Bad hair day good hair day

Tiedätkö sen tunteen, joka alkaa noin kaksi päivää ennen varaamaasi kampaaja-aikaa? Yhtäkkiä tukka näyttääkin eloisalta. Just sopivan mittaiselta ja  omalta; melkeinpä täydelliseltä. Ne samat jouhet, jotka ovat viimeiset kaksi kuukautta roikkuneet päässä kuin kuolleet oljet pellon pohjalla, käyttäytyvätkin sattuman oikusta juuri niin kuin niiden pitää. Ja silloin alat kyseenalaistaa. Kannattaako sittenkään? Lopputuloksesta ei ole tietoa ja vaarana on menettää palanen omaa persoonaa. Mitä tapahtuu, kun peilikuva tuntuukin vieraalta?

Samalta minusta on alkanut tuntua töiden suhteen. Kaksi viikkoa sitten päätin ottaa loparit. Luonnollisesti siitä asti kaikki on ollut nousukiitoa. Lämminhenkistä, hauskaa, sopivan kiireistä mutta stressaamatonta. Ja ne mahtavat tyypit. 

Uskallanko sittenkään?

Toisaalta, yhtään kampaamokeikkaa en ole katunut kuin korkeintaan viikon. Siinä ajassa olen jo unohtanut vanhat jouhet. 

Ja ehkä elämä on kuitenkin aika samanlaista kuin hius. Kasvaa kantajansa mukana. Että leikkaamaan vaan, kai.