If I can make it there, I’ll make it anywhere!

Mahdollisuuksien maanantai,

voi hurja, täällä on oikeasti ollut niin upeaa! Yritän olla ahdistumatta siitä, että minulla on reissua enää kolme päivää jäljellä ja nauttia täysillä. Mitä kaikkea nämä viimeiset päivät voivatkaan vielä tuoda tullessaan! En enää edes muista alkureissun painajaisia, vaan olen ihan rakastunut. Eilen jostain syystä oli ihan paras fiilis, kun kävelin Central Parkissa. Monet newyorkerit, joiden kanssa olen jutellut, ovat sanoneet, että alkuhuuma kestää noin kolme kuukautta. Maksimissaan puoli vuotta. Sen jälkeen alkaa vihaamaan suurkaupungin kyynisyyttä ja muuttuu itsekin kyyniseksi. Sitten haluaa Kaliforniaan. Tai Eurooppaan. Kuulin, kun eräs vaatekaupan työntekijä pohti Ruotsiin lähtemistä. Moni on sanonut minulle, että New York on paikka, jossa käydään ottamassa tuulta siipien alle, mutta kukaan ei halua jäädä tänne. Myöskään rajusti vaihteleva ilmasto ei ole nautinnon aihe; kesät ovat tukalan hiostavia ja talvet jäisen karuja. No, mutta I’m still having honeymoon! 

11720043_10153424195534099_2020032209_n.jpg

Jos pari vuotta sitten lentäessäni Jenkeistä takaisin Suomeen näin ja tunsin vain loputonta mustaa tyhjyyttä, tällä kertaa näen ja tunnen valoa ja rakkautta. Olen saanut takaisin kutkuttavan kipinän, elämä näyttää upealta seikkailulta. New York on antanut minulle juuri sen, mitä tarvitsin eli uskoa itseeni. Nyt aion keskittyä loppumatkan New Yorkin hyvästelyyn ja jättää läppärin ja kameroiden kanssa tappelun. Kun olen kotiutunut takaisin Suomeen ja arki on tasoittunut siedettäväksi, niin palaan tänne kirjottamaan kultaisia muistoja. Ja kirjoitan toki myös uusista seikkailuista!

11719890_10153424195529099_152175070_n.jpg

 

Ellu <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *