Bilbao

Reissumme ensimmäinen kohde oli Bilbao: 350 000 tuhannen asukkaan kaupunki Pohjois-Espanjassa. ”Bilbao on yhdistelmä avant-gardea, eleganssia ja perinteitä”, luonnehtii eräs paikallisista matkaoppaista. Bilbao tunnetaan nykyisin erityisesti Guggenheimista, museosta joka rakennettiin 1997 kanadalais-yhdysvaltalainen arkkitehti Frank Gehryn suunnittelemana. Bilbaosta löytyy kuitenkin myös muuta nähtävää, kuten esimerkiksi vanha kaupunki (Casco Viejo), joka kätkee suojiinsa lukuisia kapeita ja korkeita sympaattisia pikkukatuja. Lähellä on myös luontoa ja läheisillä vuorilla voi käydä patikoimassa.  

Bilbao on kaupunkina mukavan kompakti ja jos majoittuu keskustaan tai vanhan kaupunkiin, niin joka paikkaan pääsee kävellen. Viivyimme Bilbaossa kaksi päivää. Siinä ajassa kaupunkiin ehtii tutustua melko hyvin. Bilbao sopiikin hyvin esimerkiksi viikonloppulomakohteeksi. Toisaalta lähellä on paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää kuten San Juan de Gatzelugatxe, jonka näkemisen suosittelemme yhdistämään reissuun.

bilbao

 

bilbo

 

Kulttuuri 

 

Koska Guggenheim on niin keskeinen osa Bilbaota, oli meidänkin tietysti käytävä siellä. Alle 26-vuotiaille opiskelijoille hinta oli 7,50e, joka oli mielestämme oikein kohtuullinen hinta. Lipun hintaan sisältyi äänilaitteet, joilta pystyi kuunnella tietoa arkkitehtuurista ja taideteoksista. Esittelyssä oli tällä hetkellä Francos Baconin teoksia teemalla Picassosta Velazqueziin. Bilbaosta löytyy Guggenheimin lisäksi muun muassa taiteen museo (Museo de Bellas Artes de Bilbao), baskimuseo (Museo Vasco) sekä arkeologinen museo (Museo Arqueológico) ja monia muita. Emme ehtineet käydä Guggenheimin lisäksi muualla, joten emme osaa valitettavasti sanoa niistä enempää. Museoiden määrä on kuitenkin melko suuri eli Bilbao tarjoaa varmasti paljon nähtävää kulttuurin ystäville. 

 

guggenheim

Azkuna Zentroa on keskus, joka kokoaa monipuolisesti kulttuuria yhden katon alle. Keskuksesta löytyy esimerkiksi konserttitiloja, ravintola, baari ja uima-allas. Altaat on sijoitettu rakennuksen neljänteen kerrokseen, mutta ne on rakennettu niin että altaan pohja näkyy ensimmäisestä kerroksesta, kun tajuaa nostaa katseen ylös. Rakennuksen historia ulottuu vuosisadan päähän ja se on jo ulkoapäin vaikuttavan näköinen – kuin palatsi tai linna. Löysimme paikan alun perin Pinterestin kautta. Keskusta reunustavat komeat kupolit, joiden lomaan levittyy kattoterassi. Ajatuksena oli siis käydä nauttimassa drinkit paikan kattoterassilla. Terassi oli kuitenkin ilmeisesti lasitettu talvikaudeksi, joten emme lopulta jääneet sinne. Terassi oli kuitenkin täynnä ja näytti suositulta. 

 

zentro

 

Ruoka 

 

Bilbaossa voi herkutella erittäin tasokkaalla ruoalla. Baskimaan alue onkin haalinut Michelinin tähtiä eniten maailmassa pinta-alaansa nähden ja Bilbaosta löytyy useita noista ravintoloista. Hieman ohuemmankin lompakon kanssa pääsee maistelemaan Baskimaan suupaloista eli pintxoista. Ne ovat pieniä tapas-annoksia, joita löytyy lähes jokaisen ravintolan tai kahvilan baaritiskiltä parin kolmen euron hintaan. Tyypillisimpiä annoksia ovat esimerkiksi munakkaat (tortilla) kinkku- ja tonnikalatäytteillä, erilaiset leivät juustoilla ja jamon serranolla sekä kuvassa näkyvät vartaat (pintxos morunos). 

pintxo

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen

Menolippu/Matkaan Lähden

Holat Iberian niemimaalta Bilbaosta.

Vuosi 2017 alkoi muutoksen merkeissä meidän Helsingin yksiössä: olimme valmistelleet asuntoamme alivuokrauskuntoon. Vuokrasimme kämpän Suomeen tulevalle vaihto-opiskelijalle kirkasvalolamppuineen päivineen. Mukaan reissuumme lähtisi vain kitara ja kaksi rinkkaa. Edessä olisi opiskeluvaihtokevät Lissabonissa. Sitä ennen ehtisimme kuitenkin vielä reissata ja lomailla muutaman viikon Espanjassa.

img_9177.jpg

Suuntasimme rinkkoinemme Helsinki-Vantaalle talven tähän astisesti kylmimpänä päivänä pakkasen purressa lähes kaksikymmenasteisesti. Lentomme Barcelonaan oli täpöten täynnä, joten emme olleet ainoita joita pakenivat kylmyyttä etelän lämpöön. Saavuimme puolen yön aikaan Barcelonan aikaan lentokentälle odottamaan aamuista jatkolentoamme Bilbaoon. Yön torkuimme kauniin karmiininpunaisilla, joskin hieman kovanpuoleisilla penkeillä talvitakkeihimme kääriytyneinä. Norwegianin lentokoneet saivat myös oman osansa kylmyydestä ja jatkolennon lähtöajankohta viivästytettiin useaan kertaan teknisiin haasteisiin vedoten. Lopulta kuitenkin pääsimme lähtemään kohti määränpäätämme yhdessä 10 muun matkustajan kanssa. Opimme, että matkustajat on istutettava aina hätäuloskäyntien viereen, jotta hädän sattuessa uloskäynnit saadaan avattua nopeasti. Tämä on ilmeisen tavallinen käytäntö, mutta tämä yhdistettynä aikaisemmin ilmoitettuihin teknisiin haasteisiin nostatti hieman sykettä. Kaikki meni tietysti onneksi hyvin. Ja hyvä niin, sillä meidän apu olisi voinut jäädä vähäiseksi, sillä kun lentokoneen pyörät irtosivat maasta olimme jo unessa.

Elikkä, nyt ollaan sitten Pohjois-Espanjassa, Bilbaossa. Saavuttiin tänään aamulla tyhjälle lentokentälle ja lähes autioon kaupunkiin. Kävi nimittäin ilmi, että loppiaista vietetään täällä paikallisena pyhäpäivänä Reyes Magosina. Täällä se tunnetaan nykyään lähinnä siitä, että lapset saavat joululahjansa Itämaan tietäjiltä. Espanjassa ja muilla espanjan- ja katalaaninkielisillä alueilla joulupukki ei olekaan vielä siis yhtä ylivertaisessa asemassa kuin monissa muissa maissa. Joulun aikaan lahjatoiveet lähetetäänkin siis muualle kuin Korvatunturille. Koska hei, tietäjätkin tietää!

Suunnitelmissa on viettää vielä pari päivää Bilbaossa, jonka jälkeen on vuorossa road trip Baskimaan alueella. Vuokrataan auto, heitetään kamat takaboksiin ja laitetaan Spotifyn matkalistamme laulamaan. Hasta pronto, amigos!

 

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu