Tänään lauantaina on Valencian suojelupyhimyksen päivä. Isolla kirkolla on isot bileet ja luonnollisesti parveke pitää koristella Valencian lipulla.

Kaukana kotoa eläville ikävä ystäviä ja sukulaisia ja kaikkea sitä mikä tapahtuu kaukana on alati läsnä. Sitä kaipaa ystävien rientoihin mukaan, haluaa ystävät mukaansa oman kotimaan menoihin. Välillä se on riipivää ikävää, joka laittaa miettimään koko muuton järkevyyttä.

Sitten tulee taas normiperjantai, kello lähestyy seitsemää, aurinko paistaa, lämpöä on lähemmäs 25 ja ilmassa tuntuu parin päivän päästä tuleva ukkonen. Ajan pyörällä töistä kotiin ja kukkaan puhkeavat akaasiat pistää aivastelemaan, mutta iltaisin kadun isot jasmiinipuut tuoksuu huumavilta. Pakko nuuskutella ja aivastella.

Isolla liikenneympyrällä tuoksuu meri, siitä aina tietää, että on kohta kotona.

Haen lähileipomosta tuoreen leivän, rouva suosittelee, että olisi tänään tehtyjä suklaakeksejä ja canapeitä. Otan molempia. Kaivan vitosen seteliä valmiiksi. Lämmin leipä ja keksit 1,82€ ”eikö olisi pienempää?” löytyy kaksieuroinen. Vale, hasta luego.

Illalla paistetaan pihvit ja syödään jälkiruuaksi tuoreita mansikoita ja hunajamelonia ja tajuan ettei Suomessa olisi varaa syödä näin.

Lauantaiaamuna herään 9:45. Nykyään herään aina samaan aikaan, iltatyöt mahdollistavat itselleni luonnollisemman unirytmin. Alakerrasta tulee Miehen hipsterimusaa ja aurinkorasvan tuoksu sekoittuu kahvin tuoksuun. Olisi pitänyt keittää illalla kahvit ja laittaa ne jääkaappiin, jääkahvi kuumana aamuna on arjen luksusta. Avaan verhot ja ikkunan ja nautin etelän tuoksusta. Milloinkohan tähän tottuu? Makoilen vielä hetken sängyssä ja täytän ystävien messengerin höpöhöpö-viesteillä. 

Teen voileipää eilen ostamastani leivästä, aprikoosihilloa ja cheddaria. Vaniljasoijamaito loppuu kesken, onneksi on normimaitoa. Siirryn parvekkeelle syömään aamupalaani. 

Kel onni on se onnen kätkeköön. En yleisesti ottaen tee kehuskelupäivityksiä siitä kuinka mahtavaa on elää täällä. Osittain siitä syystä en kauheasti keksi mitään päivitettävää. Nyt päätän kuitenkin kertoa tästä normiarjesta. 

Iso kiitos Norrebro Summersille patistelusta paluuseen tänne blogimaailmaan.