Viime yönä taas kerran taistelin tsunameja vastaan.  Välillä oli kuuma ja välillä kylmä. Kolmelta vielä tuijotin kelloa, lähes paniikissa miettien tulevaa  aamua ja soivaa kelloa. Unikin oli jossain vaiheessa tullut matkaan mukaan ja sen mukanana kummalliset unet.  Etsin niin vimmatusti joitakin asiakkaan pikku kuitteja, mitkä olivat kadoksissa ja oikein isolla veneellä niitä piti lähteä etsimään. Kuitit löytyivät ja vene rantautui. Rannassa aloin ihmetellä ison omakotitalon ilmastointiputkia ja sitä kuinka ne olivat asennettu. Niistä ymmäränkin ihan tosi paljon, ihan kivalta ne näytti. Tässä vaiheessa voisi  sanoa, että haloo on minullakin unet.

Aamu tuli, kello soi… kellon pistin kiinni ja jatkoin unia. Jossain vaiheessahan oli kuitenkin  pakko nousta ja  keittää kahvit. Parin kahvikupillisen jälkeen aloin niputtaa päivääni. Ensimmäinen palaveri,  joka oli kymmeneltä sen nakitin työkavereille. Tässä vaiheessa olin vielä aamutakki päällä, puhelin kädessä, soitellen eri virastoihin ja samalla mietin tätä jonkun niin viisasta byrokratiaa ja sen tuomia koukeroita.  Kymmenen jälkeen sain itseni hinattua autoon ja suuntana Tikkurilan toimisto.  Siellä normi työnkuva jatkui verotarkastaja, verovirasto, lakimies, tilintarkastaja vakutuusyhtiö, vain poliisi puuttui.

”Kukaan ei voi olla yhtä viisas kuin ihminen”