Un menu del día, por favor!

Palataanpa hetkeksi vielä takaisin Espanjassa nautittuihin herkkuihin. Kuten aiemmin jo kirjoitimmekin, söimme mitä erilaisimpia pinchoja ja tapaksia. Nyt haluamme kuitenkin keskittyä ylistämään lounasmenuja, menu del díoja. Menu del diaa tarjottiin, toki paikasti riippuen, sekä lounasaikaan että illallisisaikaan. Molempia yhdistää se, että ne sisältävät ainakin kolme ruokalajia: alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan. Ja huomatkaa, tuo alkuruoka on todellakin alkuruoka eikä alkupala. Alkuruokana (el primero) tarjottiin todella usein lautasen tai kulhollisen kokoisia annoksia erilaisia keittoja ja muhennoksia. 

menu del dia, hungry, restaurant

Ravintoloiden ”päivän listoista” löytyy siis usein kolme-neljä vaihtoehtoa kullekin annokselle. Pääruoat (el segundo) vaihtelevat hieman alueiden mukaan, mutta useaan otteeseen söimme ainakin grillattua kalaa (tai kalan), paellaa tai jotain lihaa.

spanish cuisine, espanjalainen keittiö

Jälkiruokavaihtoehtona oli lähes aina paahtovanukasta, kakkua, jäätelöä, jogurttia tai riisivanukasta. Tuo riisivanukas (arroz con leche) oli muuten aika jännä tuttavuus, sillä se oli oikeastaan kuin riisipuuroa, mutta vähän kevyempänä. Se tarjoiltiin kylmänä ja höystettiin sitruunalla ja kanelilla. Olimme aina pitäneet riisipuuroa hyvinkin suomalaisena tai ehkä skandinaavisena juttuna, joten tämä oli melko yllättävä. 

Nyt päästään parhaimpaan osuuteen: hintaan. Menu del dioja sai lounasaikaan yleensä 8-12 eurolla. Koska söimme usein niin tukevan lounaan, emme enää käyneet yleensä syömässä samanlaista settiä enää illallisella. Lisäksi illallismenu oli usein jo hieman kalliimpi eli jo yli 20 euron. Ei siis oikeasti vielä kallis, kun vertaa Suomen hintoihin ja paikat, jotka tarjosivat noita illallisia, olivat oikeasti todella siistejä, valkoiset pöytäliinat ja kynttilät –tasoa.

Poikkeuksen illallislinjaamme teimme eräässä ravintolassa Picos de Europalla, Asturian alueella. Ensimmäisenä iltana saapuessamme Benia de Onísiin olimme lähes pakotettuja valitsemaan ravintolan, joka tarjosi illallismenua. Benia de Onís oli käytännössä yhden kadun kokoinen kylä, jossa oli ainakin näin talvisaikaan auki vain kolme ravintolaa. Illallismenu kustansi 15 euroa, joka oli enemmän kuin normaalisti olimme tottuneet maksamaan. Se tarjosi kuitenkin erinomaista vastinetta rahoille ja jo pelkkä pääruoka oli tuon koko menun hinnan arvoinen. Pääruokana oli tarjolla ainakin vasikkaa, kalaa ja härän entrecoteta.

img_2465.jpg

jamon serrano, chorizo, spain

img_2485.jpg

Tämän lisäksi alkuun kuului tapaslautanen erilaisilla leikkeleillä tai kalapateeta. Ensimmäisen ruokalajin vaihtoehdot olivat erilaisia espanjalaisia patoja. Lisäksi ateriaan kuului vielä jälkiruoka tai juoma. Juomavaihtoehtoina oli iso pullo (0,75cl) joko paikallista siideriä tai viiniä. Ja tämä kaikki sisältyi siis todellakin tuohon 15 euroon. Iso suositus!

Sidreria Moreno, Plaza del Ayuntamiento, S/N, 33556 Benia de Onís, Asturia 

Koti Ruoka ja juoma Matkat