Äkkiä nää aamurutiinit vaan alta pois
Kun silmäni mä auki saan
Aamuahdistus. Riippumatta siitä väsyttääkö vai ei, jossain vaiheessa aamua havahdun useimmiten ajatukseen ”pitäisi olla jo menossa”. Kiireen tunne vahvistuu, enkä kykene kuuntelemaan kehoa ja lepäämään. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. Tänä aamuna herääminen herätti erityisen paljon haastavia tunteita. Heräsin seitsemän maissa ja tunsin ahdistuksen puristavan rintaa. Ajatukset pulppusivat ja syke nousi.
Huomaan usein tuntevani suurta ylpeyttä, kun voin todeta heränneeni jo kuudelta, meditoineeni puoli seitsemään mennessä, ulkoilleeni ja aloittaneeni työt seitsemään mennessä. Jos heräänkin vasta seitsemältä tai myöhemmin (HUH…), siirtyy koko päivän aikataulun toteuttaminen myöhemmäksi. Jostain syystä se ahdistaa. Palastelen näitä tunteita seuraavaksi.
Syyllisyys
”Miten minä nyt näin pitkään nukuin?”
Todellisuudessa en ollut nukkunut yhtään liian pitkään, oikeastaan 9 tuntia oli ihan hyvä unimäärä. Viime aikoina jopa 10 tunnin unet ovat olleet tarpeelliset palautumisen kannalta. Se, että antaisi itselleen aikaa levätä, ei jotenkin sovi minulle. Ikäänkuin jokin osa minusta kieltää kohtelemasta itseäni lempeästi. Note to self: Tänään olisin tainnut tarvita juuri nuo 10 tunnin unet.
Pelko, etten saa mitään aikaiseksi ja kokemus laiskuudesta
”Apua! Pitäisi olla jo töissä!”
Minulla on liukuva työaika ja koronan vuoksi liukumaa on laajennettu klo 05-22 välille. Aamuksi ei ollut sovittuna palavereja tai mitään muutakaan, johon olisi tarvinnut samalla sekunnilla reagoida. Suhtaudun työhöni usein siten, että haluan hoitaa juoksevat asiat alta pois. Minulla ei kuitenkaan ole sellaisia työtehtäviä, jotka vaativat sekunnissa reagoimista. En esimerkiksi tee hoitotyötä, jossa elämä tai turvallisuus on kyseessä minun reagointiajastani riippuen. Voisinkohan siis suoda itselleni tilaa myös työpäivän sisällä? Se, että verkkaistaisi hieman työtahtia, voisi tuoda mielelle tilaa ja ylipäänsä hyvinvointia työpäivään. Huomaan usein kurtistelevani kulmia, jännittäväni koko vartaloa ja erityisesti leukojen aluetta, kun teen asioita ”nopeasti alta pois”. Jos koko työpäivän olen kokovartalojännityksessä, se ei kuulosta lähtökohtaisesti kovin hyvinvointia tukevalta olotilalta.
Kiire, kärsimättömyys, tylsistyminen
”Pitäisi olla jo meditoinut”
Tämä on ollut kiinnostava ajatus. Ikäänkuin toteaisin itselleni, että pitäisi olla jo pysähtynyt (eli meditoinut), jotta voisi taas juosta kilpaa ajan kanssa.
Olen viime kuukausien aikana harjoitellut pysähtymistä ja meditoinut aamuisin puolisen tuntia. Tuon puolen tunnin aikana ajatukset saavat luvan kanssa harhailla ja minulla on aina mahdollisuus palata oman kehon tuntemusten aistimiseen ohjattujen meditaatioharjoitusten avulla.
Tämä puolituntinen mahdollistaa minulle reflektiohetken: tulen tietoiseksi siitä, millaiset asiat pyörivät mielessä, miten useaa ”isoa” asiaa käsittelen alitajuntaisesti ja mitkä elämän osa-alueet näyttävät herättävän kyseisenä hetkenä entien tunteita.
Kuitenkin tuo ”pitäisi olla jo meditoinut” on suurin asia, minkä kohtaaminen on hankalaa. Olisi helpompaa nousta sängystä salamana, rynnätä ovesta ulos aamuhappihyppelylle ja siitä kiireellä tietokoneen äärelle.
Syynä tähän on halu juosta karkuun tylsistymisen tunteen kokemisesta. En kestä kokea tylsyyttä aamuisin, sillä tylsyyden hetkellä mieli täyttyy kaikista työ- ja yksityiselämän asioista: tulevaisuuden suunnitelmista, menneiden pohdiskelusta. Kun tämä kaikki rävähtää mieleen kerralla, lienee ymmärrettävää, että halu pysähtyä paikoilleen on välillä nollassa.
Täydellisyyden tavoittelu, kiire
”Pitäisi olla jo aamukävely takana”
Näin olen taas tutun perfektionismin parissa. Välillä tuntuu siltä, etten voi hyväksyä itseäni, ellen ole tehnyt sitä, tätä ja tuota. Uusimpana kriteerinä ”hyvälle aamulle” on tullut tietoisesti ja läsnäolevasti parin korttelin ympäri kävely. Koska työmatkoja ei enää ole, olen ottanut tavaksi kävellä hetken, jotta keho ja mieli heräisivät aamuun ja uuteen päivään. Ihanteena olisi nauttia lintujen liverryksestä, nähdä rusakoiden pomppivan pihoilla ja oravan kiipeilevän kuusessa. Todellisuudessa saatan havahtua 10 minuutin päästä uloslähdön jälkeen siihen, että saavun takaisin kotiin. Hups. Mutta ainakin havahduin!
Nyt
Voinen todeta, että olen tullut tietoiseksi, kuinka monia erilaisia tunteita, ajatuksia ja kehollisia kokemuksia aamun ensimmäisen tunnin aikana käyn läpi. Jos joku muu tunnistaa samankaltaisia kokemuksia, kuulen niitä mielelläni <3
Tunteiluterveisin,
Katja