Ultraa ja kuinka olla valmistautumatta

DSC_0584.JPG

Anopin kutomat parit sukat, seuraavaksi on peitto tulossa!

Puoliväliin nähtävästi ollaan jo päästy ja huomenna pitäisi mennä rakenneultraan, joka täällä päin ainakin tehdään noin viikolla 20. Ei kamalasti jännitä kun kävimme jo aikaisemmin viikolla 12 yksityisellä ultrassa. Tähän väliin taas huomautan, että täällä valtio kustantaa trisomia 21-verikokeen jossa mitataan mahdollisuuksia Down-syndroomaan. Verikoe itsessään ei välttämättä ole kovin kattava, joten lääkäri suositteli käymään vielä ultrassa joka testaa nesteen määrää niskassa ja joka siis tarkentaa testin tuloksia. Ei yhtään harmittanut, vaikka saikin vähän maksaa omasta pussista, sillä samalla aika hyvin saatiin jo nähdä rakennetta ja alustava arvio sukupuolesta. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten eipä sen takia kamalasti jännitä huominen. Sukupuolella ei ole niin väliä vaikkei varmistuisikaan tai jos eivät kerro (kuulemma täällä joissain paikoissa ei edes suostuta kertomaan sukupuolta!). Bonuksena otetaan toki vastaan, jos kertovat onko se edelleenkin tyttö vai onko se sittenkin poika. 

Jos ei oteta lukuun sitä, että olen käynyt kiltisti lääkärillä ja testeissä, muuten ei meidän elämässä oikein tämä vauvan tulo ole näkynyt. Vatsakin näyttää enemmänkin lisävarannolta, joten julkisissa en vieläkään saa sympatiaistuimia. Ainakin forumeiden perusteella muut kun näyttävät näillä viikoilla jo ostavan ties mitä uudelle tulokkaalle ja hamstraavan vaippoja, me taas emme ole pistäneet tikkuakaan ristiin asian eteen. Anoppi sen sijaan jo kutoilee sukkia ja peittoa. Kuulemma on alkanut katsoa kehtoakin meille. Me taas ostettiin uusi peti koiralle. 

Tänään uskaltauduin vauvasastolle ja suoraan sanoen iski paniikki. Kaikkea erilaista löytyy joka lähtöön ja ties mitä vermettä ja härpäkettä. Tämän kai siitä saa kun ei ole yhtään valmistautunut, eikä ole oikein koskaan ollut tekemisissä vauvojen kanssa. Vauvallisia lähipiiristäkään ei kamalasti löydy, joten tuntuu kuin olisin Liisa Ihmemaassa. Onneksi sentään mies sanoi, että me ollaan tässä yhdessä, tämä on meidän oma seikkailu ja kyllä me kahdestaan selvitetään nämä asiat. Päätettiin, että elokuussa ruvetaan kunnolla valmistelemaan kun alkavat ”prenatal classes” (mitä ovatkaan suomeksi, ei ainakaan ole tullut vastaan vissiin).  

Vähän sitä on hormonihöyryissä silti vähän tihrusteltu, että miten mustakaan mitään äitiä tulee. En ole ikinä oikein ollut äidillinen, enkä ole edes alkanut lukemaankaan mitään raskautta pidemmälle tapahtuvista asioista. Kai sitä tässä vielä ehtii, neljä kuukauttahan on vielä edessä…?

perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (1)
  1. Jos yhtään lohduttaa, niin tuossa vaiheessa mä en ollut valmistautunut yhtään sen enempää, ja olen kuitenkin kätilö. En ostanut vauvalle mitään ennenkuin joskus rv 26 jälkeen, en koskaan oppinut höpöttämään ”masuvauvalle” enkä tuntenut kovin erityisiä tunnesidettä vauvaan raskausaikana. Mutta niin vain se kävi rakkaaksi hyvin pian syntymänsä jälkeen 🙂

    Luonto on viisas. Synnytys alkaa kiinnostaa vasta loppuvaiheessa, vauvan hoidon oppii, vauvaan rakastuu kun sitä pitää lähellä ja siihen tutustuu. Asiat tapahtuu ajallaan. Elä hätäile. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *