Miten tätä ajetaan?
On kyllä ollut sellainen jakso päällä tässä hetken aikaa, ettei olisi absurdein vuosihoroskooppikaan osannut ennustaa; Reissaaminen ystävien luona, aina yhtä ihanaa. Muutto uuteen kämppään, tietenkin pikkasen hämärämmalle alueelle. Duuni vaihtui pariin otteeseen ja nyt sitä ei taas ole ollenkaan, shieeet. Kaikkea outoa ja vähintäänkin yllättävää on pompsahdellut eteen lähes joka nurkan takaa, what the fuuuuuck; tässä alkaa kohta oikeasti jännittämään ovesta ulos astuminen, kun rupeaa näyttämään siltä, että maailmankaikkeus on ottanut tämän kesän tehtäväkseen nakata meikät täysin uusien kokemusten ja tilanteiden labyrinttiin (joka on kaiken hyvän lisäksi rakennettu heikoille jäille)…tietenkin paskaisen naurun saattelemana ja ilman minkäänlaisia oppaita. Koita tyttö pärjätä.
Tämäkin viikko on ollut varsin intresantti; siihen mahtuu mm. friikein (ja viimeinen) Tinder match törmääminen, hilpeeää humalaa ystävien kera, random tyyppien kanssa kreisibailaaminen keskellä ruuhkaista katua ja vieläpä selvinpäin, uusien tuttavuuksien tekeminen, toiseen ihmiseen luottaminen itseni kanssa, monien pelkojen kohtaaminen ja niistä ensimmäistä kertaa ääneen puhuminen. Ai niin, tutustuin toki myös naapureihini; pari ystävällistä nuorta miestä pimputtivat eilen illalla ovikelloani ja kutsuivat kohteliaasti mukaan seurueeseensa vetämään viinaa ja huumeita, kieltäydyin nätisti ja pyysin maailmankaikkeudelta parempia bileitä. Niitä odotellessa.
Tämän hullunmyllyn aikana kerkesin myös nähdä ja seurata monenlaista eläjää, sekä monenlaista tilannetta, kuunnella kaikenlaisia tarinoita, nillitää ja kuunnella toisten nillityksiä kaikenlaisista asioista; mikä toi taas mieleeni tutun aiheen. Olen kirjoittanut aika pitkälti samoista jutuista aiemmin Englanniksi, mutta koska Englanti ei kaikilta härmälaisiltä lukijoiltani taivu, niin ajattelin näpytellä aiheesta myös Suomeksi (luultavasti näin tapahtuu myös muunkin Englanninkielisen matskuni kanssa).
Kukapa meistä ei olisi joutunut elämässään siihen tienhaaraan, missä on pitänyt miettiä, että mihin suuntaan ottaisi sen seuraavan ratkaisevan askeleen?
Oha se niin, että välistä sitä saa miettiä vaihtoehtojaan hyvinkin tarkasti. Kun kohtalo heittää havuja ladulle ja vaikka minkälaista piparkakkua polulle, niin ei se ota kovin kauaa kun mielessä alkaa risteillä vaikka minkälaisia kysymyksiä; Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä…mitä tässä on tehtävissä? Miksi mä teen näin? Miksi se teki niin? Mitä mä oikein teen elämälläni? Mitä mä oikeasti haluan tehdä? Onko tässä nyt mitään järkeä? Oonko mä onnellinen? Mikä tekee mut onnelliseksi? Mikä on oikein?Vai olisiko se sittenkin niin…? No, yksikään noista kysymyksistä ei pyörisi kenenkään päässä, ellei jokin tilanne elämässä olisi muutosta vailla. Se on jännä, että päätöksen teko on ihmisen pahin kauhu; kukaan ei tietenkään halua ottaa ratkaisevaa askelta väärään suuntaan ja päätyä huonompaan jamaan kuin missä jo ennestään oli.
Mutta onko olemassa paskaa valintaa?
Mitä ikinä sitä päättääkin elämässään tehdä, niin koskaan ei voi sata varmasti tietää, että mihin sitä oikein tulee päätymään…mutta mielestäni se, että mitä pelottavammalta vaihtoehtosi tuntuvat, meinaa vain sitä, että sinulla on halua pois kaikesta tutusta ja totutusta; kohti jotakin uutta, ehkä täysin uutta alkua, elämää tai parempaa itseäsi (no menipä guruiluksi). No, tottahan se on, että mitä enemmän sitä pyrkii pois mukavuusalueiltaan ja päättää lähteä eri urille kuin missä on aikaisemmin tarponut, niin tulee varmasti päätymään jonnekin missä ei ole aikaisemmin ollut, lopputuloksesta viis. No tämänhän luulisi olevan selvää itse kullekin, mutta tuolla ulkona dallailee yllättävän monta tyyppiä, jotka itkevät kyllä muutosten perään tajuamatta sitä, että he ovat ainoita ihmisiä elämässään, jotka pystyvät sitä oikeasti muuttamaan.
Lottoampa, että sinunkin kulmiltasi löytyy mies tai nainen, jonka voi nähdä istumassa päivästä toiseen vakio kuppilassaan, vakio paikallaan; surkuttelemassa elämäänsä jokaiselle, joka vain jaksaa jäädä kuuntelemaan. Pikakelauksena stoori menee kutakuinkin näin; Helevetti kun emäntä/isäntä lähti läppäsemmään..penskoilla ei ole ikinä aikaa nähdä mua…töistäkin tuli potkut…millään ei oo enää mitään väliä..elämä on ihan perseestä..snif…ainoo asia mikä ei petä eikä jätä on tämä (osoittaa tuoppiaan). Tämä tyyppi on luultavasti jauhanut sitä samaa stooria sen viimeiset kaksikymmentä vuotta ja eikun jatkuu. Joka kerta kun mä nään tämmöisiä ihmisiä, niin mä haluan mennä ja läimiä niitä naamaan ja lyödä faktoja tiskiin. En vaan pysty käsittämään, että miten tämmöisten ihmisten ajatusmaailma toimii.
Tuttavani Paavo tuumi kerran erään keskustelumme päätteksi ” Että kai sillä sarvijaakollakin on oma vaheellinen käsitys olemassa olostaan.” Se kuvaa mielestäni aika hyvin just tätä, että joku voi helposti elää päivästä toiseen omassa pienessä kuplassaan tiedostamatta sitä ollenkaan vaikka se voisi tehdä kaikkensa, ettei päätyisi sellaisen sisälle katoamaan. Pointti: Jos et ole onnellinen tai tyytyväinen elämääsi, niin tee sille jotain eläkä jää sinne paskaan rypemään.
Itse kullakin moni asia lähtee hyvistä lähtökuopista, mutta sitten kaikki ei menekkään niinkuin Strömsössä: Isoin ylläri kävi omalle kohdalle, kun vietin osan elämästäni ihmisen kanssa, joka tuli paljon syvemmistä vesistä kuin mulla oli tietoakaan. Alkuun kaikki oli ihan okei, mutta sitten olohuoneen täytti ihan saatanan iso elefantti; huumeet ja alkoholi. Siinä voi rakastaa, ymmärtää, huolehtia ja auttaa; leikkiä väliin äitiä, lääkäriä, poliisia, psykiatria ja koittaa vaikka pyydystää sitä kuuta taivaalta, mutta edes paras ei riitä, kun toisella on addiktio. Se mitä ilman toinen ei voi elää, tulee aina menemään sun edellesi. Narkin ja holistin maailmassa löytyy aina syy vetää jotakin; se on vaan niin mukavaa olla katollaan tai sitten asiat on vaan vituillaan, elämä ei mene niinkuin pitäisi, puoliso käy hermoille ja se onni on vaan eksyksissä…kaikki käy millä vaan voi oikeuttaa asian itselleen. Vastuutakaan ei tarvitse ottaa mistään, koska kaikki on aina muiden vika ja kaikilla ympärillä olevilla on ongelma, ei itse käyttäjällä. Toki aina silloin kun tyypillä kävi hengenlähtö lähellä, niin koitti hetkellinen valaistumisen hetki; kyllä mä taidan olla tuhoamassa tällä meiningillä elämäni, usko mua, nyt mä aion kyllä lopettaa. Ja loppuihan se meininki, taas seuraavaan kertaan saakka.
Surullisinta on se, että kun ihminen tajuaa, että sen pitää muuttaa itseään tai jotakin elämässään, mutta ei kuitenkaan tee asialle mitään.
Siinä vaiheessa kun ihminen alkaa tajuta tekojensa seuraukset ja että kaikki ei ole kohdillaan siinä, että mitä hän tekee, mutta jatkaa kuitenkin edelleen samaan rataa, niin sivusta seuraajalle ei jää muita vaihtoehtoja kun nostaa kytkintä. Vaikka poistuin kyseisen ihmisen elämästä jo hyvän aikaa sitten, niin hän edelleen soittelee perääni, koska haluaa itkeä jollekin kuinka huonosti hänellä menee ja kuinka hankalaa elämä on saada kondikseen. Sen kaiken jälkeen mitä elämässämme oli, en pysty olemaan enää kovin mukava; muistutan häntä siitä, että miten uskomaton logiikka hänellä on; ellei se muutu, niin ei muutu mikään muukaan. Kuinka voit tehdä paskaa millä ryssit elämäsi ja itkeä sen vuoksi, että teet sitä paskaa ja sitten tehdä lisää sitä paskaa ja sääliä sen jälkeen taas itseäsi siksi, että teit paskaa ja silti jatkaa sen paskan tekemistä? Yllättävän moni pyörii aivan vapaaehtoisesti samassa kehässä ja sitä mä en tajua.
Jos sä et halua enää jäädä, niin lähde tökkimään.
Ihmiset pitävät yllä tai pysyvät yllättävän pitkään ihmissuhteissa, jotka eivät ole terveitä. En nyt meinaa pelkästään parisuhteita, vaan kaikkia ihmisten välisiä siteitä; perhettä, sukua ja ystäviä… kaikista noista voi löytyä vaikka minkälaista kiemuraa. Olen miettinyt usein, että miksi? Ehkä me ollaan joskus liian kilttejä skippaamaan, ehkä joskus on pelottavampaa lähteä kuin jäädä tai sitten meitä pelottaa, että miten jonkun käy, jos jätämme hänet yksin. Mutta eikö aina ole kuitenkin parempi lähteä pois niiden ihmisten luota, jotka eivät tuo elämääsi mitään hyvää, eivät arvosta ihmisiä ympärillään tai yksinkertaisesti vain aina mahdollisuuden tullen kusevat kuistillesi kerta toisensa jälkeen?
Sitten me tehdään myös toisin päin; kun niitä huonoja ihmissuhteita tai asioita on ollut liikaa ja kun niistä on vihdoinkin päästy erilleen, niin sitten alkaakin jänskättää uusien ihmisten ja juttujen päästäminen lähelleen. Silloin pitäsi vissiin muistaa, että kyllä sieltä susien joukosta lampaitakin löytyy ja kun kaikki ihmisten ja elämän outous on jo nähty, niin nyt pitäisi jo pystyä luottamaan itseensä siinä, että tietää mihin ei enää anna elämän tai minkään itseään viedä. Aina pitäisi uskaltaa tarttua uuteen tilaisuuteen tai käteen, koska koskaan ei tiedä mihin hyvään se voi johtaa.
Tokkiinsa elämässä on asioita mihin me ei voida vaikuttaa.
Joku nyysii sun auton, alat kaljuuntumaan, naapurit on skitsoja ja anoppi suoraan helvetistä. Internet tökkii, keskellä metsää ei ole kenttää. Terveys romahtaa, et ymmärrä kvanttifysiikkaa. Talvi on ihan saatanan kylmä, sun tissit on pienet, yhden beibin sijaan saatkin kaksoset. Joku läheinen kuolee. Virastorallien vaatimat liitteet, kissa allergia. Jalka menee poikki, Islanti ei voittanut MM-kisoja. VR ja junat myöhässä tunteja. YT-neuvottelujen kautta potkut ja nyt kituutat tuilla. Janssonin kiusaus on saatanasta. Tyyppi josta olet kiinnostunut, paskat nakkaa teikästä. Pommeja tippuu jokaisen tielle, sellaistahan se elämä on, mutta se että miten me annetaan asioiden vaikuttaa elämäämme ja miten me ne otetaan on se, että mihin me voidaan vaikuttaa. Pettymysten hetkellä ”huonojen” valintojen jälkeen tai uusien päätösten tekojen edessä, pitäisi muistaa, että jokainen tähän asti otettu askel tai tehty valinta on varmasti johtanut tilanteeseen, mistä olet oppinut paljon, joten saman tulee tekemään seuraava liikkeesikin. Loppupeleissä, niin kauan kuin teet muutoksia tarpeen tullen, etkä jää tuleen makaamaan, niin sulla on avaimet kädessäsi siihen, että mihin elämäsi on menossa.
Näin mä tän kaiken näkisin, mutta jos totta puhutaan, niin mulla ei ole enää mitään tietoo, että miten tätä elämää oikein ajetaan ja miten uusia asioita hoidetaan, mutta koitan mennä rohkeesti eteenpäin vaikka kuinka hirvittäisi ja toimia sydämen mukaan.