4ever alone
Mutrumaanantai,
yritän palautua viikon ensimmäisestä työpäivästä, jotta jaksaisin vielä loppuviikon ennen lomaa. Koville ottaa, olen ollut surullinen. Perjantaina palasin yöllä kotiin illanvietosta hieman apeana, sillä tuntui, että KAIKILLA MUILLA on puoliso ja ihailijoita joka sormelle. Tietysti kaiken kruunasi taloni edessä makaava ihminen. Olin ihan varma, että se oli kuollut, kun en saanut sitä millään hereille. Toisalta olin ihan varma, että se esittää ja hyökkää kimppuuni, kun menen kokeilemaan hengittääkö se. Soitin hätäkeskukseen, mutta puhelun aikana tyyppi virkosi ja lähti hortoilemaan. Kun pääsin kotiin, mietin uudelleen, että löytääköhän se tyyppi kotiinsa. Menin takaisin ulos, mutta en enää nähnyt sitä. Toivottavasti hänen reissunsa päättyi hyvin. No, olin todella kurjalla päällä ja laitoin angstiviestejä parhaalle ystävälleni. Sitten sattumalta huomasin, että yksi minulle hyvin tärkeäksi tullut ystäväni oli facebookissa poistanut minut kavereista ja kurkkuuni nousi tuttu tunne.
Taas yksi ihminen on sulkenut minut pois elämästään. Miksi? Haluanko edes tietää?
Yksi suurimmista syistä yksin matkustamiseeni on, että minä elän arkenikin yksin. Lapsena matkustin perheeni kanssa ja aikuisena avopuolisoni kanssa. Olen tehnyt myös pari työmatkaa työnantajani kanssa Wieniin ja Uppsalaan. Kavereiden kanssa en ole tehnyt ruotsinlaivareissuja eksoottisempia matkoja. Vielä. Olen parhaan ystäväni kanssa useasti suunnitellut matkaa esimerkiksi Pariisiin, ja onhan sitä tullut unelmoitua muidenkin kavereiden kanssa, mutta aina joltain puuttuu rahaa tai aikaa tai molempia. Ei minua sureta matkustaa yksin. Minua surettaa elää yksin.
Avopuolisoni jätti minut yksin kesällä 2013 Las Vegasissa. Tämä kappale kertoo voimakkaimmasta yksinäisyyden tunteesta, mitä olen koskaan tuntenut:
Olimme unelmoineet koko lähes 6 vuotta kestäneen liiton aikana matkasta San Franciscoon. Ehkä se sitten olikin koko suhteemme tarkoitus, ja kun päämäärä oli saavutettu niin oli aika lähteä uusiin seikkailuihin. Aika paska tarkoitus kyllä jos minulta kysytään. Matkustimme tuolloin ensin New Yorkiin, sieltä lensimme San Franciscoon, vuokrasimme auton ja ajoimme Las Vegasiin ja lopulta Los Angelesiin. En oikein muista loppumatkasta mitään muuta kuin maailmanlopun tunteen rintakehässä ja palaneen ihon poltteen. Palasin lentokentältä yksin kotiimme. En ole koskaan kokenut mitään niin kamalaa. Välillä ihmettelen, miten edes selvisin siitä.
Aluksi tuli pakottava tarve lähteä Intiaan meditoimaan, mutta ei minulla ollut matkamme jälkeen rahaa eikä lomaa. Kävin tuolloin kokopäivätöissä ja se ehkä pelasti minut. Minulla oli syy nousta sängystä, pelkkänä opiskelijana olisin varmasti alkoholisoitunut ja mökkihöperöitynyt ja ties mitä. Halusin näyttää, että olen vahva ja rohkea, ja eron jälkeen olen tehnyt kaikenlaista, mitä en ole koskaan ennen uskaltanut tehdä. Yksin matkustaminen on yksi niistä asioista. Nyt pystyn jo sanomaan, että avoero oli hyvä asia, sillä en voinut suhteessa hyvin, ja eron jälkeen olen alkanut löytämään oman autentisen itseni. Kuitenkin minulla on yhä erityinen taito ripustautua epäterveisiin ihmissuhteisiin.
Kun ystäväni 8 vuoden takaa nyt sulki minut yhtä totaalisesti elämästään kuin entinen avopuolisoni pari vuotta sitten, nousee se hirvittävä musertava tunne taas kurkkuuni. Kun minä olen oma itseni, avaan itseni ja annan kaikkeni, niin lopulta jään yksin kylmissäni ja nälissäni. Olen kaikki tai ei mitään -tyyppi. En ryhdy rakkaussuhteeseen, jos ei heti tunnu siltä, että voin antaa 100%. Ihastun miehiin, jotka haluavat ottaa 100%. Eli lyhyelläkin matikalla voi laskea paljonko minä hyödyn rakkaussuhteistani.
Tämä on yksi lempikappaleistani. Se alkoi soimaan radiosta, kun makasimme ystäväni kanssa raukeina sylikkäin auringonpaisteessa. Olimme olleet kävelemässä pitkospuilla. Luulin, että olimme löytäneet toisemme.
https://www.youtube.com/watch?v=xYnk5MeUdhE
”Pitkospuilla heinä nousi, kaupunki vajosi sen taa
Aika kauemmaksi sousi, antoi kahden olla vaan
Veit mut puita halaamaan, opetit surun salaamaan
Sait mut uniin uskomaan, uudestaan ja uudestaan”
Yritän unohtaa tyhmät sydänsurut ja nauttia New Yorkin matkastani. Enkä halua Nycistä yhtään sydänsurua matkamuistoksi! Mutta kyllähän sitä salaa unelmoi, josko se rakkaus sitten löytyisikin merten takaa… Mutta minun tulisi oppia erottamaan love from lust. Hi, I’m Elina and I’m a lust addict. Yksin matkustamisen pointtina minulla oli juuri se, että teen matkaa itseeni. Joten nyt kaikki ihmissuhdeskeiduli unholaan. Ihmisiä tulee ja menee, mutta mun täytyy tulla ikuisesti toimeen itseni kanssa. Lähden huoltamaan suhdettani itseeni, aion olla tosi huomaavainen ja hemmotteleva!
Ellu <3