Lähtemisen ja palaamisen taika
Kevennetty keskiviikko,
huikkailen banaanikookossmoothieta löhöasennossa auringon lämmittämällä sängylläni. Menin tänään töihin vähän myöhemmin ja lähdinkin aika ajoissa. Joustava työaika on jotain niin ruhtinaallista, en voisi enää muunlaisesta työajasta selvitä. Yöunet jäivät eilen vähän lyhyiksi Samettiklubin ja videonlataussäätämisien myötä. Mutta saldoahan kellokortista löytyy, joten ei kun keventämään!
(Tässä välissä vedin neljän tunnin päikkärit…)
Kas tuossa videonlataussäätämisen lopputulos!
Normaalisti olen opintojen ohella vain perjantaisin töissä. Nyt kun töitä on ollut enemmän tarjolla, niin olen tehnyt täysiä viikkoja. Matkakassa kasvaa, mutta arvosanat laskee. Valintojen maailma. Minulla on kunnianhimoinen tavoite opiskella koko kesä. Kunnianhimoinen tavoite nostaa opintotukea ja -lainaa koko kesä… Mitä vain jotta New Yorkin matkani onnistuu! Tosin joudun varmaan tätä menoa palauttamaan opintotukia… Keikkaa pukkaa, en taidakaan ehtiä muistella tänne aikaisempia matkojani ennen New Yorkin matkaa, mutta hei, minulla on sitten koko pitkä talvi aikaa harrastella nostalgiaa!
Sen lisäksi, että olen viime viikkoina tehnyt töitä ja lukenut tentteihin, olen yhä matkustellut ahkerasti Turussa päin. Luulisi, että se kävisi jo puuduttavaksi, mutta yhä nautin lähtemisen ja palaamisen tunteesta. Mikään ei tunnu tylsältä tai itsestäänselvältä, kun ottaa välillä etäisyyttä ja aiheuttaa itselleen kaipuuta. Pakko lisätä tähän astrologinen viittaus: olen lukenut, että härälle lähteminen ja palaaminen ovat tärkeitä kokemuksia, sillä yleensä härkä vain juurtuu ja jumittaa. Viime viikonloppuna näin sukulaisiani serkkuni ylioppilasjuhlissa, vietin aikaa perheeni kanssa, kävin mummolassa ja yllätin parhaan ystäväni. Ihan mahtava viikonloppu! Läheisten tapaaminen on aina makeampaa kaipaamisen jälkeen. Olen suurien tunteiden addikti. En näekään sukua seuraavaksi kuin heinäkuun puolessa välissä. Ensi viikonloppuna käyn vielä Turussa juhlimassa parhaan ystäväni kandiksi valmistumista.
Myös kotiin palaaminen pörröisen kehruukoneen syleilyyn on aina taianomainen hetki. Hirvittää ajatella, että olen sitten erossa Simbasta kolme viikkoa! Itken itseni uneen varmaan joka ilta. Toivottavasti Simba ei tee samoin vaan kestää eron paremmin. Minua jännittää Simban reaktio, kun tämä tuhlaajatyttö palaa takaisin. Ihmisten kanssa hengaan muutenkin päivittäin facebookissa, joten erossa olo ei ole niin totaalista. Voisi kyllä yrittää viritellä jotain skypeä Simban kanssa!
Menin viime viikolla tentin jälkeen Kaivopuistoon syömään jäätelöä. Tai en löytänyt jäätelökioskia. Tulin lopulta hoitamaan sen jäätelöosuuden Esplanadille. Näin kuitenkin Kaivarista aavan meren ja se aiheutti minussa suuren tunnekuohun. Kyyneleet kohosivat silmiini siitä vapauden tunteesta, jonka sain katsellessani horisonttiin lipuvia laivoja. Sain uuden pakkomielteen: haluan muuttaa Ullanlinnaan. Jospa nyt ensin keskittyisin näihin vanhoihin pakkomielteisiin. Kuten New Yorkiin!
Ellu <3