Muutto, opintoja & päivä Rotterdamissa
Alta viiden euron viinipullo ja ensimmäiset koti-ikävän tunteet. Lopputulema olisi yhtäkuin koti-ikävä tuplana. Siksi pitäydynkin piccolo pullossa. Olemme viettäneet uudessa Haagin kodissa nyt yhden yön. Korvatulppien kanssa nukkumista täytyy vielä treenata, mutta muuten kaikki hyvin. Sijainti on ihan keskustan sydämmessä, pikkukadun varrella. Riski on olemassa, jotta lisäkuluja syntyy liian lähellä olevista houkutuksista. Naapurissa on ihan ykkös kahvila, karkkikauppa ja monta nättiä sisustus ja vaatekauppaa.
Koska lopulta päädyimme erityisesti vaihto-opiskelijoille tarkoitettuun majoitusvaihtoehtoon, jännitimme naapureita. Lähinnä siis sitä, että tanssitaanko täällä teknon tahtiin joka ilta. Toistaiseksi onneksi ei. Meidät on pääasiassa vastaanottanut aina käytävällä istuskellen maailman söpöin aasialaistyttö pyjamassaan. Langaton verkko on täällä kovin heikko, ja käytävällä se kuulemma toimii parhaiten. Sama ihana aasialaistyttö on opastanut pyykkien pesupaikan löytämisessa (toimisto, josta asunto vuokrattiin, ilmoitti, ettei pyykinpesumahdollisuutta ole. Nettisivuilla kävi ilmi, että pyykinpesu onnistuu maksua vastaan. Naapuri näytti paikan mistä pyykinpesukone löytyy ja ihan ilman maksuja), neuvonut kuinka jätehuolto toimii ( joka tiistai aamu roskat kannetaan ulko-ovien eteen ulos ja ne noudetaan sieltä) sekä kertonut, ettei liesituulettimen olekaan tarkoituskaan toimia. Ihmettelimme siis hänelle, kun nappeja painamalla ei tapahtunut mitään.
Heitimme torstaina onnistuneesti ja kertaakaan eksymättä reissun Delftiin Ikeaan, jotta tästä lyhytaikaisesta opiskelijakodista tulisi asteen viihtyisämpi. Ikeaan meno aiheutti vähän koti-ikävän tuntemuksia. Aloitettiin perinteisellä lihapulla annoksella, joka taisikin olla ensimmäinen ”oikea” lounas viikkoon. Hollannissa ei syödä lounasta siinä merkityksessä kuin minä sen ymmärrän! Olen pöyristynyt ja napannut aina supermarketista ylihinnoitellun salaatin. Täällä on tapana syödä ainoastaan jokin täytetty leipä tms lounaaksi. Ihanaa, että nyt on oma keittiö kokkausta varten ja saa tehdä välipaloja mukaan. Kiitollisuudella ja ylpeydellä olen ehtinyt jo ajatellu noutopöytää (2,65e) ja kattavia lounasvaihtoehtoja Savoniassa.
Suoritettavien opintojen suhteen tapahtui jälleen hieman muutoksia. Lähdemme maanantaina Amsterdamiin tapaamaan ensimmäisen projektimme yhteyshenkilöä. Teemme pienimuotoisen tutkimuksen yritykselle, joka tarjoaa synnytysvalmennusta ja raskaudenaikaista tukea ulkomailta Hollantiin muuttaneille. Yrityksen toiveena on saada selville, millaista tukea ”expatit” tarvitsevat raskauden aikana. Olemme myös läsnä muutamissa yrityksen tarjoamissa valmennuksissa. Lähtökohtaisesti tutkimuksen kulku tuntuu pienimuotoiselle opinnäytetyölle, mutta tästä olisi selvittävä noin neljän viikon aikataululla. Mielenkiintoista ja jännittävää!
Koska eilen oli yhteinen vapaapäivä Nelizen ja Tamaran (meidät vastaanottaneet opiskelijat eli ”buddiet”) kanssa, otettiin ilo irto ja lähdettiin tutkimaan Rotterdamia. Kipaistiin katsomassa Markthal (kauppahalli), Euromast (näköalatorni?!) sekä Erasmusbrug (silta). Päivä oli leppoisa! Rotterdam vaikutti kaupunkina kivalle. Kamalasti erilaisia ja arkkitehtuurisesti vaikuttavia rakennuksia. Rakentamisen lähtökohtana vaikuttaa olleen tavoite tehdä aina uudesta talosta täysin edellisestä poikkeava. Silti kaikki mökit töröttivät sopusoinnussa toistensa kanssa. Kaikille kaupungeille yhteistä tuntuu olevan myös elon letkeys. Vierraillut kaupungit ovat olleet melko suuria ( 500 000-620 000 asukasta), mutta silti kaikkialla on vallinnut rauhallinen ilmapiiri. Vähän samanlainen fiilis kun Suomessa sunnuntaisin aamupäivällä.
Alla Sata salamaa (hahaha) eli päivän kulku kuvina!
<3 Riina