Kabulin kirjakauppias

Lukukokemus voi olla hyvin avartava. Se voi olla myös hyvin ahdistava. Kohdalleni sattui näiden molempien yhdistelmä, kun luin Åsne Seierstadin kirjoittaman Kabulin kirjakauppiaan. Oikeastaan voisi sanoa, että hän on kirjannut, eikä kirjoittanut, sillä kaikki kirjassa on totta ja oikeasti tapahtunutta. 

Seierstad on norjalainen toimittaja, joka oli raportoimassa sotaa Afganistanissa loppuvuodesta 2001. Taliban-hallinnon kaaduttua hän saapui Kabuliin ja sattui kirjakauppaan, jossa viihtyi tulevina päivinä usein ja pitkään. Kirjakaupasta ja sen omistajasta, viisikymppisestä Sultanista, huokui tervetullutta sivistystä sotatantereilla vietettyjen viikkojen jälkeen. Eräänä päivänä Sultan kutsui Seierstadin kotiinsa, perheensä luokse syömään. Illallisen jälkeen toimittaja totesi itselleen, että haluaisi kirjoittaa perheen elämästä kirjan. Tallentaa todellista Afganistania. Kirjakauppias suostui toimittajan pyyntöön, ja niinpä Sultanin perhe sai kuukausiksi uuden jäsenen. Seierstad asui heidän kanssaan, pääsi kaikkialle mukaan; arkeen, matkoille, juhliin, basaariin.

 

kabul.jpg

Meikäläisen seurassa burkhat jätettiin naulakkoon jo alkumetreillä.

 

Tuloksena on mielestäni merkittävä kuvaus afganistanilaisesta arjesta, yhteiskunnasta ja perheestä. En ole ennen lukenut yhtä kiinnostavasti ja yksityiskohtaisesti kirjoitettua tekstiä elämästä Lähi-idässä. Seierstad on tallentanut valokuvantarkasti miltä tuntuu kantaa burkhaa, millaisia maisemia maasta löytyy, miten ihmiset ovat pukeutuneet, mitä he syövät. Suurempi ansio on kuitenkin siinä, miten hän kuvaa naisten elämää kodin seinien sisällä ja tukahdutettuja toiveita päättää itse elämänsä suunnasta.

Länsimaisena naisena on tuskallista lukea, miten afganistanilaisen naisen on kerta toisensa jälkeen alistuttava isänsä, äitinsä, veljiensä, isovanhempiensa ja ylipäätään kaikkien muiden paitsi itsensä tahtoon. Avioliitot järjestetään sukulaisten kesken, kotoa poistuttaessa pukeudutaan burkhaan, töihin saa mennä vain jos isä tai aviomies hyväksyy sen. Onneksi kirjan loppupuolelle hiipii jo tuulahduksia vapaudesta. Taliban-hallinnon kukistuttua naiset uskaltavat pikkuhiljaa miestensä ja isiensä rohkaisemina jättää burkhan kotiin sekä palata koulujen penkeille ja työelämään. On koittanut Afganistanin kevät.

Lukukokemus oli hieno, koskettava, ahdistava, välillä tuskallinenkin. Kirjassa ei kaunistella mitään. Köyhyys, kurjuus, sairaus, heimojen väliset taistelut, sodan runtelema maa, kaikki näytetään paljaassa päivänvalossa sellaisenaan. Kirjoittajan toimittajatausta näkyy nimenomaan siinä, että hän ei yritä tehdä todellisuudesta proosallisempaa. Hän kirjoittaa kuin olisi ollut kärpäsenä katossa. Itseään Seierstad ei ole kirjoittanut mukaan tapahtumiin, vaikka hän monessa niistä onkin ollut mukana. Loput hän on kirjoittanut, niin kuin ne on hänelle kerrottu tapahtuneen. Hän kuvaa Sultanin perheenjäsenet niin todellisina kiukunpurkauksineen kaikkineen, että nämä miltei tulevat kansista ulos. Kirjan henkilöt tulivat minulle niin läheisiksi, että kun jollakulla meni huonosti, oli minun tuskallista jatkaa lukemista. Olisin myös voinut lukea heidän elämästään paljon, paljon pidemmänkin kirjan. 

Lukiessani tajusin, että tällaista minulle ei ole kerrottu missään muualla, ei koulussa ainakaan. Eikä uutisissa. Vihdoin sain tietää jotakin ihmisistä uutisten takana, tavallisesta elämästä burkhien alla. Siitä, miltä heistä tuntuu ja miten he kapinoivat harmillisen hyödyttömästi patriarkaalisia perinteitä vastaan. Uskonnon sävyttämät, vanhat tavat ja perinteet ovat monin paikoin ummehtuneita, raskaita ja tukahduttavia, mutta kukaan ei uskalla niistä luopua. 

Suosittelen lukemaan, jos haluat tietää elämästä Lähi-idässä enemmän kuin pintaraapaisun. 

Tarina kirjan hankkimisesta: Löysin tämän keväällä Pelastusarmeijan kirpputorin alennuslaarista 50 sentillä. Money well spent. Toivottavasti joku haluaisi lainata tätä minulta, olisi mielenkiintoista keskustella sen herättämistä ajatuksista. Aikanaan aion laittaa tämän kokonaan kiertoon, sillä lukukokemuksen hyvyydestä ja syvyydestä huolimatta tällä ei aivan ole potentiaalia jäädä kirjahyllymme pysyväksi asukkaaksi. 

Kommentit (2)
  1. Katri / La petite lectrice
    3.6.2013, 11:30

    Ihanaa Sanna, että sinullakin on kirjablogi :*

    1. Kiitti beibe! Pitääpä tulla kyläilemään sun blogiin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *