Pökerryttävä perjantai,

niin paljon kerrottavaa, niin vähän aikaa! Niin paljon kerrottavaa, niin hidas netti! Niin paljon kerrottavaa, niin juminen läppäri! Niin paljon koettavaa, että koen nyt ja kirjoitan muistelmia sitten kun on niiden aika!

Ps. Billie peed in my bed.

Ellu <3

Kieltojen keskiviikko,

tänään lähden Prohibition Era Bar Experience Tourille! Olen koko matkani ajan yrittänyt löytää täydellistä 20-lukua huokuvaa mekkoa, mutta ei ole tärpännyt! Lähden vielä tänään toiveikkaana ennen iltaa tässä lähistöllä olevaan vintage-liikkeeseen, jos vaikka tärppäisi. Olen toki ihania luomuksia nähnyt, mutta tulotasoni/pihiyteni/perfektionismini ei ole antanut myöden. Ai niin, entäs kengät… Jokin otsapantakin olisi erittäin asiaankuuluva. Jos kaikilla muilla on upeat asut, niin minua harmittaa oma tylsyyteni. Jos taas minä olen kuin naamiaisista ja muut ei, niin sitten minusta tuntuu… kuin olisin naamiaisista.

Olisin halunut kirjoittaa jo sunnuntai-iltana ihanasta kokemuksestani Blue Notessa, mutta koitetaanpas muistella nyt. Rakastan jazzia, joten halusin New Yorkissa päästä nauttimaan siitä yliannostuksiin saakka. Huomasin kuitenkin, että reissuani on enää vähän yli viikko jäljellä, enkä ole ehtinyt käydä vielä yhdessäkään jazz-klubissa! Niinpä ensin katsoin netistä, mikä meininki maineikkaassa Blue Notessa on sunnuntaina menossa. Illan esiintyjänä oli Ayo. Muistan, että noin kymmenen vuotta sitten musicTVssä pyöri biisi, jossa laulettiin ”Down on my knees I’m begging you” ja se jäi päähän soimaan ja lauleskelin sitä usein. En kuitenkaan koskaan ottanut artistista sen enempää selvää. Nyt kuitenkin ajattelin, että hei hieno homma päästä livenä tutustumaan hänen musiikkiinsa!

Menin hyvissä ajoin jonottamaan, sillä paikat jaetaan jonottamisen perusteella. Pihiyttäni ajattelin tyytyä baaripaikkaan. Kuitenkin ovimies suositteli, että ottaisin pöytäpaikan, sillä niitä ei oltu vielä varattu loppuun ja pöytäpaikkoja on aivan lavan edessä.  Ajattelin, että kerrankos sitä! Ayo veti kaksi keikkaa peräkkäin (huh!) ja edellinen oli vielä käynnissä kun kävin jonottamaan. Kun keikka loppui, ihmiset tulivat klubista ulos aivan lumoissaan ja selittivät minulle pupillit laajentuineina, kuinka upea keikka oli. Jes, oli hyvä veto tulla tänne ja hyvä veto ottaa pöytäpaikka! Juttelin jonottaessani ovimiehen, Kikon, kanssa. Hän oli oikein tosi mukava herramies ja komea puvussaan. Ihastuin hänen karismaansa ja jenkkiaksenttiinsa. Hän jotenkin muistutti mielestäni George Clooneyta. Rupattelimme niitä näitä ja hän lupasi pitää minusta hyvää huolta. Hän sanoi, että järjestää minulle parhaan paikan ja hän päästi minut sisään hieman ennen muita, ja tarjoilija vei minut aivan lavan eteen. Minulla oli niin kuninkaallinen olo.

Keikka todella oli upea. Ayo on niin aito. Hän on maanläheinen, fiksu, hänellä on asennetta ja sanomaa. Ja hänellä todella on lahja. Musiikin ja rakkauden lahja. Mieleenpainuvinta oli hänen muistutuksensa meidän vapaudestamme. Vaikka joutuisimme kärsimään köyhyydestäkin, niin meillä on silti vapautemme. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat jumissa, sillä he ovat syntyneet ”väärällä passilla”. Keikka oli sekä musiikillisesti että sanomaltaan upeaa, mukaansatempaavaa ja inspiroivaa. Ayo kuvailikin tyyliään alussa, että hänen musiikkinsa on kuin rukouksia ja sessionsa kuin rukoushetkiä. Keikka todella oli intensiivinen ja harras. Myös bändin muusikot olivat aivan loistavia ja kun yhdessä biisissä Ayon ystävä featasi viululla, niin mietin taas henkeä pidätellen, miksen panostanut viuluun enemmän.

https://www.youtube.com/watch?v=Uu1RR8S2G7c

Vastapäätäni istui herra nimeltään Rj ja kun rupattelimme ennen keikkaa, kävi ilmi että hän on elokuva-alalla ja myös tekee musiikkia. Kerroin hänelle, että olen koko matkani ajan tuntenut johdatusta, käyn juuri oikeissa paikoissa ja tapaan juuri oikeita ihmisiä. Hän vastasi, että niin se onkin. New York on upea paikka, sillä täällä kaikki ovat unelmiensa perässä ja se energia huokuu koko kaupungista. Kiusallista oli kun tarjoilijat eivät millään käsittäneet, että emme olleet yhdessä Rjn kanssa. Kun Rj oli miestenhuoneessa minulta kysyttiin useaan otteeseen, mitä hän haluaa juoda, mutta kerroin, että en tiedä, koska en tunne häntä. Lopuksi Rj sai myös laskun meidän molempien ruuista ja juomista. Taas piti selittää, että ei ei ei. Ai haluatte maksaa puoliksi? Ei kun halutaan omat laskut!!! Rj on Ayon iso fani ja nyt olen minäkin. Rj rohkaisi tulemaan juttelemaan Ayolle ja saimme myös fanikuvat. Rj antoi yhteystietonsa, jotta voin lähettää hänelle hänen fanikuvansa Ayon kanssa ja hän pyysi myös linkkejä videoihini!

Kiko oli pyytänyt, että tulen juttelemaan hänelle keikan jälkeen. Olin keikan jälkeen todella onnellinen, koin jotain niin puhdasta ja kaunista. Okei, join myös lasillinen roseviiniä… Menin Kikon luo ja kysyin saanko halata häntä, sillä olin vain niin täynnä rakkautta. Hän sanoi, totta kai, ja hän halasi minua niin ihanasti ja moiskautti poskisuudelmankin. Hän piteli minua kuin kukkaa, tunsin itseni aivan prinsessaksi! Jutellessamme hän piti minua vielä vyötäisistäni kiinni ja tunsin itseni kauniiksi naiseksi. Okei, ei se saisi olla muista ihmisistä kiinni, miten tuntee itsensä, mutta Kiko nyt vain sai minut pitkästä aikaa tuntemaan itseni suuremmoiseksi leidiksi! Hehkutimme keikkaa ja hän kysyi, koska tulen uudestaan, että tulenko seuraavana viikonloppuna. Hän lupaili kaikkea ja selitti ”Only the best for my girl from Finland”. Se on varmasti enimmäkseen jenkkiläistä sanahelinää. Asiakaspalvelua. Mm, olisiko siitäkin pitänyt tippiä sujautella taskuun? Saat minut tuntemaan itseni kauniiksi, kiitos, kas siinä dollari. Sekin Liza, joka pyysi minua World Trade Observatoryssa Prideen ei koskaan vastannut tekstariini. Tuskin Kikokaan muistaa enää minua, sillä hän tapaa joka päivä satoja ihmisiä ja hän jutteli kaikkien kanssa ja oli kaikille tosi kiva. Hävettää tunnustaa, mutta taisin vähän ihastua Kikoon! Hän oli niin karismaattinen ja pidin hänen äänestään ja hänen tavastaan puhua. Hänen kanssaan olisi varmasti ihanaa käydä juhlissa ja tanssia!

Ellu <3