Anopin kutomat parit sukat, seuraavaksi on peitto tulossa!

Puoliväliin nähtävästi ollaan jo päästy ja huomenna pitäisi mennä rakenneultraan, joka täällä päin ainakin tehdään noin viikolla 20. Ei kamalasti jännitä kun kävimme jo aikaisemmin viikolla 12 yksityisellä ultrassa. Tähän väliin taas huomautan, että täällä valtio kustantaa trisomia 21-verikokeen jossa mitataan mahdollisuuksia Down-syndroomaan. Verikoe itsessään ei välttämättä ole kovin kattava, joten lääkäri suositteli käymään vielä ultrassa joka testaa nesteen määrää niskassa ja joka siis tarkentaa testin tuloksia. Ei yhtään harmittanut, vaikka saikin vähän maksaa omasta pussista, sillä samalla aika hyvin saatiin jo nähdä rakennetta ja alustava arvio sukupuolesta. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten eipä sen takia kamalasti jännitä huominen. Sukupuolella ei ole niin väliä vaikkei varmistuisikaan tai jos eivät kerro (kuulemma täällä joissain paikoissa ei edes suostuta kertomaan sukupuolta!). Bonuksena otetaan toki vastaan, jos kertovat onko se edelleenkin tyttö vai onko se sittenkin poika. 

Jos ei oteta lukuun sitä, että olen käynyt kiltisti lääkärillä ja testeissä, muuten ei meidän elämässä oikein tämä vauvan tulo ole näkynyt. Vatsakin näyttää enemmänkin lisävarannolta, joten julkisissa en vieläkään saa sympatiaistuimia. Ainakin forumeiden perusteella muut kun näyttävät näillä viikoilla jo ostavan ties mitä uudelle tulokkaalle ja hamstraavan vaippoja, me taas emme ole pistäneet tikkuakaan ristiin asian eteen. Anoppi sen sijaan jo kutoilee sukkia ja peittoa. Kuulemma on alkanut katsoa kehtoakin meille. Me taas ostettiin uusi peti koiralle. 

Tänään uskaltauduin vauvasastolle ja suoraan sanoen iski paniikki. Kaikkea erilaista löytyy joka lähtöön ja ties mitä vermettä ja härpäkettä. Tämän kai siitä saa kun ei ole yhtään valmistautunut, eikä ole oikein koskaan ollut tekemisissä vauvojen kanssa. Vauvallisia lähipiiristäkään ei kamalasti löydy, joten tuntuu kuin olisin Liisa Ihmemaassa. Onneksi sentään mies sanoi, että me ollaan tässä yhdessä, tämä on meidän oma seikkailu ja kyllä me kahdestaan selvitetään nämä asiat. Päätettiin, että elokuussa ruvetaan kunnolla valmistelemaan kun alkavat ”prenatal classes” (mitä ovatkaan suomeksi, ei ainakaan ole tullut vastaan vissiin).  

Vähän sitä on hormonihöyryissä silti vähän tihrusteltu, että miten mustakaan mitään äitiä tulee. En ole ikinä oikein ollut äidillinen, enkä ole edes alkanut lukemaankaan mitään raskautta pidemmälle tapahtuvista asioista. Kai sitä tässä vielä ehtii, neljä kuukauttahan on vielä edessä…?

Alunperin suunniteltiin, että ei otettaisi selvää sukupuolesta ja se sitten tulisi yllätyksenä vasta synnytyksessä. Se oli mieheni ehdotus ja asiaa pohdittuani ajattelin että onpa hyvä idea. Olisi kiva arvuutella asiaa loppuun asti ja saada kiva yllätys. Toisaalta myöskin se, että mahdolliset lahjatkin eivät väripainottuisi turhankin liikaa. Noh siis, idea hyvä, ei toimi käytännössä. Ei ainakaan silloin, kun on kyse kahdesta kärsimättömästä henkilöstä. 

Varmasti emme vielä tietenkään tiedä, mutta ainakin tuon viikon 12 ultran perusteella näyttäisi tulevan tyttö. Miehelläni ei kärsivällisyys riittänyt edes asian salassapitoon, mitä itse olisin toivonut nyt ainakin toistaiseksi. Mikäs siinä muuten, mutta vähän jo alkaa tuo värikoodaus ottamaan päähän. Tietenkään lahjoista ei saisi valittaa ja ehkä tästä saa kiittämättömän kuvan, mutta en oikein haluaisi pelkästään pinkkejä prinsessaröyhelöitä tai jos olisikin poika, niin pelkästään lätkäaiheisia potkupukuja (näyttää olevan trendi täällä lätkähullussa maassa).

Niinpä sitten anoppi jo halusi alkaa kutomaan vauvapeittoa, mutta ilmoittikin päätöksestään odottaa ensi ultraan koska ”mitä jos se onkin poika, niin eihän sille tuo violetti sitten sovi”. Niin, koska se heti huomaisi väärän värin, soittaisi vauvaliittoon ja järjestäisi vähintäänkin mielensosoituksen. Sen jälkeen lakkaisi kasvamasta ja kehittymästä kunnes peiton väri on ”poikaystävällisempi”. Ihan kuin sukupuoli määrittäisi mitä väriä vauva ”kehtaa” käyttää, koska varmasti on niin paljon jo mielipiteitä asiasta. 

Kuka edes keksi, että sukupuolet pitää värikoodata… Ei siitä ole pitä aika kun vaaleansininen oli tyttöjen väri, mutta nykyään nähtävästi hämmennät ihmisiä jos kehtaatkin laittaa tyttösi vaaleansiniseen haalariin (näin ainakin kävi tutulle, ei kuulemma ollut sopivaa tytölle). Punainen taas oli ennen vahvasti poikien väri. Kyllähän sekin pojalle ”kelpaa” nykyaikanakin, mutta yleensähän sitten se on yhdisteenä mustan tai sinisen kanssa. Jotenkin tuntuu niin vääristyneeltä, että nykyään korostetaan yksilöllisyyttä mutta vauvat tulevat vain kahdessa eri värisetissä – vaaleapunaisessa tai vaaleansinisessä. 

Olen aina ihmetellyt kun kaikki pitää lokeroida sukupuolen mukaan ja välillä se ottaa kovastikin päähän, varsinkin näin tietojenkäsittelyä opiskelevana asiaan saa törmätä jatkuvasti…. Varmasti yksi yleisin aiheeni vaahdota ylipäätään, joten kaikki tämä vauvavärikoodaus osuu oikein kunnolla ärsytyskohtaan.