Islantilaiset sen tietävät: Þetta Reddast
Vuoden viimeiset tunnit kulkevat eteenpäin täällä Uudessa-Seelannissa aivan samaa tahtia kuin Suomessakin. Erona vain on, että uuden vuoden aurinko nousee täällä ensimmäisenä koko maailmassa.
Näin ajattelin tänään. Kovin moni asia on toisin tänään, kuin oli tammikuun ensimmäisenä päivänä. Kelasin läpi kaikki puhelimen valokuvat vuodelta 2015. Lopputuloksena seitsemän kollaasia, joissa vuodenajat, ihmiset ja paikat sekoittuvat samalla tavalla kuin muistoissakin kaikki vuoden tapahtumat.
Olen viettänyt enemmän päiviä ulkomailla kuin koskaan ennen. 135 päivää. Ja luku vain kasvaa kasvamistaan. Olen juhlinut syntymäpäiväni Pekingissä ja saanut lahjaksi kiinalaisen nimen. Ja olen yllättynyt uusista ystävistä sen jälkeenkin!
Olen käynyt kahdessa maanosassa ensimmäisen kerran. Ja viidessä maassa. Uinut kahdessa meressä ensimmäisen kerran. Viimeksi tänään, vuoden viimeisen päivän aamuna. En ole ennen ajatellut, että meressä voisi uida matkaa joulukuussa. Hassu ajatus, mutta niin totta.
Minulla on aikaa lukea. Ja käytän aikaani lukemiseen enemmän kuin ikinä.
On aikaa kirjoittaa. Ja kirjoitan enemmän kuin kenties koskaan. Ja on blogi! Blogi, jota on uskomattoman kiva kirjoittaa.
Olen yrittänyt löytää kilpailijaa Kanniston laskiaispullalle (joka on Helsingin paras – hillolla tietty!). En löytänyt. Olen käynyt monia hyviä keskusteluita aiheesta laskiaispulla vs. runebergintorttu. Olen kokenut elämäni positiivisimman kokemuksen runebergintortun kanssa. Epäilykseni olivat todella suuret!
Olen juonut vähemmän alkoholia kuin koskaan aikuisena. Laadukasta kahvia olen juonut eniten koskaan. Molempien kulutus on muuttunut tällä matkalla.
Ensimmäisen kerran ikinä minulla ei ole vakituista kotia. Tavarani ovat Helsingissä varastoissa. Huonekalut ystävillä lainassa.
Postini tulee Suomeen. Mutta en asu Suomessa. Olen jatkuvasti matkalla.
Omistan nykyään rinkan. Kannan nykyään kaiken mitä omistan siinä rinkassa. Ostan vähemmän tavaroita kuin koskaan aikuiselämässäni.
Olen ensimmäisen kerran aikuisena päästänyt irti kaikesta turvallisesta, ja järkevästä. Olen laittanut unelmien työpaikan tauolle syyskuuhun asti.
Minulla ei ole säännöllisiä tuloja. Ei ole arjen rutiineja. En käytä enää to do -listoja. Enkä kalenteria. Ajattelen päiviäni auringon mukaan, ensimmäisen kerran ikinä.
En stressaa. Enkä murehdi elämääni. Hämmennyn oivalluksesta, että olen levollisempi kuin koskaan aikuisena olen ollut. Se tunne tuli vähän salaa. Yllätti. Enää en mittaa sykettäni, kuten kesällä mittasin.
Kuuntelen enemmän ihmisiä. Ja murehdin rakkaista enemmän. Kun kuuntelee enemmän, sitä myös ymmärtää vähän paremmin. Sietokykyni työn aiheuttamalle väsymykselle on matalampi kuin koskaan aiemmin. Haluaisin oppia ratkomaan ihmisten stressiä ja keventää taakkaa niiltä, joilla on liikaa kannettavaa. On asioita, joihin minulla enää ei ole mitään sanottavaa. Ja toisia, joista haluaisin ravistella ihmisiä hereille kovemmin kuin koskaan aiemmin.
Kaikki ei ole toisin. Yksi tärkeimmistä asioista on aivan kuten ennenkin. Hymy nimittäin! Hymyilen yhä kovin paljon, itsekseni ja seurassa. Ilosta ja elämän ihmeellisyydestä.
Tänään en kirjaa ylös uuden vuoden tavoitteita. En edes tallenna niitä mieleeni. Ei niitä ole olemassakaan tällä kertaa.
Oli odotuksia tai ei, kaikki muuttuu kuitenkin. Paljon tulee tapahtumaan, seikkailuja on edessä ja oppimista ei voi välttää.
Enkä murehdi. Islantilainen ystäväni kirjoitti minulle paperinpalalle ennen lähtöäni Þetta Reddast. Islantilainen paljon käytetty sanonta tarkoittaa että kaikki menee hyvin. Tuo paperinpala muistikirjan välissä jatkan matkaa tammikuussa. Þetta Reddast, niin se vuosi 2016 menee.
//
Kirjoituksen ensimmäisen kuvan on ottanut ystäväni Mia viime kesänä kotikaupungissani Kokemäellä Säpilän riippusillalla. Se oli yksi tämän vuoden hyvistä seikkailuista. Käykää katsomassa lisää Mian kuvia hänen sivuiltaan. Kuvia täynnä kauneutta ja ihmeellisiä hetkiä.
Viimeinen kuva on Helsingistä yllätysläksiäisistäni, ystäväni Ilona otti sen. Lähdön tunnelmista kirjoitin syyskuussa.
Inspiraatiota tälle kirjoitukselle toivat muun muassa Vihervaaran Annan sekä Visual Diaryn Saaran ihanat postaukset kuluneesta vuodesta. Käykää tutustumassa. Lisäksi annan vielä vuoden viimeisen lukuvinkin: Harasekin Stellan vanha kirjoitus onnellisuudesta on yhä vain ajankohtainen.
”Ei kenenkään elämässä ole taikaa sen enempää kuin muiden, toiset vaan näkevät sitä ympärillään toisia enemmän.” Stella kirjoittaa. Ajatelkaapa sitä ja viettäkää hauska uusivuosi ihmiset!