Yö japanilaisessa ryokanissa

Seikoro ryokanin sisäänkäynti. Korkeat seinämät kätkevät taakseen rauhaisan miljöön.

14 vuoden odotukseni palkittiin, kun suuntasin huhtikuussa Japaniin puolisoni ja ystävämme kanssa. Matkasta löytyisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta blogin teemaan sopii parhaiten yöpyminen perinteisessä japanilaisessa majatalossa eli ryokanissa. Eikä tämäkään tarina ole lyhyt.

 

Japanin matkamme koostui neljästä yöstä Kiotossa ja neljästä yöstä Tokiossa. Ensimmäiset kolme yötä Kiotossa yövyimme tavallisessa hotellissa ja viimeiseksi yöksi siirryimme kaupungin sisällä ryokaniin. Ensimmäinen hotellimme oli niin lähellä majataloa, että kävelimme tuon parin kilometrin matkan laukkuinemme. Ryokanista herättyämme kiisimme luotijunalla Tokioon pilvenpiirtäjähotellin korkeuksiin.

Puiset geta-jalkineet puutarhan ovella.

Suosittelen ehdottomasti kaikille Japaniin suuntaaville yöpymistä joko ryokanissa tai minshukussa, jotka tarjoavat autenttisen Japani-kokemuksen. Ryokan on tyyliltään kartanomaista asumista kun minshukut puolestaan ovat vaatimattomampia bed & breakfast -tyyppisiä majataloja. Omasta puolestani yksi yö ryokanissa oli riittävä: Ehdimme ihastella kaikkea kaunista ja eleganttia ympärillämme, mutta emme ehtineet tottua liiaksi mihinkään. Ihmetys säilyi yllä koko vierailun ajan.

 

Valitsimme majataloksemme Seikoro-nimisen ryokanin. Yö kolmelle hengelle maksoi n. 860 e ja hinta sisälsi upean japanilaisen kaiseki-illallisen, aamiaisen sekä pienen onsen-kylpyläosaston käytön. Mistään edullisesta yöpymisestä ei voida puhua, mutta saimme rahalliselle panostuksellemme vastineeksi niin mieletöntä laatua ja niin paljon elämyksiä, etten voi kuin sydämestäni suositella ryokan-kokemusta kaikille Japaniin matkustaville!

Sisäkengillä ei astuta tatamille.

Kertomus vierailustamme Seikoro ryokanissa

 

Astuimme Kioton kaduilta viehättävälle puutarhamaiselle sisäpihalle, jonka korkea aita oli kätkenyt taakseen. Meitä tultiin saman tien ovelle vastaan ja ulkokengät ohjattiin ottamaan pois ensimmäisellä kivisellä askelmalla. Kenkämme viilettivät ties minne takavarikkoon, saimme ne takaisin lähtiessämme seuraavana päivänä. Tilalle saimme napakat sandaalit, joita käytettiin ryokanin käytävillä, mutta ei kuitenkaan sisällä huoneessa, missä liikuttiin sukkasillaan. WC-tiloissa oli erikseen omat vessatohvelit ja puutarhassa kävelyyn löytyi omat sandaalinsa, ellei halunnut kokeilla perinteisiä puisia geta-jalkineita.

Näkymä puutarhaan huoneestamme.

Kirjasin ryhmämme sisään ja luoksemme saapui huone-emäntä, joka palveli meitä koko vierailumme ajan. En valitettavasti muista enää hänen nimeään enkä edes tiedä, mikä olisi oikea ammattinimike tälle rouvalle. Kutsun häntä tässä blogitekstissä huone-emännäksi.

Vanhempi herra toimitti matkalaukkumme huoneeseen sillä välin, kun asioin tiskillä. Se olikin hyvä, sillä perinteisten japanilaisten huoneiden tatamimatto on valmistettu riisioljista, joka on herkkää materiaalia, joten turistit kolhisivat ne hyvin suurella todennäköisyydellä piloille raahatessaan itse laukkujaan huoneesta löytyvälle puualustalle.

Huoneen sisustus ei ollut mitenkään silmiin pistävän minimalistinen, vaan sieltä löytyi paljon katseltavaa sekä perinteinen länsimaalainen istuinryhmä puutarhaan päin avautuvan lasioviseinän luota. Luonnollisesti huoneen keskellä oli matala pöytä jalattomine tuoleineen (zaisu) ja istuintyynyineen (zabuton).

 

Vierailumme alkoi niin, että istuimme matalan pöydän ääreen ja huone-emäntämme toi meille kosteat käsipyyhkeet siistiytymistä varten sekä teetä. Ennen sitä olimme saaneet esittelykierroksen huoneistossa ja hiukan etikettiohjeistusta (kuten tohveleiden käyttöä oikeissa paikoissa). Yhteistä kieltä ei aina löytynyt englanniksi, mutta tunnelmaa vain lisäsi sinne tänne sirotellut japanilaiset sanat ja elekieli.

Hörppiessämme vihreää teetä, emäntämme kantoi huoneeseen jokaiselle omat yukatat, joka on puuvillasta valmistettu kimonon tapainen vaate. Ihastuimme matkallamme ikihyviksi yukatoihin ja puolisoni osti sellaisen Tokiosta itselleen kotiinviemisiksi.

 

Saimme valita kaiseki-aterian ajankohdan ja onneksi valitsimme vaihtoehdoista aikaisimman, sillä emme vielä tuossa vaiheessa tienneet ruokailun kestävän puolitoista tuntia –saattoi kestää parikin tuntia, ajantajuni katosi jossain vaiheessa iltaa. Ennen illallista päätimme testata ryokanin onsen-puolen.  Puolisollani on käsivarressa tatuointi, jonka olimme jo aikaisemmin peittäneet laastareilla välttyäksemme paheksunnalta tai jopa kylpemisen kieltämiseltä.

Onsen-puolella ei valitettavasti saanut valokuvata, mutta toivottavasti sanallinen kuvailu välittää tunnelman. Seikoron onsen oli pienehkö: se koostui pukeutumistilasta, jonka oven takana olivat suihkutilat sekä kylpyallas. Uimapukua ei käytetä, vaan onseneissa peseydytään ja kylvetään alasti, mikä ei suomalaiseen saunakulttuuriin tottuneelle tunnu liian vieraalta. Peseytyminen tapahtuu istuallaan matalan jakkaran päällä, jotta toisten päälle ei tulisi roiskittua; tätä olimme harjoitelleet jo ensimmäisen hotellin pienessä kylpylässä. Ryokanissa matalalle sijoitetut suihkut olivat lähellä itse kylpemisallasta. Peseydyimme huolellisesti kuten tapoihin kuuluu ja nousimme sitten altaaseen. Onsen-kylpylöissä kylpijöillä on usein käytössään pikkiriikkiset pyyhkeet, mutta ne eivät saa koskettaa kylpyvettä –pientä pyyhettä voi pitää päänsä päällä, jos tasapaino riittää.

Käynti onsenin puolelle.

Ryokanin onsenin vesi ei ollut peräisin kuumasta lähteestä, mutta kokemus oli meille silti kyllin aito. Istuimme autuaina kuumassa vedessä ja annoimme mielen vaeltaa. Saimme olla omalla porukalla, kukaan muu majatalon asiakkaista ei pyrkinyt sisälle samaan aikaan.

Ihanan kylvyn jälkeen ehdimme hetken hengähtää ennen illallisen alkamista.

Huoneeseen tarjoiltu kaiseki-ateria olikin sitten jotain ennen kokematonta. Mieleemme ei ollut juolahtanutkaan, että illallinen olisi niin näyttävä ja pitkä. Emäntämme esitteli meille kaikki annokset, mutta suurimmassa osassa tapauksissa en tiennyt, mitä oikein söin. Annosten esillepano oli silkkaa taidetta ja kuvasimme haltioissamme joka ikisen lautasellisen.

 

Kaiseki-ateria perustuu vuodenaikoihin ja sisältää usein kymmenenkin ruokalajia. Kaiseki-ateriat ovat korkealuokkaista ruuanvalmistusta ja aterian hinta kiotolaisessa ravintolassa voi kohota helposti 200 euroon ilman juomia.

         

Upean illallisen jälkeen emäntämme sijasi lattialle muhkeat ja mukavat futonit jokaiselle. Ennen hyvän yön toivotuksia saimme valita huoneeseen tarjoiltavan aamiaisen ajankohdan sekä tyylin: vaihtoehtoina olivat länsimainen tai japanilainen ja ei liene yllättävää, ettemme päätyneet muniin ja pekoniin.

Huone piti luovuttaa melko aikaisin (klo.10:30), joten laitoimme herätyskellon soimaan seitsemäksi. Puolisoni ja ystäväni kävivät vielä aamulla istahtamassa onsenissa, kun minä tyydyin perinteiseen lavuaariin.

 

Aamiainen oli yhtä jännittävä kuin illallinen. Popsin yhdestä kulhosta vaaleita, mauttomia puikuloita ja arvelin syöväni jonkinlaisia ituja kunnes puolisoni huomautti, että iduillani on silmät. Siinä kohtaa minulla jäi kyllä syömättä loppuun asti. 😀

Aamiaisen jälkeen olimme aikeissa kirjoittaa postikortit loppuun, mutta silloin alkoikin origamin askartelutuokio. Tein elämäni ensimmäisen origamin!

Varausta tehdessämme huonekuvauksessa oli ollut maininta puutarhasta. Emme kuitenkaan saaneet huoneemme lasiovia auki, joten ajattelimme, että puutarha olikin vain koriste eikä sinne oikeasti päässyt. Jonkinlainen puutarha oli kuitenkin oltava olemassa, joten lähdimme etsimään sitä. Vaelsimme aulaan ja saimme henkilökunnalta ulkotohvelit, jotta pystyimme astumaan pääoven luona näkemäämme pikkupuutarhaan. Melko pian emäntämmekin pyyhälsi paikalle ja hän ymmärsi, mitä etsimme. Ja niin avautuivat ne lasiovet, joita emme millään saaneet liikkumaan, omaan puutarhaamme.

Olin puolisoni kanssa ostanut Suomesta Finlaysonin Muumilaakson karttaa kuvaavan pyyhkeen tuomisiksi ryokanin väelle. Laskun maksamisen jälkeen ojensimme lahjan emännällemme ja pian ympärillä oli enemmänkin naisia ihmettelemässä ääneen lahjapakettia. Henkilökunnan innostus oli sydäntä lämmittävää. Tapoihin kuuluu innostua silmin nähden saadusta lahjasta –eli ei siis kursailla tai kätketä pakettia jonnekin nurkkaan myöhempää avaamista varten vaan sen äärellä hihkutaan ja ihastellaan. Ihan sama oliko mukana opittua tapakulttuuria aidon innostuksen lisäksi, tilannetta oli herttaista seurata.

 

Lopuksi otettiin ryhmäkuva huone-emännän kanssa ulko-ovella (Muumipyyhe tuli mukaan kuvaan) ja henkilökunta saattoi meidät kävelykadulle, minne he jäivät vilkuttamaan hyvästiksi.

Ryokan-kokemus oli kokonaisvaltainen sukellus japanilaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan. Ryokan-yöpymisessä oli myös se hurmaava puoli, että kaikkia pieniä yksityiskohtia ja ihmetyksen aiheita sai ihastella omassa rauhassa, ilman väentungosta, jonottamista tai kiirettä. Tuosta vajaasta vuorokaudesta saimme kaikki mukaamme elämän mittaiset muistot.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *