Being hungry is like being in love; if you don’t know, you’re probably not

… tuumaa Geneen Roth kirjassaan Breaking Free from Emotional Eating.

Aika hyvä muistisääntö.

Loistava tapa pitää paino ja syöminen kurissa ilman höpöhöpödieettejä, kieltäymystä ja jatkuvaa itsekurin kanssa taistelua on tietysti syödä silloin, kun on nälkäinen.

Itsestäänselvääkö? Periaatteessa kyllä, käytännössä ei.

Itselleni on ollut yksi suuri oivallus tajuta, että ajatuksen ”syö, kun olet nälkäinen” voi ymmärtää kahdella tapaa:

Syö vain kun olet nälkäinen 

ja 

Syö aina kun olet nälkäinen.

Erityisesti jälkimmäinen oli aikamoinen ahaa-elämys – itse kun olen tottunut ajattelemaan, että ruuasta kieltäytyminen olisi muka aina jotenkin jaloa ja auttaisi pääsemään tavoitteisiin painonpudotuksen kanssa. Onneksi olen nyt tajunnut, että asia on itse asiassa aivan päinvastoin, mutta siitä lisää joskus toiste (aihe vaatii ehdottomasti oman postauksensa, ellei jopa useita).

Mutta tänään pohdin asiaa tuon ensimmäisen tulkintatavan pohjalta: syö vain kun olet nälkäinen.

Olen opetellut miettimään nälkääni ja kylläisyyttäni eräänlaisena asteikkona nollasta viiteen.

Nolla on niin nälkäinen, että näköä haittaa, vatsa kurnii ja kiukku iskee.

Ykkönen on niin nälkäinen, että se on jo hieman häiritsevää.

Kakkonen on  ei-häiritsevä, mutta selkeästi tuntuva nälkä.

Kolmonen on tyytyväinen ja kylläinen – olo ei ole nälkäinen, muttei myöskään tee mieli taputtaa vatsaa ja sanoa ”mulla on niiiiiiin täysi olo!”

Nelonen on täysi, muttei vielä ähky.

Vitonen on niin täynnä, että joutuu avaamaan housujen ylimmän napin ja pohtimaan, pitäisikö kieriä kotiin.

Nykyään pyrin välttelemään asteikon kumpiakin ääripäitä. Pyrin siihen, etten ikinä päästä itseäni liian nälkäiseksi – syön, kun olen asteikolla ykkösen tai mieluummin kakkosen kohdalla.

Pyrin myös siihen, etten ikinä pääse asteikolla vitoseen, vaan syön vain siihen asti ja niin paljon, että olen asteikossa kolmosen kohdalla tai nelosen kohdalla, jos olen esim. juhlissa, joissa tekee mieli kokeilla montaa sorttia. Tämä on edelleen todella vaikeaa, mutta parempaan suuntaan mennään.

Asteikon keskivälillä pysyminen vaatii hidasta, ajatuksella syömistä, kunnollista pureskelua ja sitä, että tosissaan pysähtyy hetkeksi kuulostelemaan, mikä fiilis on. Siis ihan kaikkea muuta kuin sitä syömistä, johon olen itse tottunut kotona, koulussa ja työpaikkaruokalassa.

Kestää jonkin aikaa ennen kuin viesti täydestä vatsalaukusta saavuttaa aivot, ja tämän vuoksi liian nopea syöminen johtaa usein siihen, että syö itsensä ähkyyn. Vaikka itsensä kuuntelu on välillä ihan saakelin vaikeaa, kun tekisi vain mieli syödä kaikki mahdollinen näkyvillä oleva ja ottaa vielä lisää, hyvä uutinen on se, että hitaasti syömällä ruuasta nauttii enemmän. Kun oikein keskittyy, maistaa kaiken paremmin.

Ajatusta syö vain kun olet nälkäinen voi siis toteuttaa sekä ennen ruokailua, että sen aikana. Älä aloita syömistä, jos et ole oikeasti nälkäinen. Jos olet, syö sen verran, että olet kylläinen – älä enää enempää. Syö tarpeeksi hitaasti ja keskittyen, jotta huomaat, kun tämä hetki on koittanut.

Hyvä vinkki on syödä seurassa jutellen tai laskea haarukka ja veitsi alas jokaisen suupalan jälkeen.