Sinkkuna elämää.

hand-drawn-heart-600x400.jpg

 

Sinkkuus, ai että mikä ihanuus…Silloin kun ollaan nuoria ja huimia, se kuuluu useimpien ihmisten kasvuprosessiin iskeä pienesti silmää kaikelle mikä sattuu itseä miellyttämään ja useiden biletysiltojen jälkeen itse kukanenkin on varmasti sattunut heräämään vähän sieltä sun täältä, enempi tai vähempi mielissään tai tapailleet tyyppejä ihan vaan hauskuuden vuoksi, ilman että sen on tarvinnut johtaa mihinkään. Eikä siinä ole mitään väärää, parikymppisenä ei pidäkään ottaa mitään liian vakavasti, silloinhan vasta opetellaan, että miten ylipäätään minkäänlaisia ihmissuhdeasioita hoidetaan ja seikkailaan siinä, että miten vastakkaisen sukupuolen kanssa toimitaan.

Rakastan ihmisiä; tykkään tutustua kaikenlaisiin tyyppeihin, kuunnella heidän juttujaan ja kokemuksiaan, heittää läppää ja viettää ihmisten kanssa hyviä hetkiä. Jokainen uusi tuttavuus on mielestäni rikkaus; mieli pysyy liikkeessä, sekä omiin asioihinsa ja maailmankuvaansa saa paljon perspektiiviä huippu tyyppien kautta. Random kohtaamiset ja keskustelut etenkin hankalien tilanteiden aikana, voi olla se yllättävä tekijä, mikä auttaa molempia osapuolia siinä hetkessä eteenpäin. Kun voi olla oma itsensä ihmisenä toisen kanssa ja se voi olla sitä samaa kanssasi, niin se on parasta ikinä.

No, jos lähdetään syvemmille vesille ja puhutaan mies-nainen tuttavuuksista, niin niissä olen aina ollut täysin erilainen, enemmänkin sellainen tarkkailija luonne. En kiinnostu kenestäkään helposti, koska näen yleensä heti, että voisiko meillä tyypin kanssa klikata millään tavalla oikeassa elämässä ja vaikka sosiaalinen olenkin, niin katson tarkkaan kenet oikeasti päästän lähelleni (kiitos mamma neuvoista). Olen monesti miettinyt, että mikä siinä toisessa kolahtaa, koska kaikki elämäni miestuttavuudet ovat olleet täysiä vastakohtia toisistaan. Enkä edelleenkään tiedä, että mikä se juttu on…kai se on jotakin mikä huokuu siitä toisesta sisältäpäin. Mukaan mahtuu tietenkin muutama arviointivirhe (kenelläpä ei), joiden kautta sitten on tullut vielä varoivaisemmaksi vuosien saatossa, mutta jos niistä ei ole muuta oppinut niin ainakin sen, että millaisia tuttavuuksia ja suhteita ei enää elämäänsä halua.

Sinkkuna pyöriminen on sellainen laji, missä tuskin tulen olemaan koskaan kovin vahvoilla. Olen se tyttö, joka leikki Nikko autoilla, pelasi poikien kanssa korista, hommautui hankaluuksiin, räppäili (vieläkin) ja puhuu edelleen niin kuin tukkijätkä (kiitos isä vaikutteista). Siinä kun sitten kasvat ja tajuat, että tennareiden olisi pitänyt vaihtua korkkareihin ja läpän heitto hienoiseen flirttailuun, sekä ripsien räpsyttelyyn jo aikapäiviä sitten, niin siinä on pienoinen opettelu, että miten miesten kanssa oikein toimitaan. Nuorempana meni moni hyvä juttu ohitse sen vuoksi, koska en tiennyt miten ilmaista itseni niin, että toinenkin olisi sen tajunnut, mutta nyt vanhempana en jaksa enää ajatella että miten ”normien” mukaan pitäisi olla, toimia tai ottaa itseäni liian vakavasti vaan pelaan niillä korteilla mitkä minulle on annettu. Joo’o…ne kortit; yllättävän moni mies luulee olemukseni perusteella, että tykkään tytöistä, mutta se on taas heidän ongelmansa, koska tälläinen minä olen ja jos se antaa sellaisia viboja, niin minkäs sille mahtaa. Moni luulee myös, että koska olen iloinen ja avoin, niin se tekee minusta samalla myös bimbon ja helpon…siinäkin mennään huolella metsään. Ennen nuo asiat harmittivat, mutta nyt olen niistä vain tyytyväinen, koska jos yksinkertaisesti olemalla oma itsensä saa helposti karsittua ympäriltään ihmiset, jotka ajattelevat minusta vaikka sun mitä, niin bueno…koska silloin he ovat tyyppejä, joita en haluakaan elämääni. Vaikka joudun välillä hankaluuksiin suorapuheisuuteni vuoksi, niin näissä asioissa olen ottanut sen linjan, että koska en osaa vihjailla, keimailla tai flirttailla niin isken sittten faktoja tiskiin. Nykyään jos tapaan jonkun josta huomaan kiinnostuvani, niin sanon sen suoraan ja sen verran selkeästi, että hän sen varmasti tajuaa. Se johtaa joskus johonkin ja joskus ei, mutta ainakaan enää ei tarvitse harmitella sitä, että kun ei osannut ilmaista itseään tarpeeksi selkeästi.

Sitten kun käy niin, että joku kiinnostuu tai alkaa kiinnostamaan..niin sitten pitää hetkinen arvioida, että mikä meininki. Jos heti tulee tunne, että tämä ei tule loppuunsa tapahtumaan kuitenkaan millään tasolla, niin parempi antaa olla, koska mitä sitä alkaa turhaa säätämään. En ole koskaan hukannut aikaa turhanpäiväiseen shaibaan, enkä myöskään harrasta elämässäni kertakäyttöihmisiä. Viimeisen reilun kahden vuoden aikana olen törmännyt vain kolmeen tyyppiin, joiden kanssa on klikannut jollakin tapaa. Ollaan tutustuttu liikenteessä ollessa tai törmätty ihme sattumien kautta ja kaikissa noissa tyypeissä on ollut jotakin, mikä on natsannut ja meillä on ollut hyvä meininki. En lähde ikinä kenekään luokse tai tuo ketään kotiini, ellei minulle tule sellaista tunnetta sen ihmisen kohdalla, että haluan hänet jollain tavalla elämääni. Miksi ihmeessä tekisin niin? Tässä iässä alkaa varmasti itse kullakin olemaan kynnys aika korkealla siinä, että kenen mukaan lähtee; yleensä se, että jos kolmekymppisenä tai vanhempana on sinkku tarkoittaa sitä, että reppuun on kerennyt kertyä vaikka minkälaista kokemusta, joten aika monella saattaa olla mukana hitusen itsetunto ja varsinkin luottamusongelmia, niin niissä kengissä ei enää mennä ihan miten sattuu. Omalla kohdallani se ei tarkoita sitä, että olisin jokaisen tuttavuuden kanssa varaamassa heti kirkkoa ensi kesäksi..ei todellakaan, sille tasolle ei sormia napsauttamalla päästä. Se meinaa vaan yksinkertaisesti sitä, että minulla on oikeasti halua tutustua siihen ihmiseen. Viimeisimmästä tuttavuudesta en osaa sanoa vielä mitään, mutta ei minulla ole mitään odotuksia ja toki faktat on lyöty hänellekin tiskiin. Kahden muun kanssa ollaan edelleen tekemisissä ja niin sen pitäisi mielestäni mennäkin, jos kerta on ollut hyvät meiningit niin pidetään välit hyvinä vaikkapa ystävyyden merkeissä.

Se mistä huomaan välillä olevani totaalisen hukassa nykypäivän sinkkuilun pyörteissä (tai sitten mä vaan olen keskiajalta) on se, että miten osa sakista käyttäytyy. Paloi hienosti päreet viime perjantaina baarissa ollessa kun tuli sellainen olo, että olisi tanssilattian sijaan eksynyt karjamarkkinoille. Kolme eri tyyppiä kävi käteen kiinni illan aikana ja tuumasi, että läheppä tyttö mukaan. Ihan kuin ihmisten kanssa toimittaisiin niin kuin lihatiskillä pienessä nälässä; ”Kato siinäpä on hyvännäköstä pihviä, joo’o hyväksytään. Pistetäänpä muutama kilo pakettiin ja lähetään kotia paistelemaan”. Eikä edes kysytä, että mitä se pihvi on siitä mieltä. Pidäppä sitten tunkkisi siinä samalla.

Itselläni on ne omat ongelmani joiden kanssa painin (niin kuin sullakin), mutta nyt on tullut yllättävän paljon vastaan eron jälkeisissä mainingeissa tasapainottelevia ihmisiä. Monella ikäiselläni alkaa olemaan sitä jälkikasvua ja kun se aspekti heitetään mukaan sinkkuilun ihmeelliseen maailmaan, niin homma käy vielä normaalia hankalammaksi. En ole tavannut tähän mennessä ketään ketä haittaisi, että jos uudella tuttavuudella olisi lapsia. Se ongelma tuppaa kuulema enemmänkin tulemaan siinä, että kun alkaa olla taas sellainen fiilis, että olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin, niin mistä löytää se aika kun sompailee kodinpidon, työn ja muksun välissä (etenkin hänellä, jonka luona lapsi asuu). Sitten ei myöskään haluaisi säätää mitään turhaa, muttei myöskään ihan heti ole välttämättä valmis mihinkään supervakavaan ja suurin pähkäilyn aihe on tietenkin se, että missä vaiheessa sen uuden tyypin voisi edes ottaa mukaan lapsensa elämään, ettei lapsen elämästä tule kohta yhtä isoa pyöröovea josta ihmiset vaan seilaa sisään ja ulos. Näille ihmisille nostan hattua, jotka koittavat pitää paletin kasassa ja pistää muksunsa etusijalle kaikessa; teille löytyy ne huiput uudet tuttavuudet tai ne uudet paremmat puoliskot satavarmasti, koska te ansaitsette ne….joten stressi poikkeen.

Koitetaan muistaa heittää rispektit kaikille uusille tuttavuuksille kun tuolla dallaillaan, skipata ainakin ne karjamarkkina meiningit ja napata aina kiinni siitä mikä tuntuu oikeelta, mihin ikinä se sitten johtaakaan. Peace and love.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *