Arki Berliinissä on koittanut, mutta ajatukset ovat pitkälti vielä Lollapaloozassa kiinni.

Ai mitä tapahtui kahden festivaalipäivän aikana? Drinkkibaarit tulivat tutuksi, nauroimme loputtomasti oman jengin vitseille, teimme kaikille lettejä, jonotimme kultatatuointeja, ihailimme syyskuun aurinkoisia päiviä ja katsoimme paljon keikkoja.

Ensimmäiseksi kirjoitan festarin parhaista hetkistä. Niistä hetkistä kun sitä vaan katsoi siniselle taivaalle, hymyili ja pohti mielessään yksinkertaisesti kuinka siistejä festarit ovatkaan.

Ilo. Mihin tahansa katseensa käänsi, niin näki kuinka ilo pirskahteli. Nuoret tytöt hyppivät ilmaan, kun kukkaseppeleet valmistuivat. Otettiin ystävää kädestä kiinni ja juostiin keikan eturiviin. Festivaali elettiin täysillä.

Musiikki. Vaikka kuinka festivaalit monipuolistuvat ja elämyksellisyys lisääntyy, niin ei musiikki menetä tärkeyttään festarikokemuksessa. Lauantai-illan lopetti Fatboy Slim, jonka esittämä versio House of Painin Jump Aroundista sai yleisön sekoamaan hyvällä tavalla. Macklemore herkistyi kertoessaan pienestä tyttärestään ennen hänelle omistettua Growing Up -kappaletta. Belle & Sebastian keräsi lavan täyteen tanssijoita yleisöstä Flow Festivalin keikan tapaan, yhtä paljon bändi hymyilytti tälläkin kertaa ja pakkohan se oli tanssia auringonpaisteessa. Run The Jewels pisti koko yleisön huutamaan Lie, Cheat, Steal.

Osallistaminen. Alueella pääsi kävelemään läpi taideteosten ja yllätyskujan, maalaamaan asfalttiin ja graffitiseinään. Kukkaseppeleitä tekemään taisi olla melkeinpä pisin jono alueella ja paljastettakoon etteivät muutkaan jonot kovin lyhyitä olleet. Festivaalitatuoinnit eivät olleet sponsorien logoja vaan sulkia, lintuja, timantteja, ankkureita ja täynnä kullan sekä hopean hohtoa. Itse otin sisäranteeseen kultaisen sulan, olenhan aika iso lintufani. Siinä se edelleen muistuttaa viikonlopusta vaikkei ikuiseksi muistoksi jääkään.

Lapset. Poiketen Suomen festareista, Lollapaloozassa oli todella paljon lapsia mukana koko festaripäivän ajan. Kidzapalooza oli täynnä ohjelmaa, tekemistä ja herkkuja lapsille. Skeittirampilla opetettiin lapset skeittaamaan. Toisaalla kerrottiin miten festivaalituotanto tapahtuu ja kierrettiin tutustumassa suljettuun lentokenttään. Isoja perheitä oli paikalla ja näinpä yhdellä pojalla Hot Chipin keikkayleisössä automaton täynnä pikkuautoja, ei tainnut olla pienen lempibändi tuo.

Dada Land. En tiennyt mitä oikein odottaa Dada Lifen keikalta, mutta menimme porukalla ihmettelemään. Halusimme tampata tanssia ja sitähän me teimme! Kiteytetysti laulujen sanoma oli Boing – Crash – Boom, mutta toisen festaripäivän lopuksi musiikki vei sopivasti mukanaan.

Lopetus. ”Everything is changing”

Tame Impalan viimeinen kappale oli Apocalypse Dreams. Samalla koko festivaalin viimeisin. Lauloin mukana, tanssin ystävien kanssa ja ymmärsin että todellakin, kaikki muuttuu. Eikä se muutos ole pahasta, sitä tapahtuu koko ajan ja uskon, että se tekee hyvää, minullekin.

Kirjoitan huomenna festivaalista tuotannollisesta näkökulmasta. Mikä toimi ja mikä jätti tulevalle vuodelle kehitettävää.

Sitä ennen kysymys sinulle lukija: Mistä sinä haluaisit erityisesti lukea, kun aiheena on festivaali? Arvostan, jos jätät kommentin ja kerrot mikä festivaaleissa eniten kiinnostaa. Haluaisitko paljon valokuvia, tiukkoja faktoja vai arvioita bändeistä?