Ensimmäinen ikävä

Eilen sen uskalsin tuntea ensimmäisen kerran. Ikävä.

Ystävä kirjoitti sen minulle ensin, Suomessa juhlien täytteinen yö ja Thaimaassa uusi aurinkoinen aamu. Tunne kaipuusta pääsi nopeasti pintaan Ranskan uutisten jälkeen. Ystävä meni nukkumaan, ikävä toi kyyneleet silmiin.

https://www.youtube.com/embed/aTxGOyqKe30″ frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>

Kaikki on hyvin täällä maailmalla. Haahuilen kuumat päivät, virkistäydyn hedelmämehuilla ja kurkistelen kirjojen kautta muita maailmoja. Eivät hyvät päivät sulje pois ikävää, eivät mitenkään.

Tänään ihmettelimme veljen lapsien kanssa toisiamme ensimmäisen kerran tietokoneen ruudun kautta. Katseltiin toisiamme monen viikon jälkeen. Juteltiin kuulumisia. Yksi näytti vain hiirilelua koska ujostutti puhua tädille, sehän on tietokone eikä ihminen. Ruotsia ja suomea sekaisin, ihan kuten Helsingissäkin nuo rakkaimmat lapset puhuvat. Osasinkohan olla yhtään hauska videokuvan kautta? Kerroinkohan oikeat tarinat viime päiviltä? Kiinan korttikin oli löytänyt perille, kolme viikkoa kesti sen matka.

Seitsemän viikkoa on kestänyt minun matka. Enkä tiedä montako edessä. En edes tiedä kaikkia tulevia kaupunkeja. Bangkokin jälkeen lentolipuissa lukee Hong Kong, Sydney ja Auckland. Helsinki ei lue yhdessäkään. Vielä.

Tiedän, että tulee vielä päivä kun tämä kaipaus muuttuu odotukseksi. Sillä hetkellä kun viimeisen kerran istuu lentokentällä ja odottaa boardingia. Lipussa lukee Helsinki. Lentokoneessa joku muukin saattaa puhua suomea jo. Sinä päivänä olen valmis tulemaan kotiin. On matkapäiviä vaikka kuinka monta, niin koti ei katoa.