Elämäni muuttui täysin yllättäen ja odottamatta  29.10.2015 kun työpaikkani henkilöstöpäällikkö pyysi minua tulemaan neuvotteluhuoneeseen. Kuvittelin meneväni keskustelemaan lisäavusta pitkään jatkuneeseen työtaakkaani. Palaverissa minulle kerrottiin kylmästi, että yritys, jossa työskentelin joutuu irtisanomaan minut taloudellisista ja tuotannollisista syistä, koska heillä ei enää ollut varaa pitää minua töissä. Minulle ilmoitettiin, että joudun olemaan töissä marraskuun loppuun ja palkanmaksu loppuisi 31.12.2015. Jaksoin olla töissä puolitoista viikkoa, jonka jälkeen menin työterveyslääkärin puheille. Jouduin loppuajaksi sairaslomalle.

Kun jäin kotiin päällimäisenä tunteena oli valtava pettymys. Olin 15-vuotiaasta saakka ollut viikonloput ja lomat opiskelujen lomassa töissä ja valmistuttuani yli 30 vuotta yhtäjaksoisesti työelämässä lukuunottamatta vuoden äitiyslomaa. Menin työelämään 80-luvun kulta-aikana kun vastavalmistuneet pyydettiin töihin. Koko 30-vuotisen työuran aikana olen kerran hakenut työpaikkaa. Tässäkö se nyt oli? Eniten minua loukkasi se, kuinka huonosti irtisanominen hoidettiin, tunsin itseni nöyryytetyksi; olin antanut kaiken kokemukseni, innostukseni ja tämä oli kiitos. Ensimmäisinä viikkoina kotona luin ihan ensimmäiseksi kirjan KonMari (Siivouksen elämänmullistava taika) ja aloitin kirjan innoittamana läpikäymään papereitani, vaatteitani, astioita ja samalla järjestelin päässäni olevia asioita.Järjestelmällisen luonteen omaavana henkilönä päätin heti, että rytmi täytyy pitää joka päivässä, joten aloitin monen vuoden tauon jälkeen erilaiset jumpat lähikuntosalillani Forever Herttoniemessä. Liikunta on tehnyt hyvää mielelle ja kunnolle, olen tutustunut ihaniin ihmisiin.

 Moni ystäväni on sanonut, että nauti nyt kun sinulla on aikaa! Se ei olekaan niin yksinkertaista kun luulisi. Mietin joka päivä mistä saisin töitä ja olen tehnyt CV:n kuntoon ja lähetellyt sähköpostitse hakemuksia eri paikkoihin. Sitä yrittää keksiä järkevää tekemistä joka päivälle. Välillä on hyvä fiilis ja toisena päivänä on aivan maassa ja tuntuu siltä, että ei ole oikeutettu nauttimaan mistään, koska on työtön. Toki olen saanut paljon hyvääkin tilalle puolentoista kuukauden kotonaoloaikana. Olen käynyt yhteislaulutilaisuuksissa, konserteissa, baletissa, tavannut ystäviäni, leiponut, lukenut, ilmoittautunut työväenopiston kursseille. Kauppakorkeakoulussa opiskeleva tyttäreni sanoikin yksi päivä, että on ihanaa kun olen kotona ja minulla on aikaa hänelle.

 Toivon ja uskon, että tästä kaikesta seuraa hyvää ja saan myös jotain arvokasta tilalle! Töitä haluan tehdä vielä pitkään, mutta yritän myös hyväksyä sen ,että joudun hakemaan töitä jonkin aikaa ja työttömyys ei tee minusta huonoa ihmistä.