Kevättä kohden
Havahduin tänä aamuna aamujumppaan kävellessäni valon lisääntymiseen. Aurinkokin pilkahti hetkeksi kun kävelin kotiin kovan treenin jälkeen. Rupesin kotiin tultuani etsimään keväisempiä tyynyjä sohvalle ja poistamaan viimeisiä jouluisia kransseja. Heti kun päivät pitenevät tuntuu, että energiaa riittää vaikka mihin. Tekisi mieli ostaa keväisiä sisustusjuttuja puhumattakaan uusista kevätvaatteista. Päätin kuitenkin käydä läpi vanhat kevätvaatteeeni ja kenkäni. Löysinkin muutamat ballerinat, joita en ollut käyttänyt muutamaan vuoteen. Onneksi en ollut hävittänyt kenkiä, jotka ovat nyt kuin uudet suutarilla käytön jälkeen. Vaatteita läpikäydessäni huomasin, että minulla on vaatevarastossani taas kerran kevään suosikkivärin sinisen asuja useampi. Eli en välttämättä tarvitse kuin muutaman uuden asusteen piristämään vanhaa.
Olen itse asiassa todella iloinen, että olen ainakin osittain päässyt vaatteiden ja tavaroiden hamstraamisesta. Tulen aina rakastamaan kauniita vaatteita ja tavaroita, mutta minun ei enää tarvitse pakonomaisesti hankkia koko ajan uutta. Kotona ollessani olen huomannut, että tulen mainiosti toimeen vähemmällä.
Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä, ystäviä ahkerasti tapaillen, päiväelokuvissa käyden ja nauttien yksinkertaisesti kiireettömyydestä. Tulen varmasti muistelemaan tätä erityistä aikaa lämmöllä. Vaikka aluksi olinkin kovin murheellinen koko tilanteesta, olen oppinut uudestaan nauttimaan asioista, joita en ollut jaksanut tehdä viime vuosina. Tällä hetkellä odotan innolla kevättä, uutta työtäni ja aurinkoisia päiviä omalla pihalla.
Kävin viime viikolla katsomassa uutuuselokuvan Tanskalainen tyttö, joka on koskettava rakkaustarina pohjautuen Lili Ellen ja Gerda Wegenerin rakkaustarinaan. Perjantai-iltana oli vuorossa Liikkeen legendat esityksen ensi-ilta; Carolyn Carlson – Jorma Uotinen – Alexander Ekman – Demis Volpi, neljä erillista modernin tanssin esitystä. Suosittelen lämpimästi!