienessä osassa elämää. Mutta totta kai jos minusta tuntuu siltä, ostan pienen karkkipussin. Mut tosin en nyt kun on ketoosi menossa.

Jouduin myös luopumaan ihmisitä joiden luulin olevan ”ystäviäni”, mutta todellisuudessa nämä ihmiset painoivat minua alas ja kohtelivat huonosti. Käytän silti sanaa luopumaan, koska nämä ihmiset olivat minulle todella tärkeitä ja tein heidän vuoksi paljon asioita. Totta kai se tekee minusta surullisen, mutta toisaalta voin paljon paremmin ilman heitä.

Mitä opin painonpudotuksesta?

Painonpudotus ei ole hetkellinen, se on elämäntapa. Ei voi olettaa, että laihdutta eka isosti painoa ja jatkaa niillä huonoilla elämäntavoilla. Siinä ole järkeä. Jos painoa pyrkii pudottamaan, on oltava tahdokas jatkaa niitä elämäntapoja pidempää kuin 3kk – 2 vuotta. Höpöhöpö. Opin myös rakastamaan itseni, puolustamaan itseäni, pitämään itseäni samanvertaisena kuin muita ja mikä parasta, hyväksyin ADD:n ja lievän masennuksen.

Lievä masennus ei ole kadonnut, se on yhä läsnä. Mutta se pistää minut tekemään töitä itteni eteen ja haastaa minua. Mutta en enää yritä piilottaa sitä, se ei ole hyväksi. Mutta en kanna sitä ylpeänä, se on minun heikkous, mutta se pistää minut tekemään töitä. Enään en tosin terapiassa käy, pääsin jaloilleni asian kanssa. Tiedän sen itsestäni, että sitten kun tiedän tarvitsevani terapiaa, hakeudun sinne. Mutta onneksi tällä hetkellä en sitä tarvitse.

Mitä muuta on nyt muuttunut?

Uskalsin avata pahimmasta kiusaamisesta suuni sosiaalisessa mediassa, josta tiesi vaan kaikkea hyvää. Asiat on pyydetty anteeksi ja keskusteltu alusta loppuun. Nyt olen saanut yhden oven myös suljettua. Olen huomannut myös tämän blogin kautta, että olen kannustanut muutamia liikkumaan ja kokemuksien kautta auttanut muita ihmisiä. Se on todella hienoa.

Tällä hetkellä painan 72,5 – 75 kiloa. ( Ketoosin aikana vähän heitellyt toi paino ). En edelleenkään syö maitotuotteita muuta kuin juustoa, käyn 5-6 krt. viikossa salilla, 3-4 krt. cardiota viikossa ja joogaa,pilatesta ja kehonhuoltoa säännöllisesti. Treenaan edelleen kestävyyttä, HIIT-treenejä ja korkea sykkeisiä räjähtäviä treenejä. Cardio on yleensä 45 min – 2tuntia , riippuu miten innostun. Syön säännöllisesti, pysyn motivoituneen, voitan päivittäin himotukset, juon vettä riittävästi ja olen positiivinen. En stressaa enää niin paljon, jos stressaan puhun niistä avoimesti. En ole asioiden kanssa enää yksin, haen aina apua kun tarvii. En käytä alkoholia enää ollenkaan. Nukun säännöllisesti AINA vähintään 8 tuntia.

Minun hyvinvointi kokonaisuudessaan on tällä hetkellä minun hyppysissäni ja laivaa ohjaa minä.

Mutta vielä koen pientä itsekriittisyyttä itseäni kohtaan ja tunnen itseni lihavaksi vielä. Tiedän olevani hyvässä kunnossa, mutta se ei vielä minulle riitä. Tiedän olevani kaunis ja hyvä kroppanen, mutta ainoastaan tästä lihavuuden tunteesta pääsee eroon tekemällä töitä.

Muistakaa aina, että jos lähdette painonpudotukseen, tarkoituksena täytyy ja pitää olla sinä. Ei kukaan muu, ei kukaan somessa, ei haukkumiset, ei poikaystävät, ei tyttöystävät. Motivaattorina voi toimia mikä tahansa, mutta te teette vaan itsenne takia asioita ja vaan koska te ite haluatte.

Jos te haluatte tulla asiasta minun kanssa keskustelemaan, niin ilman muuta ottakaa minuun yhteyttä Instagramissa tai Snapchatissa! Ootte huippui!

Instagram : roosapuhakka

Snapchat : roosaems

Ihan huikeaa päivää kaikille,

Roosa