Miu! Kissakahvila Helkatti

Veimme Oulusta Helsinkiin saapuneen nuoren vieraamme allekirjoittaneen aloitteesta Helsingin kissakahvila Helkattiin. Olen ollut koko elämäni crazy cat lady (perimätiedon mukaan ensimmäiset sanani olivat ”kissa” ja ”isi”), joten kasvoilleni syttyy pyhä valo aina kun olen tekemisissä kissimirrien kanssa.

Kissakahvilan rauhoittavaa tunnelmaa.

Kesällä 2015 perustetun Helkatin alkuperäinen nimi oli Kissakahvila Helsinki, jota lähtivät pyörittämään keväällä 2016 uudet yrittäjät.

Lähes kaikki Helkatin kissat ovat olleet kiireellisesti omaa kotia odottavia nelijalkoja ennen saapumistaan Helkattiin. Kahvilan omilla sivuilla on tarkat luonnekuvaukset jokaisesta hännäkkäästä.

Pöytä kannattaa varata etukäteen, sillä kahvila on suosittu. Yritimme jokunen kuukausi sitten Helkattiin ilman pöytävarausta emmekä mahtuneet silloin sisään ja tälläkin kertaa ovelta jouduttiin käännyttämään heitä, jotka eivät olleet varausta tehneet. Olin valinnut varauksen alkamisajankohdaksi torstai-illan klo. 17:30 ja silloin kahvila oli aivan täynnä. Tunti tuosta eteenpäin kahvilassa oli jo väljempää ja sitä myöten tunnelma entistäkin rauhaisampi.

Helkatin sisustus on toteutettu kissojen viihtyvyys edellä, mutta hyvin viihtyvät ihmisetkin. Seurueemme oli samaa mieltä rauhoittavasta valaistuksesta ja mummolamaisesta tunnelmasta. Taustalla soiva musiikki oli omalta osaltaan lempeää ja soljuvaa ja käytetyt astiat kissamaisen suloisia.

Tarkastelin jo etukäteen kissakahvilan menuta ja hihkuin mielessäni sen herttaisuutta.

Ruokalistan äärellä päätin, että jonkun seurueestamme olisi pakko ottaa ”lämmin kaakao kisukuvalla”, koska se oli liian söötti vaihtoehto ohitettavaksi.

Puolisoni tilasi suppilovahveropiiraan kahvin kera ja 18-vuotias vieraamme maistoi kakkulajitelmaa sekä sitä kuuluisaa kaakaota. Itse valitsin listalta ison pannullisen vihreää kirsikalla maustettua teetä -pystyn juomaan teetä vaikka saavillisen putkeen, joten parasta oli panostaa tässä tapauksessa laadun lisäksi myös määrään.

 

Ruokalistalta olisi löytynyt myös Gayon vuoristossa vapaana elävien sivettikissojen tuotoksista valmistettua Kopi Luwak-kahvia. Yritin kysellä puolisoltani, josko hän olisi halunnut maistaa kyseistä erikoisuutta (”kahvimaailman shampanjaa”), mutta hän ei innostunut ajatuksesta. Sivettikissakahvi maksaa 25 e ja samalla hinnalla pääsisi seuraamaan kahvin käsin uuttamista. Uuttamis-seremonia kiinnostaisi minua, mutta itse kahvin juominen ei niinkään.

Itse kissat olivat aivan ihania ja todella rauhallisia. Asiakkaiden kamerat ja ihastuneet huokailut eivät häirinneet kisumisujen unta. Mieleeni jäi kaunis Kissa Valkoinen (oikealta nimeltään Puu), joka yllätyksekseni peseytyi vessassa mennessäni itse sinne. Kisu antoi minun silittää itseään ja se kehräsi ja puski onnellisena saamastaan huomiosta. Miten pehmeä ja sileä nelijalkainen ystävä!

Helkatti valittiin vuonna 2016 Helsingin parhaaksi kahvilaksi enkä ihmettele, on se sen verran sympaattinen paikka ja henkilökunta huomaavaista ja ystävällistä.

Huomasin vasta myöhemmin kahvilan nettisivuja katsellessani yhteystiedot kissajoogaan ilmoittautumista varten. Mielenkiintoni heräsi heti! :D

Kulttuuri Ravintolat Suosittelen Vastuullisuus