Kultahattu
En yleensä seuraa uutuuskirjallisuutta juurikaan. Mutta usein innostun, jos jostakin kirjasta on tehty elokuva. Luultavasti kirja on silloin hyvin visuaalinen, ja visuaalisuudesta minä pidän. Nähtyäni trailerin The Great Gatsbysta totesin, että nyt lienee viimein aika lukea Kultahattu. Olin kuvitellut sen jotenkin pölyiseksi ja konservatiiviseksi kirjaksi. Miten väärässä olinkaan!
Luin eilen Kultahatun loppuun pikkuisen tyttöni nukkuessa vieressäni päiväunia. Siispä Eppu-pupu jäi vetämään lonkkaa Kultiksen päälle meidän noustuamme takaisin touhuilemaan.
Kultahatun kansien välissä kihisee ja kuhisee. On elämää suurempia juhlia, valheita, viettelyksiä, tukahdutettuja tunteita, rikkaiden levotonta joutilaisuutta ja tietämättömyyttä, mitä tehdä kaikella ajallaan ja rahallaan. Kertojana on tästä kaikesta hivenen ulkopuolinen, selväjärkinen tarkkailija. Hänen huomionsa muiden ihmisten eleistä, äänenpainoista ja motiiveista ovat hienosyisiä ja osuvia.
Kirja on hämmentävä lukukokemus. Se on kirjoitettu aikana, jolloin paljon asioita oli murroksessa. Se kuvaa iloista 20-lukua, mutta myös ihmisten levottomuutta ja epätietoisuutta uuden ajan kynnyksellä. Yhtäkkiä elämänmeno alkoi kiihtyä, mitkään juhlat eivät enää olleet tarpeeksi railakkaat, autolla piti päästä lujaa ja pysyä liikkeessä koko ajan. Monet kirjan henkilöt tuntuvat isoilta lapsilta itsekkäine tekoineen ja kypsymättömine tunne-elämineen. Mutta Kultahattu onkin kuvaus vain yhdestä levottomasta kesästä, jona tapahtui paljon, ja jona moni halusi paljon ja sai vähän.
On valaisevaa lukea vanhaa aikalaisproosaa. Samaistua miltei satavuotisiin tuntemuksiin ja kohtaloihin. Huomata, että elettiin sitä ennenkin, oltiin levottomia ja turhautuneita jo ennen internet-aikaakin.
Tämä kirja löytää toivottavasti tiensä lainaan monelle ystävälleni. Kirja adoptoitiin meille anoppilan muuttokuormasta, ja hyvä niin. Kirjaklassikoiden omistaminen on sellaista maailman merkitysten sementoimista paikoilleen. Jos kaikki muu tuntuukin hullulta, niin omasta hyllystä löytyy heti kättä pidempää, mihin tukeutua ja millä lohduttautua.