Ei oo kuin aikaa

”Ei oo kuin aikaa, joka parantaa
Aikaa, joka unohtaa
Ei oo kuin aikaa, joka pelastaa”

Anna Puu – Aikaa

Rakkaudella_Anna_Puu.jpg

Anna Puu on ihana. On ollut aina, toivottavasti olette tienneet tekin sen. Nyt korvissa soi Anna Puun uusi Rakkaudella, Anna Puu -albumi. Jäin heti kiinni Aikaa-kappaleen kertosäkeeseen.

Olen havahtunut viime päivinä omaan kasvavaan levottomuuteeni. Olen malttamattomampi. Hetkellisesti aina.

Saatoin kuvitella, että lento Helsingistä Pekingiin olisi oikotie. Mukava ja rauhallinen oikotie, joka paljastaisi vastaukset kaikkiin kysymyksiini. Mutta ei ole oikoteitä, on vain aikaa.

IMG_0596.JPG

Ensimmäistä päivää Guilinissa ja kiipesimme jo vähän vuorta ylös katsomaan kaupunkia. Havahduin, että näen ensimmäisen kerran Kiinassa kirkkaan taivaan ja pilvet! Ei näkynyt Pekingissä eikä Shanghaissa pilviä, liikaa liikennettä, liikaa saasteita. Muistin, että ei se aika yksinään riitä. Tarvitaan myös monta tuntia pilvien tuijottelua, meren kohinan kuuntelua ja vuorimaiseman ihmettelyä. Eikä saa unohtaa uimahyppyjä!

Anna Puun kuva: Fried Music / Kristin Barlowe

Kommentit (2)
  1. Seuraan seikkailujasi mielenkiinnolla!

    1. Mahtavaa! Tervetuloa mukaan matkaan 🙂 Ja aivan mahtava tuo sinun haaste! Pitääpä itsekin aktivoitua kommentoimaan enemmän eikä pysyä vain hiljaisena lukijana!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *