Adults only: Break Sokos Hotel Flamingon Harmony
Vantaan Sokos Hotel Flamingoon valmistui tämän vuoden helmikuussa uusi siipi ja siiven seitsemänteen kerrokseen vain aikuisille tarkoitettu Harmony-kerros. Halusin päästä testaamaan Harmonyn tunnelman siitä asti, kun näin ensimmäiset kuvat uuden kerroksen hienostuneeseen makuun sisustetuista huoneista. Huoneiden hinta on tavallista hotelliyötä korkeampi, joten toive antoi odottaa itseään siihen asti, että hotelliketju lanseerasi alennuspäivän, jonka aikana huoneita pystyi varaamaan -40 % hintaan. Tuossa vaiheessa lompakkoni oli samaa mieltä mielihalujeni kanssa ja tein varasin adults only staycationin itselleni ja puolisolleni.
Huonetyyppimme oli ”Superior king harmony” ja alennuksen jälkeen yksi yö maksoi 121 euroa.

Matkasimme Helsingin puolelta parilla bussilla Jumbon kauppakeskukselle ja iloksemme huone oli vapaa heti saapuessamme. Jätimme laukkumme huoneeseen ja kävimme kääntymässä kauppakeskuksen puolella sen verran, että saimme haettua naposteltavaa ja pienen pullon kuohuviiniä. Kontrasti hälisevän kauppakeskuksen ja hiljaisen Harmony-kerroksen välillä oli melkoinen ja olikin ihanaa kiiruhtaa väenpaljoudesta oman huoneen rauhaan.
Ainoaksi aktiviteetiksi olimme valinneet piipahduksen Flamingon K18-kylpylän puolella.
Olemme olleet parisen vuotta sitten Flamingon hotellissa yötä perushuoneessa ja vuosi sitten vietimme monta tuntia Flamingon kylpylän aikuisten puolella testaten myös yhden sen tarjoamista hoidoista. Tälläkin kertaa suuntasimme Span antimien pariin, mutta harmiksemme kylpylän ihana mineraalivesiallas oli kokonaan suljettu remontin takia ja sitä myöten ainoaksi altaaksi jäi lämmin istuskeluallas. Paikalla oli myös poikkeuksellisen paljon porukkaa, joten tunnelma oli tyystin erilainen kuin edellisellä kerralla. Emme siis tällä vierailulla kuluttaneet juurikaan aikaa kylpylän puolella; söimme siellä suolapalaa ja istuimme hetken saunassa sekä kuoharilasillisten verran altaassa. Onneksi saimme hotellihuoneen kylpyammeella, joten pystyimme luomaan omaa kylpylätunnelmaa huoneeseemme.
Superior king harmony-huoneessa oli täydellisen muhkea kaksimetrinen vuode ja huolella valittuja sisustuselementtejä, kokonaisuus oli elegantti ja miellyttävä. Sadevesisuihku ilahduttaa myös aina [haluan sellaisen kotiin!] ja puolisoni opetteli käyttämään Cupsolo-keitintä. Herttainen asiakaspalvelija oli aulassa valinnut meille huoneen Tasetien yläpuolelta, koska se oli toista vaihtoehtoa hiljaisempi, mutta maisemia ei voinut kyllä kehua. Pidimme aistikkaat hopeanhohtoiset samettiverhot melko lailla jatkuvasti ikkunan edessä. Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon viehättävät valaistusvaihdot, joilla huoneeseen pystyi valitsemaan tunnelmaa kolmeen eri tarpeeseen.
Olimme etukäteen pohtineet mahdollisuutta tilata huonepalvelun kautta illallista huoneeseen (hotellilla on tässä suhteessa yhteistyötä Amarillo-ravintolan kanssa), mutta loppujen lopuksi kylpylässä nautittu ateria ja ostamamme napsupalat riittivät.

En ole koskaan kummemmin fanittanut Flamingon viihdekeskuksen tunnelmaa, mutta viimeistään nyt tulin siihen tulokseen, etten oikein viihdy siellä. Kompleksi toimii hienosti lapsiperheille ja lentokenttää käyttäville sijainti on mainio, mutta tunnelma on omaan makuuni liian kauppakeskusmainen. Voisin kuvitella, että varaisin Harmony-huoneen toistekin, mutta päivän pitäisi olla sellainen, että voisin hyödyntää Spata täysipainoisesti ja ilman ruuhkia. Hotellihuoneessa minulle riittää viihdykkeeksi vallan hyvin kylpyamme tai elämyssuihku sekä mukava nojatuoli ikkunan ääressä, mutta nyt siitä ikkunasta ei ihan hirveästi iloa ollut (nojatuolista kyllä oli, hyvä design). Vaihtoehtoisesti käynti kivassa ravintolassa paikkaa vaikkapa kylpylämahdollisuuden puutetta, mutta en ole lämmennyt Flamingon ravintolatarjonnalle.
Aamiaisbuffetissa minua ilahduttivat vegaanisten vaihtoehtojen olemassaolo ja napsin niitä osaksi lautastani. Suuren aamiaissalin puheensorinassa ei harmoniaa kuitenkaan enää ihan hirveästi ollut. Romanttiselle getaway-viikonlopulle Break Sokos Hotel Flamingossa suosittelen aamiaisen tilaamista omaan huoneeseen, jolloin aistikas tunnelma ei rikkoudu mehua jonottaessa.

Yhteenvetona: Harmony-huone oli ihana ja 7. kerros rauhallinen keidas, mutta omaan makuuni ympäröivä todellisuus ei tue kokemusta tarpeeksi.
Lyhyitä staycationeita ja oman ajan ottamista suosittelen joka tapauksessa kaikille, niiden jälkeen olo tuntuu aina uudistuneelta. Hymyilin koko matkan kotiin, vaikka jouduimme odottamaan ensimmäistä bussia loppujen lopuksi 45 minuuttia, vettä satoi ja tuntematon mieshenkilö puhutteli minua töykeästi. Mikään edellä mainituista sattumuksista ei kuitenkaan onnistunut tipauttamaan minua alas siitä todellisuudesta, johon olin Harmony-huoneessa kivunnut.