Syötkö kahdella vai viidellä aistilla?
En aio puhua Hulluista päivistä nyt sen enempää, mutta mainitsenpa, että kävin Herkussa ruokaostoksilla.
Ja voi vitsi, miten nautinkaan siitä! Ostin kaikkea ihanaa, en mitään arkista ja tylsää vaan pelkkiä herkkuja: juustoja, mascarponea, sorbettia, tuoreita yrttejä, Muttin tomaatteja yms.
Ostokset näyttivät ihanilta paperipussiin pakattuna: tuoreilta, värikkäiltä ja raikkailta. Se muistutti yhdestä tärkeästä asiasta, nimittäin kaikilla aisteilla syömisen tärkeydestä.
Erityisesti suomalaisille taitaa olla aika ominaista, että ruokaillessa käytetään lähinnä maku- ja hajuaistia, eikä niitäkään kovin tehokkaasti tai tietoisesti. Syödään niin äkkiä että tuskin ehditään maistaa saati pureskella, käydään heti kimppuun sen sijaan, että haistettaisiin ensin.
Kun aloitin fiilistelyn jo ruokakaupassa, olin lähinnä innoissani siitä, mitä ihanaa voisin tehdä jumalaiselta tuoksuvasta tuoreesta mintusta, eikä minulle tullut minkäänlaista kiusausta poiketa karkki- tai sipsihyllyn kautta kassalle.
Kun pääsin kotiin, purin kauppakassin ja olin edelleen aivan fiiliksissä kaikista ihanista ja ihanannäköisistä asioista, joita olin ostanut.
Minulle ei tullut hetkeksikään sellainen olo, että olisi tehnyt mieli avata sorbettipurkki ja syödä se tyhjäksi suoraan lusikalla (tällainen olo minulla yleensä on, kun tulen väsyneenä ja mahdollisesti nälkäisenä kotiin ruokakaupasta). Sen sijaan ajattelin, että tänään kokkaan oikein ihanan aterian, katan pöydän, kaadan veden viinilasiin ja tarjoilen sorbetin jälkiruuaksi. Pieniin jälkiruokamaljoihin palloiksi pyöriteltynä.
Jos ruuasta haluaa nauttia ja tulla aidosti kylläiseksi ja tyytyväiseksi muutenkin kuin vatsalaukun kannalta, siitä kannattaa nauttia kaikilla aisteilla. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miltä ruoka näyttää (ja fiilistellä ruuan kaunista ulkonäköä jo valmistusvaiheessa! Esimerkiksi aika usein tekemäni yrttiset lihapullat näyttävät mahtavalta siinä vaiheessa, kun olen vasta alkamassa vaivata taikinaa, silloin kun kaikki yrtit ja valkosipulit ovat somasti kulhossa ihanan vihreinä ja tuoreina).
Nykyään kiinnitän huomiota kattaukseen ja käytän lautasliinoja arkenakin. Veden voi kaataa kannuun, kastikkeen laittaa kauniiseen kulhoon. Näin saattaa tulla vähän enemmän tiskiä, mutta jos se vaatii vähän tiskaamista, että saa nauttia elämästä enemmän ja pääsee mahdollisesti eroon paino-ongelmistakin, niin olen kyllä valmis siihen.
Kynttilät ovat halpoja ja niitä poltan nykyään arkenakin. Enkä pelkästään pikkujouluaikaan.
Ruokailuhetkeen valitsen joko siihen sopivaa musiikkia tai sitten vain nautin lasien kilinästä ja ruokaseurueen jutuista.
Syödessä yritän muistaa katsoa, haistaa, maistaa ja tunnustella – oikein tosissaan keskittyä pureskelemaan ja fiilistelemään paitsi makua, myös ruuan koostumusta ja rakennetta. Se tekee hämmästyttävän paljon. Hidas syöminen ja kunnon pureskelu auttaa myös ruuansulatusta (pieneksi pilkottu ruoka sulaa helpommin ja ruuansulatus alkaa jo syljen vaikutuksesta), mikä ehkäisee vatsan turpoamista syömisen jälkeen sekä vatsavaivoja – ja parantaa koko yleisfiilistä. Saattaapi sillä olla painoonkin vaikutusta.
Itselleni tällainen kaikilla aisteilla syöminen on edelleen aika uusi juttu ja olen nyt tietoisesti opetellut siihen. Ja kyllä, voin kertoa, että aina kun muistan oikein keskittyä asiaan ja pysähtyä nautiskelemaan, nautin ruuasta paljon enemmän kuin aikaisemmin (ja syön vähemmän). Tällaisen ruokahetken jälkeen tunnen oloni kylläiseksi, kaikin puolin tyytyväiseksi ja yleensä aika onnelliseksi. Poissa on ähky, turvotus, paha olo ja syyllisyys. Riippumatta siitä, olenko syönyt ateriallani salaattia vai kermakastiketta, en tunne syyllisyyttä, koska tiedän, että tällä tavalla syöden olen syönyt juuri sopivasti enkä yhtään liikaa. Ja nauttinut joka hetkestä!
Olen viime vuosina alkanut ymmärtää kauniin ruoan päälle ja varsinkin nyt kun bloggaan ruoasta ja resepteistä, on minulle tärkeää että ruoka on kaunista. Kaunista ruokaa on kivempi syödäkin. Tosin, sitten on vaan ruokia joita ei saa kauniiksi tekemälläkään ja maku on silti ihana 🙂
Odotan jo innolla kesää kun kaikki ihanat marjat ja kasvikset löytävät tiensä ruokakauppoihin.. kesäisin ruokailu on yhtä väriloistoa!