Lähtölevy: Iisa – Kukaan ei oo kenenkään

”Jokaisesta pitäis voida vaan irrottaa
Niin että se palata voi jos se haluaa”

Viime päivät olen ainoastaan kuunnellut Iisan uutuuslevyä. Laulut sopivat täydellisesti syksyyn, lähtöön ja isoon muutokseen, niissä on haikeutta ja kauneutta sopivassa suhteessa.

Voisin lainata kaikkia kappaleita tähän, koska tuntuu että jokainen puhuttelee omalla tavallaan. Levyn avauskappale Yöllä uimarantaan soi nyt taustalla ja hymyilyttää eilisten yllätysläksiäisten väsyttämää tuottajaa. Työkaverit veivät eilen grillaamaan, saunomaan ja yöuimaan Lauttasaareen. Muistuttivat kuinka helposti olen höynäytettävissä ja kuinka hyväuskoinen voinkaan olla. Yllätys oli ihana, vähän vain itkin ilosta. Ensimmäiset ajatukset ikävästä tulivat mieleen, ymmärsin että ensi kesänä en ole nauramassa muiden kanssa festaritoimistolla. Ikävän työnnän vielä syrjään, ja nyt ajattelen kuinka hienon tiimin kanssa olen saanut viimeiset neljä vuotta tehdä töitä. Kiitollinen olen noista ihmisistä, jotka työ on tuonut elämääni. 

Uskon, että yhdistän tämän Iisan levyn aina tähän syksyyn ja lähtemiseen. Muistini on taitava yhdistämään lauluja ja kokonaisia levyjä hyvinkin erilaisiin hetkiin ja elämäntilanteisiin. Tämä muisto ei tule olemaan surullinen tai kaihoisa, se on odottava ja täynnä toivoa sekä uskoa elämään. Kukaan ei oo kenenkään saa muistuttaa isosta päätöksestä, jännityksestä ja varmuudesta toteuttaa hurjimmatkin toiveensa.

Ostaisin vinyylinä, jos minulla vain olisi koti ja levyhylly. Rinkkaan ei vinyylejä pakata maailmalle mukaan, levykaupoille ehtii seuraavanakin syksynä onneksi. Uskon, että levy soi yhtä paljon kotiin palatessa vuoden päästä.

normal_Iisa_meri3_HelenKorpak_pressi.jpg

”Minä koitan oppia tajuumaan sen että niin tiukkaan kii susta pitää voi en
Etteikö tuuli vois temmata sua mukanaan
Ja musta kauaksi, kauaksi pois kuljettaa
Kukaan ei koskaan oo kenenkään oma
Ei todellakaan
Ei todellakaan”

Lainaukset Iisan Kukaan ei oo kenenkään -kappaleesta. Iisan kuva Universal Music / Helen Korpak.

Lue myös Iisa Toimituksen tentissä.
 

Kulttuuri Matkat Musiikki Suosittelen

Seikkailu alkaa

”Tuottaja-Anttila on Annakaisa, joka lähti vuodeksi maailmalle seikkailemaan ja kiertämään festareita. Virkavapaalla oleva Ruisrockin vastaava tuottaja kirjoittaa tapahtumista, opettelee uusia uimahyppyjä ja juo paljon kahvia.”

Tuleva vuosi kiteytettynä kahteen lauseeseen. Fiilikset voisin kiteyttää, että hui – jännitys, huh – rentous ja oi – onni. Lisäksi haikeutta, vapautta, toivoa ja levottomuuttakin.

Keväällä 2014 sanoin ensimmäisen kerran ääneen, että tahdon jäädä syksyllä 2015 vuodeksi virkavapaalle töistä. Hypätä vuoden ajaksi irti unelmatyöstä Ruisrockin vastaavana tuottajana ja urani parhaasta työpaikasta. Tuosta ääneen sanotusta lauseesta seurasi työn täyttänyt vuosi, jonka lopputuloksena onnistuimme tiimimme kanssa tekemään kaikkien aikojen Ruisrockin. Kesän ainoat ensimmäiset hellepäivät ja 95 000 kävijää tekivät Ruissalon viikonlopusta kesän parhaan.

Annakaisa_Ruisrock2013_web.jpg

Tuottaja-Anttila Ruisrockissa 2013. Kuva: Ruisrock / Joonas Mäkivirta

Nyt olen palauttanut toimiston avaimet ja perehdyttänyt tuuraajani. Olen luopunut omasta kodista ja pakannut elämäni varastoon. Olen ostanut ensimmäisen rinkkani ja matkavakuutuksen vuodeksi. Lähtöön on jäljellä vain muutama päivä, ensimmäinen viisumi odottaa jo passin takasivulla tarkastajaa.

Seuraavan vuoden kirjoitan festareista, niin Suomessa kuin maailmalla. Haluan etsiä parhaat festaritarinat, niin lavan takaa tuotannon puolelta kuin eturivin yleisöstä. Kerron mitä tuottaja oppii ja ihmettelee matkalla.

Mutta, juodaan nyt ensin aamukahvia. Nautin viimeisistä aamuista Helsingissä, pidän väliaikaista kotia ystävien kauniissa kodissa Käpylässä. Parvekkeella tuulessa heiluva auringonkukka on juuri puhkeamassa kukkaan uhmaten alkanutta syksyä. Mieli on poikkeuksellisen kevyt ja olen täysin vakuuttunut siitä kuinka kaikki tulee menemään hyvin.

Tuottaja-Anttilan bannerin valokuvasi ja sommitteli ystäväni Saara Autere. Fontti on Mikko Knuuttilan suunnittelema Jaapokki.
 

Suhteet Oma elämä Matkat Työ