Uhkakuvasuuntautunutta matkahaaveilua
Yritän tietoisesti välttää lillumasta liikaa pääni sisällä hamassa tulevaisuudessa, mutta kyllä se vain piristää, kun kesken ankeaa työpäivää mieleen muistuu mainoskuva varatusta hotellista. Tuollaisesta ilahduttavasta muistikuvasta sai alkunsa blogiteksti, jonka päädyin jakamaan kahteen osaan. Haavematkailukin on elämyksellistä ja vähintään itsensä ilahduttamista.
Olemme tänä vuonna lähdössä aviopuolisoni kanssa kahdelle hyvin erilaiselle ulkomaan matkalle. Emme viime vuonna pystyneet tekemään häämatkaa, joten tänä vuonna otamme vahingon takaisin ja toteutamme yli kymmenen vuotta kestäneen haaveeni matkustaa Japaniin. Japaniin mukaan lähtee myös ystävämme ja seikkailemme keväällä sekä Kiotossa että Tokiossa yhteensä yhdeksän päivän verran. Syksyllä vietämme kahdestaan hedonistisen viikon Kreikassa Kos’lla.
Koska puolisollani ei ole ollut vuosiin mahdollisuutta pitää paria päivää pidempiä lomia (poikkeuksena viikon mittainen Menorcan matka vuonna 2017), olemme tähän asti panostaneet kotimaan matkailuun ja staycationeihin –ja toki panostamme niihin jatkossakin; minulle kotimaan matkailu on yhtä arvokasta lomailua kuin rajojen ulkopuolellakin tapahtuva. Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin meillä molemmilla on täysimittainen kesälomakertymä, joten meillä oli ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus suunnitella kaukomatkaa. Tai ylipäätään pidennetyn viikonlopun ylittävää matkaa.
Ulkomaanmatkailu on siis edellä mainituista syistä ollut viime aikoina paljon mielessäni, joten aiheesta on luvassa lisää mietintöjä. Ja mikäs siinä; minusta erilaisista elämyksistä kannattaa nauttia myös sekä etu- että jälkikäteen. Eikös se ole niin, että joulussakin vähintään puolet sen ihanuudesta koostuu itse juhlan odottamisesta ja valmistelusta?
Minun on ollut helpompi ottaa pääni sisällä Kos’n matka haltuun ja makustella sitä. Japani on kohteena paljon vieraampi, joten tuon kaukomatkan odotukseen liittyy paitsi innostusta ja uteliaisuutta myös jännittämistä, tarkempaa suunnittelua ja varautumista. Olen toivonut pääseväni Japaniin lukioikäisestä asti, joten ajatus siitä, että matka on oikeasti nyt toteutumassa, tuntuu absurdilta. En ole koskaan käynyt Aasiassa ja tätä ennen olen tehnyt vain yhden kaukomatkan, joka suuntautui New Yorkiin vuonna 2012. Nousevan auringon maassa vaihdamme majapaikkaa yhteensä kolmesti (Kioton hotellista yhdeksi yöksi kiotolaiseen ryokaniin ja sen jälkeen neljäksi yöksi hotelliin Tokioon), joten reissu vaatii myös jonkin verran logistisia taitoja ja kartan lukemista. Kaiken tämän päälle tulevat uutiset suuria maanjäristyksiä ennustavista airokaloista, jotka eivät huojenna katastrofisuuntautunutta mieltäni.
Kos’lla sen sijaan astumme lentokentältä valmiiksi maksettuun bussiin, joka kuljettaa meidät suoraan hotellille. Ja sen jälkeen voimme tehdä mitä mieli lystää.
Tilanne on siis se, että olen menossa maailmanperintökohteilla kuorrutettuun Kiotoon ja Tokion metropoliin, mutta minä mietin enemmän piskuista Kos’n saarta ja uima-allasta. Mikäli joku on kokenut samankaltaisen efektin elämässään, saa avautua. :D
Olen yrittänyt pilkkoa Japanin matkaa mielessäni useampaan osioon ja olen huomannut sen auttavan suunnittelemisessa ja ylipäätään koko matkan ajattelemisessa. Olen lähtenyt liikkeelle ihan pelkästään lentomatkasta arvioimalla, miten minun kannattaa siihen varautua:
Pääsemmekö rauhoittavilla valoilla koristellun Finnairin A350-koneen kyytiin? Melatoniinia vai ei? Mistä päin konetta varaan paikan? Mitä teen, jos saan paniikkikohtauksen lentokoneessa? Miten voin auttaa itseäni, jos minulle tulee fyysisesti paha olo ilmassa? Ja niin edelleen.
Kuten edellisestä luettelosta näkee, minulla on taipumusta ennakoida melko lailla kaikki mahdollinen. Kauhuskenaarioista kumpuavassa ennakoinnissa on omat haittansa, mutta tavasta on ollut paljon käytännön hyötyäkin. Ja varmaa on, että nautin ja ilahdun vilpittömästi kaikesta siitä, mikä menee hyvin tai tulee vastaan iloisena yllätyksenä.
Tarpeeni skannata uhat läpi etukäteen lienee myös yksi syy siihen, miksi minun on helpompi ajatella Kos’ia, johon sisältyy niin paljon vähemmän siirtymiä ja tuntematonta.
Koko Japanin matkamme on jaettu kahtia Kiotoon ja Tokioon, mutta Kiotonkin olen pilkkonut vielä kahteen osaan: kolmeen yöhön tavallisessa hotellissa ja yhteen yöhön hurmaavassa ryokanissa. Varsinkin ryokanin ajattelu lämmittää mieltäni; panostimme siihen rahallisesti, jotta saisimme yöpyä kauniissa ja suositellussa miljöössä. Sekä minä että puolisoni olemme ottaneet nyt asiaksemme perehtyä ajatuksella Kioton ja Tokion tarjoamiin mahdollisuuksiin ja miettiä, mitä tahtoisimme nähdä ja kokea. Youtube-videot ja matkablogit auttavat pääsemään tunnelmaan ja antavat hyviä vinkkejä arkiseen elämiseen.
Ja kun katastrofiajatukset uhkaavat ottaa vallan, on parasta hengittää syvään ja tehdä mindfulness-harjoitus. Ja ehkä ihan vain kastautua mielessään siihen Kos’n uima-altaaseen… ;)
Oletko sinä ennakoiva, uhkakuvien läpikäymiseen taipuvainen matkailija? Mikä on sinun taktiikkasi pysyä järjissäsi valmisteluissa?