Ensiajatuksia
Enää tämä päivä köllöttelyä ennen arkea! Jippii! Toivottavasti huomiset fiilikset ovat samanlaiset.
Eilinen päivä aloitettiin hyvin hitaasti. Kun pitkä ja hidas aamu alkoi kolottaa selkää, päätettiin lähteä liikkeelle. Tällä hetkellähän asumme siis hotellissa ennen pysyvämpää majapaikkaa. Hotelli sinänsä on tosi siisti ja sijanniltaan loistava, mutta huoneen koossa joudumme hieman tinkimään. Sen jälkeen kun matkalaukut on avattu kätevästi koluttaviksi, lattiapinta-ala on aika vähissä. Ainoat vaihtoehdot on siis joko istua tai makoilla omassa sängyssä, joista molemmat vaihtoehdot tekee kipeää selälle pidemmän päälle.
Selkää verryteltiin keskustassa ja tutustuttiin ostostarjontaa. Luulen, että täällä pärjätään sen suhteen. Keskustassa liikkuessa analysoitiin myös, missä kohtaan ollaan menty vikaan perjantain rannan etsimis -reissulla. Olemme lähteneen jo hotellin pääovilta väärään suuntaan. Alla olevaan kuvaan hieman havainnollistin. Pinkki reitti on tehty toteutuneen mukaan. Koko reitti ei mahtunut kartalle ja kysymysmerkin kohdalla loppuu omat ajatukset siitä, miten ollaan palattu kartalle merkitylle alueelle. Tumman sinisellä on piirretty reitti, joka olisi ollut määrä toteuttaa 🙂
Kun tämä valaistuminen oikean reitin suhteen koettiin, päätettiin lähteä kohti rantaa sitä ihan oikeaa reittiä pitkin. Rannalla käytiin syömässä rennossa Spice Beach Club -ravintolassa vuohenjuustosalaattia ja kanapastaa. Söin elämäni parasta vuohenjuustoa.
Kun puhutaan ensivaikutelmasta, Hollanti on ottanut vastaan hyvin. Niin hyvin, että hieman ”harmittaa”. Odotin suurempaan tunteiden myllerrystä maan suhteen. Tämän hetkisen fiiliksen mukaan maa on kuitenkin niin rento ja mutkaton, ettei mylleryksille sen suhteen ole ollut aihetta. Tänne tuntuu sulautuvan turhankin hyvin. Voisin kuvitella hyvin itseni paikalliseksi, jos ymmärtäisin kielestä enemmän kuin sanat Paskamer (sovituskoppi), Kip (kana), winterpeen (porkkana) ja Te huur (vuokrataan) . Maa on juuri niin monikansallinen kuin osasin odottaa.
Leppoista sunnuntaita!
Riina